Tapio
Sisältöhaku

Uutta Kiteen kirkasta - turvemailta ei enää tarvitse valuttaa sameaa velliä vesistöön

17.09.2010 17:30 Jan Lindström

Kitee on ollut pitkään tunnettu kirkkaastaan. Niistä korpikuusen kyyneleistä on kertynyt vuosikymmenten kuluessa monta vähemmän iloista tarinaa. Nyt kuuset kuiskivat kuitenkin jostain ihan muusta, on hyvää kerrottavaa. Ja ihan kirkkaasti.

Kostamon Joukon mailla on ennenkin tehty metsätalouden, ennen kaikkea luonnonhoidon, historiaa. Täällä on kokeiltu peltojen metsitystä ja jalohavujen kasvatusta sekä otettu ensimmäisiä askeleita talousmetsien luonnonhoidossa. On edistetty metsätaloutta, välillä enemmän, välillä vähemmän onnistuneesti. Olikin luontevaa lähteä kehittämään myös turvemaiden vesiensuojelumenetelmiä näillä selkosilla.

Tanssilava keskellä metsää

Pääsimme porukalla tutustumaan elokuussa Kiteen metsiin nousseeseen erikoiseen näkyyn. Metsän keskelle oli rakennettu paikallista pikatietasoa lähentelevät pitkospuut, jotka johtivat pienen kylän tanssilavaa muistuttavalle tasanteelle.

Tasanteen laidassa oli oudon näköinen pönttö, jonka yläpuolella oli antenni ja aurinkopaneeli. Kyse ei ollut mistään nykyajan pontikkapannusta, vaan turvemaalla toteutetun uudistusalan valumavesien pitoisuuksia mittaavasta pisteestä. Se raportoi jokaisesta pisarasta langattoman yhteyden kautta pääkallonpaikalla olevalle tietokoneelle. Vastaavaa ei näillä rajaseuduilla liene nähty, vaikka monta ihmetyksen aihetta lie vastaan tullut. Esimerkiksi Joukon kertoma kymmenen karhun lakkajuhla läheisellä suolla.

Lavan vieressä oli olympialuokan uima-allasta muistuttava allas, johon olisi voinut hypätä vaikka kymmenen metrin ponnahduslaudalta. Syvyyttä oli nimittäin parhaimmillaan nelisen metriä, vaikka pohjaa ei tumman veden läpi näkynytkään. Ei mikään ihme, että tuhannet kilot lietettä oli imaistu sen syleilyyn.

Pidemmälle, korkeammalle, nopeammin

Joukon teemana tuntuu olleen tehdä asiat metsissään aina vielä pikkasen paremmin. Nytkin vesiensuojelu on toteutettu piirun verran paremmin, kuin mitä laki määrää ja suositukset neuvovat. Suojakaistat ovat hieman leveämpiä ja laskeutusaltaat laajempia ja syvempiä. Mutta niin ovat tuloksetkin sitten omaa luokkaansa.

Selvästi yli 90 prosenttia kiintoaineksesta pysähtyy suojakaistoihin, ojiin ja laskeutusaltaisiin! Putken läpi meni valuma-alueelle vain 50 kiloa humusta, ja kaikkiaan allas pidätti yli neljä tonnia kiintoainesta. Lähinnä fosfori ja typpi aiheuttavat vielä harmaita hiuksia, sillä niiden kiinnisaamisessa on haasteensa. Vielä ei altaisiin ja ojien reunoille ole siroteltu kipsiä tai rautasulfaattia fosforia sitomaan. Mutta vielä voidaan sekin päivä nähdä. Tai sitten toteutetaan pintavalutuskenttiä ja istutetaan ravinteita sitovaa kasvillisuutta. Pääasia on, että tulokset paranevat.

Yksittäisten metsäalaan paneutuneiden ja sen kehittämiseen kiihkeästi suhtautuvien metsäomistajien ja -ammattilaisten panos tuntuu edelleen olevan ominaista metsätalouden kehittämiselle. Ja se on metsäsektoria näin hieman ulkopuolisena katsovan silmissä erityisen arvokasta. Jenkeissä tätä kutsutaan usein velvollisuudet ylittäväksi toiminnaksi - ja siitä annetaan mitaleja. Ehkä meilläkin olisi aihetta muistaa enemmän näitä puurtajia, jotka vapaa-aikanaan ja usein omilla kustannuksillaan tekevät yhteistä hyvää. Ihan metsätalouden kehittämiseksi…



Jaa |

Kommentteja 1

Oikein hyvä juttu. Vesiensuojelu on kehittynyt valtavasti 1960-luvulta lähtien ja kehittäminen näyttää jatkuvan. Näin näkee "vanha ojittaja". Niin ja lisää Kostamonlaisia kokeilijoita ja kehittäjiä.

Juhani Kokkonen 29.09.10 20:07


Kommentoi blogia
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

(Voit käyttää omaa nimeä tai nimimerkkiä)

(Ei tule näkyviin)
*-merkityt pakollisia

Tapion blogi

Tilaa RSS-syöte Tilaa RSS-syöte

Joulukuu 2012

Marraskuu 2012

Lokakuu 2012

Heinäkuu 2012

Toukokuu 2012

Huhtikuu 2012

Maaliskuu 2012

Helmikuu 2012

Tammikuu 2012

Marraskuu 2011

Syyskuu 2011

Elokuu 2011

Heinäkuu 2011

Toukokuu 2011

Helmikuu 2011

Joulukuu 2010

Marraskuu 2010

Syyskuu 2010

Toukokuu 2010

Huhtikuu 2010

Maaliskuu 2010

Helmikuu 2010

Tammikuu 2010

Marraskuu 2009

Lokakuu 2009

Syyskuu 2009

Elokuu 2009

Kesäkuu 2009

Toukokuu 2009

Huhtikuu 2009

Maaliskuu 2009

Helmikuu 2009

Tammikuu 2009