03.11.2011 09:10
Seuraan pienessä huoneessa suurelta televisioruudulta metsänomistajaa, joka heilauttaa päätään yllättyneenä: ”Täällähän on hyödyllistä tietoa ja tämä on selkeä! Tällaista en osannut odottaakaan!” Tällainen pieni hetki on tuotekehittäjälle suuri palkinto. Vaikka sekään ei kuulu pelkästään tuotekehittäjälle, se kuuluu koko tuotekehitystiimille, tiimin taustajoukoille, taustajoukkojen taustoille, rahoittajalle ja niin edelleen. Tuotekehitystä ei nimittäin koskaan tehdä yksin ja vaikka tuotteet ovat väliin kuin lapsia, niitä kasvattaa yhteisö, ei yksilö.
Samalla tavoin kuin metsäalan ammattilaisella voi olla kutsumusammatti, myös tuotekehittäjäksi voi syntyä. Olen ollut aina intohimoisesti kiinnostunut siitä, miten asiat toimii, miltä ne näyttää ja miten niitä tehdään ja monistetaan. Toinen tärkeä asia minulle on ollut se, että ihmisiä pitää kohdella erilaisina, mutta samanarvoisina. Tuotekehityksen perimmäinen tavoite onkin mielestäni yksinkertainen: mahdollisimman monien ihmisten erilaisine näkökulmineen, taitoineen ja taustoineen pitäisi hyötyä tuotteesta.
Tuotekehityksessä pitää uskaltaa esittää tyhmiä kysymyksiä. On opiskeltava tuotekehitystä ja rakentaa ammatti-identiteetti siihen perustuen. Suurin haaste minulle metsäalalla on olla oppimatta sitä liikaa. Jos johonkin alaan leimautuu liiallisesti, menettää kykynsä kyseenalaistaa siihen liittyviä asioita. Uusia asioita on kuitenkin ymmärrettävä nopeasti ja nähtävä niiden merkitys suhteessa kokonaisuuteen. Tuotekehitys on luonteeltaan vaiheittain tarkentuvaa puuhaa. Pitää maalata ensin isoilla pensseleillä ja siirtyä sitten pikku hiljaa ohuempiin.
Parasta tuotekehityksessä on eläytyminen. Saa ajatella, mitä käyttäjä ”se ja se” tekisi tässä tilanteessa. Entä tuo toinen, ymmärtäisikö hän myös? Tuotekehittäjän päässä kohderyhmät ovat muuttuneet mielikuvituspersooniksi sitä mukaa, kun ne ovat tulleet tutuksi erilaisten tarinoiden, tutkimusten, testien ja kohtaamisten kautta.
Metsäalalla monesti sanotaan, että näin asiat ovat olleet jo sata vuotta ja muutos tapahtuu hitaasti. Tuotekehittäjät taas tuntevat heittävänsä keihästä kentällä, jonka mitat muuttuvat koko ajan ja jossa huipputulokset vaativat koko ajan pidempiä heittoja tulevaisuuteen. Tulisikin aina pohtia, mihin muutos kohdistuu ja mikä pysyy ennallaan. Silloin myös vuoropuhelu kehittäjien, tuottajien ja asiakkaiden kanssa on aitoa. Sellaista, jossa kaikki pääsevät osalliseksi tuotekehityksen ihanuudesta!
Päivi Eerola
Kommentteja 0
| Ei vielä kommentteja, ole ensimmäinen! |
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.
Tilaa RSS-syöte
Joulukuu 2012
- Investoidaan metsiin!
20.12.12, 2 kommenttia




tapio.fi -