Vesien- ja merenhoidon hankkeessa testataan tuhkalannoitusta happamuuden ennaltaehkäisyyn

HaSuMetsä-hankkeessa pyritään ehkäisemään metsänuudistamisalojen happamia vesistöpäästöjä tuhkalannoituksen avulla. Hankkeen koealueille on asennettu automaattiset vedenlaadun seurantamittarit ja alueiden tuhkalannoitukset, maanmuokkaukset ja istutukset on tehty. Nyt hankkeessa odotetaan vesinäytteenoton tuloksia, jotta voidaan arvioida tuhkan vaikutusta valumaveden happamuuteen. 

Valumavesien laatua pyritään parantamaan

Hankkeessa edistetään happamien sulfaattimaiden metsätalouden vesiensuojelua ja kasvukuntoa testaamalla tuhkalannoitusta sulfidipitoisen maan muokkauksesta aiheutuvan happamuuden hallintaan. Kun tuhka kierrätetään metsälannoitteena, keinolannoitteita pystytään vähentämään. Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta 240 000 eurolla. Hanke toteuttaa osaltaan Suomen vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmia, joissa esitetään toimet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi.

Tuhkan vaikutusta valumavesien laatuun seurataan sekä jatkuvatoimisilla mittalaitteilla että vesinäytteenotoin aina sulan kauden aikana koko hankkeen kestolta.

”Vedenlaadun seuranta oli haasteellista kesän 2019 kuivuuden takia. Ojastot olivat kuivillaan eikä vedenlaadun seurantatuloksia onnistuttu saamaan”, Mirkka Hadzic Suomen ympäristökeskuksesta toteaa.

Tuhkalannoituksen vaikutuksia seurataan kahdella koealalla

Hankkeessa testataan kahdella koealueella tuhkan happamuutta vähentävää vaikutusta: Kruunupyyssä metsänuudistusalueella ja Yli-Iissä turvetuotannosta poistetulla alueella. Molemmilla kohteilla on todettu esiintyvän happamia sulfaattimaita.

Kiimakorpi on Kruunupyyssä sijaitseva metsänuudistusalue. Kohteelle asennettiin syksyllä 2018 kolme jatkuvatoimista automaattista mittalaitetta, jotka seuraavat veden sähkönjohtokykyä, lämpötilaa sekä pH:ta. Keväällä 2019 Kiimakorvella tehtiin päätehakkuut, joita seurasi irto- ja raetuhkan koealakohtainen maalevitys. Tuhkalannoituksen jälkeen kohteella toteutettiin laikkumätästys sekä kuusen- ja männyntaimien istutus. Metsänuudistamisen tulosta tullaan seuraamaan taimikkoinventointien avulla.

Ahvensuon koeala on käytöstä poistettu turpeenottoalue. Ahvensuolla tehtiin keväällä 2019 tuhkalannoitus maalevityksenä ja alue jätettiin metsittymään luontaisesti.

”Molemmilla kohteilla seurattiin tuhkan levityksen onnistumista. Samalla saatiin arvokasta tietoa tuhkan maalevityksen tasaisuudesta.” kertoo Samuli Joensuu Tapiosta.

Kolmatta koealaa etsittiin Lounais-Suomesta

Hankkeen yhtenä osa-alueena on selvittää, voidaanko happamilla sulfaattimailla sijaitsevia metsänuudistamisaloja löytää GTK:n potentiaalisten happamien sulfaattimaiden yleiskartoituksen ja paikkatietoon vietyjen metsänkäyttöilmoitusten avulla. Lounais-Suomesta kartoitettiin kohteita, joilla GTK:n kartoituksen mukaan todennäköisesti esiintyy happamia sulfaattimaita, ja joille oli tehty metsänkäyttöilmoitus. Otettujen maanäytteiden inkubointitulosten perusteella sopivaa koealaa ei kuitenkaan löytynyt.

Pilottikohteelle tulossa kaikille avoin retki syksyllä 2019

Kruunupyyn Kiimakorven koealueelle järjestetään 10.10.2019 retkeily, joka on suunnattu kärkihanketoimijoille, asiantuntijoille, viranomaisille ja käytännön toimijoille. Retkellä perehdytään asiantuntijoiden opastuksella happamien sulfaattimaiden ominaispiirteisiin ja tunnistamiseen, ja toisaalta myös tuhkalannoituksen mahdollisuuksiin ja vaikutuksiin. Retkellä kuullaan tarkemmin HaSuMetsä-hankkeen etenemisestä. Myös Ravinneratas– ja Tunnistus-hankkeet ovat retkellä esillä. Retkeilylle ilmoittautuminen onnistuu 30.9. saakka, tervetuloa mukaan!

Lisätietoja

Laura Härkönen
projektipäällikkö, vesiensuojelun asiantuntija
laura.harkonen(at)tapio.fi
+358 50 472 6204

Luonnonmukainen valuma- ja maavesien käsittelymenetelmä happamien sulfaattimaiden metsänuudistamisaloilla – HaSuMetsä

Happamat sulfaattimaat metsätaloudessa retkeily 10.10.2019 – ohjelma ja ilmoittautuminen