04.05.2010 11:00 Ritva Toivonen
Olen silloin tällöin kuluneen vuoden aikana kuullut väitteen, että metsänomistajien tai yhteiskunnan ei välttämättä enää kannattaisi satsata metsätalouteen. Väitteen perusteeksi todetaan, että metsäteollisuuden tuotanto on pienentynyt ja metsät tuottavat jo enemmänkin puuta kuin teollisuus tarvitsee.
Väite on tuulesta temmattu, kun asiaa ajatellaan pitkäjänteisesti ja kestävästi. Parikymmenen vuoden työskentely metsäteollisuuden ja puumarkkinoiden tutkimuksen parissa on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että markkinat ovat aina heiluttaneet ja tulevat jatkossakin heiluttamaan metsäteollisuutta ja metsien käyttöä. Heilunta on luultavasti jatkossa entistäkin jyrkempää.
Metsistä tulossa globaalisti niukkuutta
Saatavilla olevan tiedon valossa trendi metsiin kohdistuvassa kysynnässä on mielestäni kuitenkin ennemmin ylös- kuin alaspäin. Globaalisti metsistä, kuten yleensä tuottavasta maasta, tulee yhä selkeämmin niukkuutta. Metsät ovat ja pysyvät Suomen tärkeimpänä luonnonvarana, johon kannattaa satsata myös suhteellisen edun periaatteen kannalta. Käyttömuodot ja metsiin perustuvat elinkeinot tosin muuttuvat ajan kuluessa.
Tapiossa vieraili maaliskuussa joukko intialaisia metsäammattilaisia Itä-Suomen yliopiston ja Tapion yhteisen koulutusprojektin merkeissä. Kaikki tieto maan käytön tehostamisesta vaikutti olevan heille kullan arvoista, onhan maassa haasteena nostaa jo noin miljardin hengen väestön hyvinvointia.
Metsät ovat muuttumassa niukkuusluonnonvaraksi yllättäen myös Yhdysvalloissa, vaikka USA:ssa on noin kahdeksan prosenttia maailman metsäalasta. Vierailin helmikuussa Oregonissa, yhdessä Yhdysvaltojen metsäisimmistä osavaltioista. Siellä on laskettu, että seuraavan puolen vuosisadan kuluessa maan metsäala henkilöä kohti vähenee jopa kolmannekseen nykyisestä. Nyt USA:n metsäala henkilöä kohti on noin hehtaari eli neljännes Suomen tilanteeseen verrattuna. Metsät eivät ole toki USA:ssa häviämässä, vaan maan väkiluku kasvaa. Siten eivät vain Aasian tiikerivaltiot vaan myös Yhdysvallat saattaa olla jatkossa vielä merkittävästi suurempi metsätuotteiden nettotuoja kuin mitä se on nyt. Uusiutuvan puun käyttö rakentamisessa, pakkaamisessa ja hygieniatuotteissa lisääntyy kehittyneissä maissa edelleen.
Energiasektori luo uutta kysyntää – markkinat monipuolistuvat
Energia lisää metsiin kohdistuvaa kysyntää kaikkialla. Suomessa konkretisoitui viime viikolla hallituksen energiapaketti. Sen myötä metsiin kohdistuvan kysynnän selkein kasvu tulee tällä hetkellä energia- ja polttoainesektorilta. Jotta Suomi voi saavuttaa uusiutuvan energian tavoitteensa, on latvusmassaa ja pienpuuta hankittava sähkön ja lämmön tuotantoon aiempaa selvästi enemmän. Lisäksi kuitua tarvitaan jopa miljoonia kuutiometrejä nestemäisten liikennepolttoaineiden tuotantoon, jos kaupallinen tuotanto käynnistyy ja perustuu kotimaiseen biomassaan.
Suomessa tarvittaisiin siis 10 vuoden kuluttua metsistä biomassaa energia- ja polttoainetuotantoon jopa 10-15 miljoonaa mottia nykyistä enemmän. Nykyhetken hakkuut ovat noin 50 miljoonan ja metsähakkeen käyttö noin kuuden miljoonaan motin tienoilla. Selvitysten valossa latvusmassaa, kantoja ja pienpuuta voitaisiin yhteensä kerätä tavoiteltu 13-14 miljoonaa kuutiometriä tai jopa enemmänkin, jos markkinoilla on kysyntää näin suurelle määrälle ja hinta on sellainen, että tuo tavaran markkinoille.
Metsänhoidon ykköstavoite laatutukki – tukena tehokas kuidun tuotanto
Tavoite 13-14 miljoonan kuutiometrin puumäärän hankinnasta on siis varsin haastava, mutta ei mahdoton. Ainakaan periaatteessa ei vielä tarvitse kuitupuun mittaista puuta suunnata energiatuotantoon. Kuitupuuta ei varmastikaan mene mittavia määriä energiatuotantoon, mikäli metsäteollisuuden tuotantoketjussa syntyy niin paljon enemmän lisäarvoa, että siitä jää kuitupuulle korkeampi kantohinta kuin energiatuotannossa. Markkinat ohjaavat puun siihen käyttöön, missä siitä maksetaan parhaiten. Hallituksen viimeviikkoisen ehdotuksen mukaan uusiutuvan energian käytön lisäystavoitteeseen pyritään nimenomaan puuta käyttävän energiateollisuuden kapasiteettia ja investointeja kehittämällä eli luomalla puulle kysyntää, ei niinkään tukemalla puun tuotantoa. Ehdotus on markkinalähtöinen ja siten oikeansuuntainen, joskin ”paketista” tiedetään vielä melko vähän konkreettista.
Kun metsänhoidon investointien kehittämisessä vielä huomio kääntyy nykyistä enemmän taimikoiden hoitoon niin, että tulevaisuudessakin saadaan entistä enemmän laadukasta tukkia, metsäsektorin kehitysmahdollisuudet näyttävät suotuisilta. Metsänhoitoa kannattaa kehittää edelleenkin niin että päätavoite on laatutukin tuotanto. Mielestäni ”risupaketti”-sana joutaisi romukoppaan. Bioenergia on sekä määrällisesti että taloudellisesti mittava, uusi tuotantomahdollisuus.
Puumarkkinoiden uudistaminen harkitaan
Metsänomistajien vinkkelistä tulevaisuus näyttää myönteisessä mielessä haasteelliselta: metsille on luvassa entistä laajempi kysyntäpohja. Metsien hoidon menetelmiä on siis kehitettävä vastaamaan siihen tarpeeseen, että tulevaisuudessa kysyntää on jopa entistä enemmän laadukkaalle tukille ja kuitupuulle, mutta myös muulle kuidulle muun muassa energia- ja polttoainekäyttöön.
Tapion meneillään oleva energiapuusuositusten uudistus on mielestäni juuri ajan hermolla, mutta kehittäminen pitää ulottaa puumarkkinoillekin. Energiapuulle tarvitaan nykyistä selkeämpi mittaus- ja hinnoittelujärjestelmä sekä hyvä tilastointijärjestelmä, josta voi seurata hintakehitystä. Minusta kannattaisi rohkaistua harkitsemaan kaikkienkin puutavaralajien määrittely- ja hinnoittelukäytäntöjen uudistamista, kun puumarkkinoiden kehittämistä parhaillaan mietitään niin TEM:ssä kuin MMM:ssä.
Metsiin kannattaa investoida: pitkän aikavälin näkymä on metsänomistajalle ja uudistuvalle metsäteollisuudellekin suotuisa. Myös lyhyen aikavälin suhdanne näyttää jo useiden tuotteiden kohdalla myönteisemmältä - varsinkin saha- ja selluteollisuudessa niin kysyntä- kuin hintakäyrät ovat hakeneet suuntaa koilliseen.
Kommentteja 0
| Ei vielä kommentteja, ole ensimmäinen! |
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.
Tilaa RSS-syöte
Joulukuu 2012
- Investoidaan metsiin!
20.12.12, 2 kommenttia




tapio.fi -