Maisematyölupamenettelyä halutaan sujuvoittaa ja löytää uusia tapoja edistää metsien maisema-arvojen turvaamista

9.11.2018

Metsät ja kaavoitus -hankkeen tavoitteena on sujuvoittaa maisematyölupakäytäntöjä ja selvittää tapoja, joilla voidaan edistää maisema-arvojen turvaamista ja maiseman hoitamista. Maisemanhoitoa halutaan edistää metsissä aiempaa monipuolisemmilla tavoilla osana aktiivista metsätaloutta.   

Tapio Oy ja Suomen metsäkeskus selvittävät tapoja maisematyölupamenettelyn sujuvoittamiseksi sekä maisema-arvojen turvaamisen edistämiseksi. Siitä hyötyvät  kunnat, maanomistajat ja metsätalouden toimijat paremman toiminnan myötä.

Uusia tapoja maisema-arvojen ja maisemanhoidon edistämiseen

Hankkeen tavoitteena on edistää maisemanhoitoa metsissä ensisijaisesti vapaaehtoisin toimenpitein. Hankkeen alkuvaiheessa on tunnistettu esimerkiksi tiedonvälityksen, vuoropuhelun kehittämisen, maiseman visualisoinnin ja maanvaihtojen mahdollisuudet.

”Metsiin kuuluvat luontaisesti erilaiset maisemat ja metsien monenlainen käyttö on vuosisatojen ajan vaikuttanut suomalaiseen metsämaisemaan. Metsätalouden toimijat haluavat ottaa myös maiseman huomioon omassa toiminnassaan. Maisema-arvojen turvaaminen on tärkeää ja siksi haluamme kartoittaa uusia keinoja maisema-arvojen turvaamisen ja maisemanhoidon edistämiseksi ”, sanoo erityisasiantuntija Niina Riissanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Otamme vastaan ehdotuksia ja kuulemme mielellämme uusista tai muista paikallisesti jo käyttöön otetuista tavoista edistää maisema-arvojen turvaamista ja maiseman hoitamista metsissä. Tietoja voi lähettää Tommi Tenholalle Tapioon, osoitteeseen tommi.tenhola@tapio.fi.

Haastattelut ja lainsäädännöllinen selvitys taustana

”Vaikka maisematyölupamenettelyä kevennettiin maankäyttö- ja rakennuslaissa keväällä 2017, se koskee yhä noin kahta tuhatta voimassa olevaa yleiskaavaa, jos kaavassa niin määrätään. Hankkeessa ideoidaan ja tarkastellaan erilaisia tunnistettuja vaihtoehtoja maisematyölupamenettelyn sujuvoittamiseksi”, sanoo hankkeen projektipäällikkö, ympäristötalouden asiantuntija Tommi Tenhola Tapiosta.

Tapio on syksyn aikana haastatellut noin 30 kuntien edustajaa, sidosryhmien jäsentä ja metsätalouden toimijaa. Haastatteluissa on tullut esille useiden kuntien kiinnostus maisematyölupamenettelyn sujuvoittamiseen. Kunnillekin maisematyöluvasta aiheutuu paljon työtä ja selvitettävää, siksi monissa kunnissa maisematyölupamenettelyä on jo sujuvoitettu vuosia sitten.

Tunnistetut vaihtoehdot lupamenettelyn sujuvoittamiseen kohdistuvat muun muassa vaikutuksiltaan vähäisiin metsätalouden toimenpiteisiin, maisematyölupamenettelyn päätöksentekoon, hakulomakkeeseen, ennakkoinformointiin, pätevyysvaatimuksiin ja maisematyöluvan kestoon. Hankkeessa laaditaan lainsäädännöllinen selvitys vaihtoehdoista ja oikeustapauksista.

Hankkeen tulokset jalkautetaan koulutuksissa

Metsät ja kaavoitus -hanke on kolmivuotinen. Haastattelujen ja taustaselvitysten jälkeen järjestetään yhteisiä työpajoja, joissa pilotoidaan vaihtoehtoisia keinoja maisematyölupamenettelyn sujuvoittamisesta ja maisema-arvojen edistämisestä. Tuloksista tuotetaan esitteet ja järjestetään useita koulutuksia kuntapäättäjille ja kaavoittajille.

Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Tapio Oy, Suomen metsäkeskus ja MTK. Hankkeen ohjausryhmässä ovat mukana maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Suomen Kuntaliitto, Espoon kaupunki, Suomen metsäkeskus, Metsäteollisuus ry, Metsähallitus, Metsätalous Oy, MTK ja Tapio Oy. Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Lisätietoja

Metsät ja kaavoitus -hanke

Tommi Tenhola,  ympäristötalouden asiantuntija, Tapio Oy,  tommi.tenhola@tapio.fi, 0400 981 652

Niina Riissanen, erityisasiantuntija, MMM, niina.riissanen(at)mmm.fi, 029 516 2339