Tapio
Sisältöhaku

Bioenergian käyttö vauhdittuu Itämeri-yhteistyöllä

07.02.2012 15:32 Olli Äijälä

Biotalous on noussut niin kansallisella kuin globaalillakin tasolla merkittäväksi tekijäksi, kun suunnitellaan ihmiskunnan kestävää tulevaisuutta. Biotaloudessa on monta osatekijää, mutta yksi tärkeimmistä on tällä hetkellä bioenergia suomalaisesta näkökulmasta. Bioenergian edistämisessä on käynnistynyt käytännön yhteistyötä esimerkiksi Euroopan tasolla ja olemme osallistuneet siihen aktiivisesti.

Tapio toimi vuosina 2009-11 EU-osarahoitteisessa Bioenergy Promotion –projektissa, joka tiivistää ja kehittää bioenergian käyttöä Itämeren ympäristövaltioissa eli Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Saksassa ja Tanskassa. Mukana olivat Norja ja Valko-Venäjä. Kaikkiaan partnereita, lähinnä virastoja, yliopistoja sekä tutkimus- ja kehittämislaitoksia, on huikeat 33. Tapion lisäksi Suomessa mukana ovat olleet Motiva Oy ja Itä-Suomen yliopiston Joensuun yksikkö.

Projektilla pyritään erityisesti edistämään Euroopan unionin tavoitteita Itämeren alueella. Rahoituslähteenä on Baltic Sea Region Programme 2007-2013 -ohjelma, jonka Light House -hankkeeksi projekti nimettiin.

Yhteistyöstä suurta hyötyä

Mitä opimme kolmen vuoden aikana seminaareissa ja kannattiko raporttien kokoaminen ja keskustelut muiden maiden partnereiden ja kotimaan energia-alan toimijoiden kanssa? Suurin hyöty on koitunut yhteistyöstä ja kanssakäymisestä eri maiden partnereiden kanssa. Työn hedelmät saimme pitkäjänteisessä toiminnassa, joka lisää ymmärrystä Euroopan kansojen ja ihmisten välillä kaikissa asioissa, tässä tapauksessa bioenergian kehittämisessä. Myöhemmin varmaankin selkeytyy, mikä yhdistää Itämeren ympäristövaltioita bioenergiakysymyksissä. Projektissa korostuivat erityisesti painotuserot.



- Pidän tärkeimpinä saavutuksina seminaariaineistojen ohella maakohtaisia raportteja uudistuvan energian käytön lisäämisestä. Tärkeitä ovat myös projektin laatimat bioenergian tuotannon kestävät kriteerit sekä bioenergian alueellisten ”hyvien käytäntöjen” toimivat sovellutukset. Tutustu niihin lopussa olevien linkkien kautta.
 Timo Weckroth 

Projektissa oli mukana intialainen Pradipta Halder, joka teki erinomaisen väitöskirjan Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa nuorten tiedoista ja asenteista bioenergian hyödyntämiseen. Tutkimus tarjosi mielenkiintoista tietoa nuorten bioenergian tuntemusten ja asenteiden välillä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Heitämme haasteen politiikan tekijöille - tietoisuutta pitää lisätä, mutta miten tulevaisuuden energian ja metsän käyttäjät huomioidaan oikein.

Projekti jatkuu: tuloksia viedään käytäntöön

Työ ei pääty vaan jatkuu Bioenergy Promotion 2-hankkeena, jonka tavoitteena on viedä 1-hankkeen saavutuksia ja havaintoja käytäntöön. Hankkeen kesto on kaksi vuotta ja se jatkuu vuoden 2013 loppuun asti. Tapion kanssa toimii Motiva Oy.

-Meistä kahdesta minä jatkan hanketta. Olen tutustunut projektissa eri maiden asiantuntijoihin ja saanut hyvän yleiskuvan siitä, että missä eri maissa mennään bioenergia-alalla. On todella tärkeää, että jatkohankkeessa viedään käytäntöön niitä hyviä toimintamalleja, joita 1. hankkeessa kehitettiin. (Olli)

Tutustu Suomen bioenergian kehittämispolitiikan arviointiraporttiin. Siinä ja sen yhteenvedossa on projektin tulosten pohjalta tehty arvio aiheesta. Sen lopussa on linkki kestävyyskriteereihin. Tapiolla on työtään esittelevä kotisivu . Kaikki työryhmien tulokset ovat nähtävillä projektin sivuilla.



Jaa |

Kommentteja 0

Ei vielä kommentteja, ole ensimmäinen!


Kommentoi blogia
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

(Voit käyttää omaa nimeä tai nimimerkkiä)

(Ei tule näkyviin)
*-merkityt pakollisia

Tapion blogi

Tilaa RSS-syöte Tilaa RSS-syöte

Joulukuu 2012

Marraskuu 2012

Lokakuu 2012

Heinäkuu 2012

Toukokuu 2012

Huhtikuu 2012

Maaliskuu 2012

Helmikuu 2012

Tammikuu 2012

Marraskuu 2011

Syyskuu 2011

Elokuu 2011

Heinäkuu 2011

Toukokuu 2011

Helmikuu 2011

Joulukuu 2010

Marraskuu 2010

Syyskuu 2010

Toukokuu 2010

Huhtikuu 2010

Maaliskuu 2010

Helmikuu 2010

Tammikuu 2010

Marraskuu 2009

Lokakuu 2009

Syyskuu 2009

Elokuu 2009

Kesäkuu 2009

Toukokuu 2009

Huhtikuu 2009

Maaliskuu 2009

Helmikuu 2009

Tammikuu 2009