Tapion ja Suomen metsäkeskuksen hankkeessa on kehitetty luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntäviä METSO-hyvinvointipolkuja. Polut on tehty yhteistyössä paikallisten maanomistajien ja yrittäjien kanssa.

Luonnolla on todettu olevan lukuisia virkistys- ja terveysvaikutuksia. Tutkimusten mukaan vajaan tunnin pituinen oleskelu metsässä elvyttää ja palauttaa stressistä. Lisäksi luonnossa oleminen laskee verenpainetta, kohentaa mielialaa ja lisää tarkkaavaisuutta.

Näitä luonnon tuottamia hyvinvointivaikutuksia on hyödynnetty maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaan (METSO) valitut arvokkaat elinympäristöt on valjastettu luontomatkailun vetonauloiksi. Luontokohteiden kautta kulkevia hyvinvointipolkuja on suunniteltu elämys- ja maatilamatkailuyritysten lähimetsiin.

Metsäympäristöön suunnitellut polut ovat noin kahden kilometrin pituisia ja niillä on kuudesta kymmeneen pysähtymispaikkaa. Ohjeistetuilla pysähtymispaikoilla perehdytään muun muassa rentoutumiseen, omien ajatusten kuuntelemiseen ja luonnon aistimiseen.

Jokainen hyvinvointipolku on yksilöllinen. Polut kulkevat monipuolisessa Suomen luonnossa ja niihin liittyy yksilöllisiä tarinoita ja ympäröivien alueiden kulttuurihistoriaa. Yrittäjät ja toimijat ovat vastanneet polun toteutuksesta. Polut ovat sijainniltaan sellaisia, että ne hyödyntävät jo olemassa olevia polku- ja pikkutieverkostoja. Siten polun toteuttamisen kustannukset on pidetty alhaisina.

METSO-hyvinvointipolkujen konsepti – tiedot polun suunnitteluun  ja toteutukseen

METSOn periaatteiden mukaisesta METSO-hyvinvointipolun konseptista löydät tietoa hyvinvointipolun rakenteesta, sen sisältämistä luonto- ja kulttuuriperintökohteista sekä toiminnallisista pysähtymispaikoista. Konseptin mukaisella polulla tavoitellaan kulkijalle hyvää mieltä, hyvinvointia ja virkeyttä.

Lisätietoa

Airi Matila
metsäasiantuntija
airi.matila@tapio.fi
+358 40 779 2258