Etusivu » Blogit » Pitää tehdä enemmän kuin parhaansa | Blogi Jouko Lehtoviita

Pitää tehdä enemmän kuin parhaansa | Blogi Jouko Lehtoviita

Tein parhaani, vastaa huippu-urheilija usein vähän pieleen menneen suorituksen jälkeen. Hyväksymme tämän vaihtelevasti ja usein ajattelemme, ettei se ihan parastaan kuitenkaan tehnyt. Sama juttu tulee meillä itsellämme vastaan metsätaloudessa. Parhaamme teemme, mutta koko ajan tulee uusia vaatimuksia. Onhan se kumma, kun metsät vaan kasvavat koko ajan enemmän, hiilivarasto suurenee ja monimuotoisuuden väheneminenkin näyttää olevan pysähtymässä. Ollaan vähän hämillään, kun mikään ei tunnu riittävän — eikö me ollakaan treenattu riittävästi tai oikeita asioita?

Avohakkuu, kulotus, auraus ja männyn istutus. Kymmenien hehtaarien uudistusalat valtion mailla olivat yleisiä 1980 asti. Metsäylioppilaita Metsähallituksen Korkeakosken hoitoalueen metsänuudistamisalalla Pirkanmaalla. Kuva Kirsi Greis.

Metsämiesura 70-luvulta

Sama juttu on ollut koko oman metsämiesurani 70-luvun lopun Hyytiälästä lähtien. Vaikka ainakin omasta mielestämme muututaan kuinka, niin aina vaan vaaditaan enemmän. Avohakkuu-auraus-männynviljelykonseptista on kehitytty jonniin verran, eikä kuolleita puita hakkuissa metsistä automaattisesti poisteta. Taistelu omien mielipiteiden puolustamiseksi oli kyllä 80-luvulla jälkeenpäin katsoen ehkä hieman koomistakin, vaikka perustuikin silloiseen tutkimuksen antamaan faktatietoon. Tosissaan me tietysti oltiin, elihän Suomi metsästä.

Tämä fakta oli kyllä pitkälti motteja ja rahaa, sillä me yritimme pärjätä, vaikka olihan se metsien monikäyttökin siellä mukana. Jatkuva kasvatus oli silloisten pykälien ja varsinkin niiden tulkintojen takia mahdotonta toteuttaa, samoin nykyisin 10 §:n kohteiksi luokiteltavia alueitakin uudistettiin surutta- ja tehokkaasti. Toisaalta ilmansaasteisiin liittyviä kauhukuvia maalailtiin arvovaltaisillakin pensseleillä aika surutta ja eduskunnassakin kyseltiin mitä me teemme kun 30-50 % metsistämme kuolee muutamassa vuodessa saasteisiin. No, tätähän ei koskaan tapahtunut.

Metsäpoliittisia linjauksia 1980-luvulla

Yksi merkittävimpiä metsäpoliittisia linjauksia Suomessa oli metsänomistajien neuvontaan panostaminen. 1980-luvun alusta lähtien. Tavoitteena oli selkeästi se, että metsänomistaja tietää ja osaa niin paljon, että pystyy itsenäisesti tekemään omia metsiään koskevat päätökset. Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsissa ruvettiin säätämään pakkolakeja taimikonhoidosta ja hakkuista; lain mukaan metsänomistajan piti hakata 50 % hakkuusuunnitteesta 10 vuoden aikana. Laki kumottiin juuri ennen kuin tuhannet metsänomistajat olivat joutumassa raastupaan. Me olimme viisaampia- TAVO kansioilla saatiin paljon parempia tuloksia.

Tavoiteneuvontakansioihin oli koottu ohjeet ja piirtoheitinkalvot kaikista metsätalouden töistä.

Monimuotoisuus ja pienimuotoisuus 1990-luvulla

Ja sitten tuli Rio vuonna 1992. Siinä sitä oli metsämiehillä opiskeltavaa, kun tärkeä asia monimuotoisuus ja pienimuotoisuuskin menivät alussa joskus sekaisin. Kestävyyshän meillä oli koulutuksen kautta paremmin hanskassa kuin muilla, uudet opit kyllä vaativat käsitteen laajentamista muuhunkin kuin puunkasvatukseen. Tämä oli yksi keskeinen viesti myös uraauurtavien vuoden 1994 Tapion metsänhoitosuositusten lanseerauksessa ja metsäväen motivoinnissa, kyllä me jotain osataankin vaikka lisää pitää oppia.

Vuoropuhelussa metsä- ja ympäristöväen välillä oli merkittävä avaus MMM:n ja YM:n yhteistyönä laadittu metsätalouden ympäristöohjelma. Tämän jälkeen onkin tapahtunut paljon: kaikkia metsiä koskeva yksi metsälaki kymppipykälineen, laajassa valmistelussa tehty Kansallinen metsäohjelma ja alueelliset metsäohjelmat, metsäsertifiointi, Metso, organisaatiopuolella Suomen metsäkeskus ja metsänhoitoyhdistysten muutos, Tapiostakin tuli ensin kehittämiskeskuksen kautta lopulta Tapio Oy jne. Metsälainsäädäntöä on rukattu moneen otteeseen ja koko ajan vapaampaan suuntaan, samassa rintamassa on mennyt Tapion metsänhoitosuositusten uudistus sekä yritysten ja organisaatioiden omat käytännöt. Yhteinen ymmärryskin on lisääntynyt ja kestävyydestä puhuessamme tarkoitamme nykyisin yleensä suurin piirtein samaa asiaa ja jatkuva kasvatuskin on ihan ok- kiertotalouden käsitteissä on vielä vähän opi.

Hiilivarastot, metsien hakkuiden määrä ja monimuotoisuus 2000-luvulla

Tällä hetkellä keskustelun ytimessä ovat erityisesti hiilivarastot ja metsien hakkuiden määrä. Teemaan liittyvät keskeisesti muut kuin puuntuotantoon liittyvät ekosysteemipalvelut, mutta totta kai olisi kivaa, jos vähemmästä puumäärästä voisi saada enemmän rahaa uusilla tuotteilla. Ja samaan aikaan pitäisi pitää huolta monimuotoisuudestakin, jonka väheneminen on luvattu pysäyttää. Nämä teemat ovat olleet käsittelyssä myös eri tahoja yhdistävässä Metsäpolitiikkafoorumissa,  jossa tutkijat ja käytännön toimijat laativat tutkimustiedon pohjalta yhdessä ehdotuksia metsäpolitiikan ja käytännön metsätalouden uudistamiseksi sekä tarvittavasta tutkimuksesta.

Hyvä metsänhoito sitoo ja varastoi hiiltä

Muutosten vastustamisen taustalla on usein pelko siitä, ettei oma osaaminen riitä. Sitä onkin kehitettävä koko ajan ja oppimisen on oltava huippusuorituksen tasolla.

Tein parhaani -toteamus ei vaan riitä, kun tieto asioista lisääntyy ja maailma muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Huippusuoritukseen liittyy myös toisten aito kuuntelu, kuunnellaan aidosti, miksi toinen on sitä mieltä kuin on eikä vaan odoteta sitä, että pystyy omilla argumenteillaan toisen tyrmäämään. Tässä ei haittaa, vaikka joskus onkin hämillään eikä tiedä kaikkea, silloin sitä haluaa myös ottaa asioista selvää — ja pääsee siihen täydelliseen suoritukseen.

Jouko Lehtoviita siirtyi eläkkeelle kesäkuussa ja jatkaa Tapiossa erilaisissa projekteissa neuvonantajana.

 

Tapion toimitusjohtaja, Anne Ilola ja Jouko Lehtoviita