21.05.2010 19:44 Ritva Toivonen
Metsäsektorilla on aurinko varovassa nousussa. Metlan tilastot kertovat, että
metsäviennin arvo on vuoden alkukuukausina kohonnut jopa 15 % viime vuotta
paremmaksi. Sellun ja sahatavaran hinnat ovat kohonneet ja metsäfirmojen
tulokset kääntyneet positiiviksi. Kun tähän lisätään hallituksen kaavailemat
puun energiakäyttöä vahvistavat, joskin konkretisoitumattomat suunnitelmat,
suunta vaikuttaa hyvältä.
Pidän selvänä, että kotimaista puuta tarvitaan tänä vuonna selvästi enemmän kuin
viime vuonna, jolloin hakkuut jäivät alle 50 miljoonaan kuutiometriin. Nyt muun
muassa metsänkäyttöilmoitukset kertovat, että hakkuita on suunniteltu alkuvuonna
selvästi viime vuotta vilkkaammin. Nousu alkaa siis tarttua metsätalouteenkin.
Silti etenkin sahat ovat tuoneet esille, että puuta ei tule markkinoille sahojen
kysynnän kasvua vastaavasti.
Vaikeana tavoitteena tasaisuus
Jo viime vuonna puun ostajat, myyjät ja valtiovalta totesivat yhteisenä näkemyksenään, että puukaupan sujuvuudessa on ongelmia. Markkinat ovat kyllä kilpailulliset ja tehokkaat, mutta puukaupan haluttaisiin olevan nykyistä tasaisempaa vuodesta ja vuodenajasta riippumatta. Tavoite on kuitenkin melkein mahdoton, koska kilpailulliset ja talouden suhdanteista riippuvat, johdetun kysynnän markkinat eivät ole tasaiset. Sääntely taas ei puumarkkinoille sovi eikä sitä haluta tai sallita, ei edes taannoin käytössä olleita hintasuosituksia.
Kilpailullisuus merkitsee jopa voimakkaita suhdannevaihteluita, sillä metsäteollisuuden tuotteita tehdään eri määrä eri vuosina riippuen siitä, kuinka lankut ja paperit käyvät kaupaksi. Sellu- ja viljamarkkinoille on kansainvälisessä kaupassa kehitetty erilaisia mekanismeja, millä hintoja voidaan suojata suurilta vaihteluilta. Markkinat toki heiluvat tästä huolimatta, vieläpä rajummin kuin suomalaiset puumarkkinat.
Hintatieto on kova ydin
Vaikka tavoite on vaikea, on työ- ja elinkeinoministeriössä joka tapauksessa laadittu selvitys, jossa ehdotetaan monia konsteja puukaupan tasaisuuden lisäämiseksi. Varsinaisesti uusia ideoita ei ole lanseerattu, mutta ainakin osa lienee nykyaikaan paremmin sopivia ja realistisemmin käyttöön tulevia kuin taannoin 1990-luvulla. Mielestäni esityksissä lähdetään aivan oikein siitä, että toimivien markkinoiden ensisijainen edellytys on mahdollisimman tuore ja kattava hintainformaatio.
Puun ostajilta ja myyjiltä tarvittaisiin siis käyttöön mahdollisimman tuore ja kattava tieto puukaupoista, tai ainakin hinnoista. Ehkä tarvittaisiin jokin kolmas taho nämä tiedot kokoamaan ja tarjoamaan. Mielestäni kannattaisi harkita, tulisiko tällaisen uuden tilaston kattaa jollakin tavoin myös Suomen suurimman metsänomistajan eli valtion puukauppojen hintakehitys. Muiden maiden puun hintatilastoissa valtion puukaupat ovat usein keskeisellä sijalla.
Portaali markkinatiedolle on mainio ajatus
Ajatus puukauppaa palvelevasta markkinatietoa tarjoavasta portaalista on kannatettava. Täältä voisi saada sekä hintatilastot että kootusti markkinoiden kehityksen arviointia edesauttavaa tietoa. Hintatilastoon voisi hyvinkin liittää indeksin. Puun myyjät ja ostajat voisivat pohjata julkisesti saatavilla olevaan indeksiin pitkäaikaisia tai kertaluontoisia sopimushintoja. Energiapuu tarvitsee aivan uudenlaisen tilastoinnin niin hintojen kuin kauppatapojenkin osalta.
Suomessa tarvitaan tulevina vuosina puuta todennäköisesti selvästi enemmän kuin viime vuonna ja myös vielä enemmän kuin kuluvana vuonna. Lisäksi hallituksen tuoreesta energiapaketista voi vetää sen johtopäätöksen, että jopa 15-20 miljoonaa kiintokuutiometriä hakkuutähdettä ja pienpuuta tarvittaisiin lämmön, sähkön ja nestepolttoaineiden tuotantoon vuonna 2020. Nykyisellä noin 100 Mm3 vuotuisella metsien kasvuvauhdilla voisimme silti vielä kehittää jonkinlaisia hiilinielutuotteita, joita tarjottaisiin jopa kymmenien miljoonien kuutiometrien edestä globaaleille markkinoille joka vuosi. Aineettomillekin hyödykkeille tarvitaan siis jatkossa niin hinnoittelumekanismit kuin tilastot, markkinamekanismit ja tietoportaalit.
Tiedon keruu metsätalouden tuotteiden ja metsiin perustuvien tuotteiden markkinoista, hintatilastojen ja -indeksien koostaminen sekä tietojen tarjonta markkinatiedon portaalista ovat kaikkiaan kannatettava asia ja edistäisi niin nykyisten kuin uusienkin metsätalouden tuotteiden markkinoiden sujuvuutta. Sopivia toteuttajatahoja on monia. Riippumattomana toimijana asiaan liittyvä sähköisten palveluiden kehittäminen sopii hyvin myös Tapiolle, olemmehan juuri yhdessä metsäkeskusten kanssa toteuttamassa vuosikymmenien uudistusta sähköisen asioinnin palveluiden tuomisesta metsätalouteen.
Kommentteja 3
"Markkinat ovat kilpailulliset ja tehokkaat", ei kait nyt sentään...mm. tuilla pyritään takamaan se ettei kilpailua syntyisi.Vaikeaahan se tietysti on, mutta olemmehan aika veijareita kyllä keksimään kaiken maailman konsteja ettei terve kilpailu tulisi sotkemaan markkinoita... Heikki Kuusela 21.05.10 20:08 | |
Puumarkkinoiden on tutkimuksissa todettu olevan kilpailulliset ja tässä mielessä tehokkaat. Ne tuet, mitä metsätalouteen kohdistuu, kohdentuvat lähinnä puun kasvatuksen alkupäähän ja metsätalouden infrastruktuurin (tiet ja ojat) ylläpitoon sekä metsäympäristön hoitoon ja parantamiseen. Ritva Toivonen 24.05.10 09:38 | |
Kyllä minäkin luotan tutkimuksiin. Heikki Kuusela 24.05.10 22:46 | |
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.
Tilaa RSS-syöte
Joulukuu 2012
- Investoidaan metsiin!
20.12.12, 2 kommenttia




tapio.fi -