Metsätalouden toimenpiteet aiheuttavat merkittävän osan vesistöjen ravinne- ja kiintoainekuormituksesta. Vaikutukset korostuvat etenkin alueilla, joilla on runsaasti ojitettuja metsiä. Metsätalouden vesiensuojelun tehostaminen johtamalla ojitusvesiä kuivuneille soille – Ojasta allikkoon -hankkeessa kehitettiin toimintamalli vesiensuojelun tehostamiseen hyödyntämällä heikkotuottoisia ja kuivuneita soita. Lisäksi Tapio Oy tuotti neljälle pilottikohteelle suunnitelmat vesien ohjaamisesta metsäojitusalueilta viereisille kuivuneille soille. Vesiensuojelun lisäksi menetelmällä parannetaan suoalueiden vesitalouden luonnontilaisuutta ja edistetään metsätalouden ilmastokestävyyttä.

Tausta

Metsätalousmaiden ojitukset kuormittavat vesistöjä ja ojittaminen johtaa usein myös viereisten suoalueiden kuivumiseen. Metsätalouden ojitusten haitallisia vaikutuksia vesistöille voidaan ehkäistä johtamalla ojitusalueen vesiä kuivuneille vähätuottoisille suoalueille. Vesien ohjaaminen suoalueelle voidaan yhdistää ojien kunnostushankkeen yhteyteen tai toteuttaa erillisenä hankkeena. Suoalue toimii pintavalutuskenttänä, mikä vähentää ravinteiden ja kiintoaineen kulkeutumista vesistöihin ja parantaa samalla suoalueen vesitaloutta. Vesien johtaminen soille on luonnonmukainen vesiensuojelukeino, jolla ennallistetaan myös suoelinympäristöjen tilaa ja hillitään turpeen hajoamisesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.

Hanke kohdistui Iijoen valuma-alueelle, jonka kokonaispinta-ala on 14 191 km². Iijoen valuma-alueella on runsaasti vesien johtamiseen soveltuvia kohteita, joista useat sijaitsevat vesistöjen lähellä. Hankkeessa selvitettiin etenkin yksityismailla sijaitsevia potentiaalisia vesien johtamisen kohteita, sillä valtion maiden ohella yksityismailla on suuri potentiaali toimintamallin laajempaan käyttöönottoon.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena oli edistää vesiensuojelumenetelmien käyttöönottoa alueellisesti yhteistyössä maanomistajien ja metsätaloustoimijoiden kanssa. Alueellisen pilotoinnin pohjalta kehitettiin valtakunnallinen toimintamalli suunnittelutyön käytännön toteutuksesta.

Toiminta

Hankkeessa kartoitettiin paikkatietoaineistojen avulla Iijoen valuma-alueelta vesiensuojelun toimenpiteisiin soveltuvia kohteita. Hankkeeseen valittiin neljä pilottialuetta Iijoen valuma-alueelta.

Kohteille tehtiin maastokäynnit, joilla varmistettiin kohteiden soveltuvuus vesiensuojelutoimenpiteiden toteutukseen. Vesien johtamisen mahdollisuus ja viereisen metsätalousmaan riittävä kuivavara mitattiin tarkkaan satelliittipaikannukseen perustuen. Lisäksi verrattiin dronella tuotetun korkeusmallin, maastomittausten ja paikkatietoaineistojen eroja vedenpalauttamisen suunnittelussa. Ennakkoon tehdyn paikkatietoanalyysin ja maastokäynnin perusteella suunniteltiin sijainnit johdeojille, jotta ojitussuunnittelijan on helppo hyödyntää tietoa käytännön toteutuksessa.

Menetelmästä rakennettiin alustava toimintamalli, joka julkaistaan suometsaosaaja.fi-sivustolla. Lisäksi tehtiin päivitysehdotus metsänhoidon suosituksiin yhteistyössä Turvi-hankkeen kanssa.

Tulokset

Hankkeessa tuotettiin toimintamalli Yksityismaiden vesien palauttamisen tai johtamisen suunnittelusta ennallistamis- ja vesiensuojeluhankkeena. Lataa toimintamalli (pdf) tästä linkistä.

Katso alta hankkeessa tuotetut menetelmän esittelyvideo Metsien valumavesien johtaminen soille vesiensuojeluratkaisuna ja animaatio Johdeojalla varmistetaan kuivavara vesien johtamisessa suolle.

Hyväksymällä markkinointievästeet näet videon.
Hyväksymällä markkinointievästeet näet videon.

Hankkeen kesto

Hanke alkoi 4.5.2021 ja se päättyi 31.10.2022.

Rahoittajat

Hanketta rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö osana Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistämisen hankeavustuksia. Avustusta hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Hankkeen osarahoittajia olivat Ii, Oulu, Pudasjärvi, Taivalkoski, PVO-Vesivoima Oy, Metsähallitus Metsätalous Oy, Metsähallitus Luontopalvelut ja Pohjois-Pohjanmaan liitto.

Yhteistyökumppanit

Hanketta hallinnoi Iin Micropolis Oy ja sen osatoteuttajia olivat Tapio Oy ja Suomen Metsäkeskus. Hankkeen yhteistyökumppaneina olivat Metsähallitus Luontopalvelut ja Metsähallitus Metsätalous Oy.

 

Lisätietoja

  • Samuli Joensuu
  • Vesiensuojelun johtava asiantuntija
  • samuli.joensuu(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6015
  • Tarja Anttila
  • Suometsien asiantuntija
  • tarja.anttila(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6014