11.02.2009 12:54
Investoinnit metsätalouteen puhuttavat varsinkin tällaisina epävarmuuden aikoina. Onko tukkipuulla kysyntää vielä 60 vuoden kuluttua, jolloin itse en enää ole hakkuutuloja nauttimassa? Kysymykseen vastaamista olen helpottanut vastakysymyksellä: Millaisen taimikon jätän lapsilleni?
Metsä merkitsee erilaisia asioita eri metsänomistajille. Taloudelliset hyödyt ovat useimmille tärkeitä. Monet metsänomistajat pystyvät myös kuvaamaan tavoitteensa. Mutta pystyvätkö neuvojat kertomaan, miten metsää tulisi hoitaa, jotta metsänomistajan tavoitteet parhaiten toteutuvat? Kun tavoitteet ovat tiedossa, metsän tarjoamia taloudellisia hyötyjä voidaan maksimoida. Neuvontatilanteessa mielestäni auttaa yksinkertaistaminen. Metsä voi olla omistajalleen pankki tai yritys.
Metsä pankkina
Olen usein kuullut tärkeimmäksi syyksi metsän käyttöön AAA-tarpeen eli tarve vaihtaa akka, asunto tai auto. Metsää halutaan omistaa siksi, että sieltä saadaan kertarysäyksellä suuria tuloja. Kun metsää käytetään pankkina, metsänhoidolla kannattaa tavoitella suurta tukkipuusatoa. Puuntuotantoon investoidaan kasvupaikan tarjoamien mahdollisuuksien mukaan, hyvälle kasvupaikalle enemmän kuin karulle.
Tässä mallissa metsään on sitoutunut huomattava pääoma. Sen tuotto jää vaatimattomaksi. Suuret nettotulot syntyvät kannattavuuden kustannuksella. Hoitamalla metsiä metsänhoitosuositusten mukaan kannattavuus pysyy kuitenkin kohtuullisena.
Tällaisessa tilanteessa suosittelen metsikön hoidon ohjeeksi seuraavaa reseptiä:
- laadukas uudistamisen, tavoitteena on täystiheä havupuutaimikko (rauduskoivu parhailla kasvupaikoilla)
- ajallaan tehty taimikonhoito
- harvennusten tekeminen harvennusmallien ylärajoilla, kasvupaikasta riippuen 3 jopa 4 harvennusta
- uudistamishakkuu läpimittasuosituksen ylärajan tuntumassa.
Metsä yrityksenä
Yrityksen on tarkoitus tuottaa omistajalleen mahdollisimman suuret nettotulot ja hyvä tuotto yritykseen sitoutuneelle pääomalle. Kannattavuus saadaan hyväksi, kun pienellä pääomalla tuotetaan suuri nettotulos.
Laskennallisesti metsikön käsittelylle voidaan tuottaa sellaisten kasvatusvaihtoehtojen yhdistelmä, joka maksimoi kasvatusaikana saatavan nettotulojen nykyarvon. Ongelmallista on markkinoiden korkotaso vaihtelun huomioon ottaminen. Yksinkertaistettu sääntö hakkuisiin on se, että hakkaa silloin, kun puustosta tulevaisuudessa saatava arvokasvu on pienempi kuin vaihtoehtoinen reaalinen korko.
Omassa metsässäni tavoittelen hyvää kannattavuutta. Hoitotoimenpiteillä tähtään puuston nopeaan järeytymiseen ja kasvatusajan lyhentämiseen.
Reseptini metsikön hoitamiseen on:
- kustannustehokas uudistaminen siten, että tuloksena syntyy kasvupaikalle sopiva mahdollisimman hyvä taimikko
- ajallaan tehty taimikonhoito
- harvennusten tekeminen ajallaan ja voimakkaina harvennusmallien alarajoille, tilanteesta riippuen yläharvennuksena
- uudistamishakkuu läpimittasuosituksen alarajalla tai tilanteesta riippuen jo lakirajalla
- lannoitus 8 - 10 vuotta ennen päätehakkuuta.
Kommentteja 1
Metsän hoidon suhteen perusperiaatteet hyvin "osuvat" verattuna omaan malliini.(nopea uudistusketju ja perkaus/taimikonhoito riittävä ajoissa) Omassa mallissa myös tärkeitä, kuvioiden riittävä koko, leimikoiden järkevä rajaus huomioiden mahdolliset tuulenkaadot / niiden poishaku, siemenpuiden poisto muutaman vuoden päästä/mitä muuta myytävä samalla järkevän leimikon koon saamiseksi. Kustannukset(kasvatusketju ensiharvennukseen asti) tulee arvoioida samalla huolellisuudella kuin leimikkotarjouksetkin. Tiemaksut yms kulut pitää pitää pieninä (lähinnä hallintokulut pienenä, käytettävä raha varsinaiseen tien/tienvarsien hoitoon) Avohakkuiden ajoituksen määrää pitkälti puun hinta verrattuna vaihtoehtoisen sijoituksen tuottoon. Lisäksi tietysti kannattaa huomioida hyvät siemenvuodet ja mahdolliset ennusteet myyrä/hirvituhoista. Harvennukset pitkälti tehtävä hetsänhoidon ehdoilla. (hyvällä taimikonhoidolla voi ensiharvennusta lykätä jolloin hakkuukestymä on riittävä. Oman työn osuudella kannattavuuden saa pidettyä hyvänä verattuna siihen jos ostaa kaikki palvelut.(istutus, taimikon perkaus, taimikon harvennus, ennakkoraivaukset, puukauppa/korjuun valvonta). Ostettavia palveluja lähinnä maanmuokkaus, konekylvö, taimet, tuulenkaatojen puunajo. Rehevillä mailla kuusen istutusaloilla tulee helposti säästettyä ehkä liikaakin taimia harvennusvaiheessa. Kuusta voi olla 2500kpl ja lisäksi koivuja 400-500. Verkkometsäsuunnitelma on hyvä tapa pitää sopivia leimikoita "myyntivalmiina", jos hinnat "hyppäävät"(2007) tai verotuksessa(2008) tapahtuu äkkiliikeitä. Ennakkoraivaukset tietysti tehty pari vuotta aiemmin. Harrastelija 10.03.09 13:57 | |
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.
Tilaa RSS-syöte
Joulukuu 2012
- Investoidaan metsiin!
20.12.12, 2 kommenttia




tapio.fi -