Hakkuissa 25 vuotta vallinnut käytäntö jättää metsään pysyvän jäljen, jota kartta ei paljasta | Blogi Lauri Saaristo

Peruskartalla näkyy useita metsätalouteen viittaavia merkintöjä. Näkyvimpiä niistä ovat kaivetut metsäojat ja metsäautotiet, joita peruskartta on pullollaan. Lisäksi kartalla näkyy tietoa metsän puustosta – havumetsä, lehtimetsä, sekametsä – sekä avohakkuualueista.

Olennainen piirre näissä karttamerkinnöissä on, että ne vanhenevat ajan kuluessa. Merkinnät ovat tilapäisiä ja muuttuvat vähitellen sitä mukaa, kun metsissä tapahtuu muutoksia. Esimerkiksi ojamerkintöihin liittyvä tieto vanhenee sitä mukaa, kun osa ojista vuosikymmenten saatossa umpeutuu, ellei niiden kunnosta huolehdita.

Talousmetsien luonnonhoidon ”maamerkit” puuttuvat peruskartoilta

Näiden tunnettujen ja osin parjattujenkin piirteiden lisäksi Suomen talousmetsissä on voimassa käytäntö, joka jättää metsiin vähintään yhtä pysyviä ja huomattavia ”maamerkkejä”. Tämä tieto ei kuitenkaan päädy kartoille. Tarkoitan säästöpuuryhmiä. Mitä hyötyä asian muuttaminen tuottaisi?

Säästöpuut ovat puita, joita ei ole tarkoitus koskaan korjata, vaikka ne kasvavat talousmetsässä eli alueella, jolla tehdään säännöllisesti hakkuita. Metsäsertifioinnin ansiosta säästöpuuryhmiä jätetään lähes kaikille varttuneiden metsien hakkuualueille. Käytäntö on ollut olemassa jo 1990-luvulta alkaen.

Säästöpuuryhmiä jätetään ympäristösyistä. Ne ovat pois metsänomistajan ja puunkorjaajien taloudesta, mutta hyödyt tulevat muuta kautta – toiminnan kestävyytenä ja hyväksyttävyytenä. On esimerkiksi selvää, että ilman säästöpuukäytäntöä metsäluonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ei saada pysäytettyä. Säästöpuuryhmiä käytetään myös pehmentämään hakkuiden vaikutusta maisemassa, esimerkiksi järvien rannoilla.

Säästöpuiden pysyvyys turvaa monimuotoisuutta

Monimuotoisuuden turvaamisen kannalta säästöpuuryhmien pysyvyys on ratkaisevan tärkeä asia. Ihmisen aikamittakaavassa säästöpuuryhmä on erittäin pitkäikäinen, käytännössä pysyväksi miellettävä piirre talousmetsissä.

Vaihtoehtojen puuttuessa useimmilla hakkuualueilla säästöpuuryhmiin jätetään puita, jotka ovat biologiselta iältään vielä nuoria – pääosin alle satavuotiaita. Harvinaistunutta lajistoa ajatellen säästöpuiden täytyy ensin vanheta, jotta niihin kehittyy vanhalle puulle tyypillisiä ominaisuuksia, kuten paksu-uurteinen kaarna. Esimerkiksi männyllä vanhan puun piirteet alkavat kehittyä vasta 150 ikävuoden jälkeen. Lehtipuilla vanheneminen on selvästi nopeampaa.

Vanhuusiän jälkeen puu kuolee ja lahoaa paikallaan useita vuosikymmeniä. Vasta metsämaaksi muututtuaan, ehkä satojen vuosien jälkeen, säästöpuu on lunastanut ne ekologiset odotukset, jotka tämänhetkisessä metsä- ja luonnonsuojelupolitiikassa sille annetaan. Tänä aikana ympäröivässä metsässä on korjattu puuta useaan eri otteeseen. Hakkuista päättävä metsänomistajakin vaihtuu keskimäärin 30 vuoden välein.

Säästöpuuryhmät paikkatietoon ja karttamerkinnöiksi

Säästöpuuryhmien saaminen paikkatietoon ja karttamerkinnöiksi on käytännössä paras keino varmistaa, että yhden metsänomistajan tekemä päätös säästöpuuryhmästä tietyssä kohtaa metsikköä välittyy eteenpäin tuleville sukupolville ja puunkorjaajille. Jatkuvan kasvatuksen menetelmällä hoidettavissa metsissä paikkatietomerkinnän tarve korostuu, kun säästettäviksi valittujen puiden ryhmä ei välttämättä aluksi erotu lainkaan niistä puista, joita kasvatetaan myytäviksi.

Yhteiskunta laskee metsänomistajien vapaaehtoisen säästöpuukäytännön varaan paljon odotuksia, vaikka ei niiden jättämistä lainsäädännöllä vaadikaan. Metsänomistajien vapaaehtoisesti jättämien säästöpuuryhmien tuominen julkiselle peruskartalle helpottaisi metsätalouden toimintaa ja hyödyttäisi metsissä liikkujia, kuten vapaaehtoisesti teetettyjen metsäteidenkin näkyminen tekee. Se varmasti edesauttaisi myös ryhmien pysyvyyttä aikojen saatossa.

Sadan vuoden päästä metsässä kulkija voisi kartan avulla suunnistaa puuryhmältä toiselle nykyistä monimuotoisemmaksi muuttuneessa talousmetsämaisemassa. Hän löytäisi halutessaan neliökilometrin alueelta kymmeniä puuryhmiä tietäen, että näillä erikoisen vanhoilla puilla, harvalukuisilla lehtipuilla, järeillä hongilla ja lahopuilla oli tärkeä merkitys Suomen metsien monimuotoisuuden hupenemisen pysäyttämisessä. Kiittäisi mielessään 2000-luvun alun metsänomistajia, joilla oli kyky nähdä niin kauas tulevaisuuteen.

Blogin ideaa on testattu Tapion karttakeskus- ja konsultointiliiketoiminnan asiantuntijoilla, jotka pitivät mahdollisena peruskarttamerkintöjen kehittämistä sekä ehdottivat säästöpuuryhmiin liittyvän paikkatiedon keräämistä osin kaukokartoitusaineistoihin perustuvalla analyysillä, osin metsäkoneiden tuottamalla tiedolla. Mitä mieltä sinä olet? Anna kommenttisi Tapion Facebookissa.

Lauri Saaristo
lauri.saaristo(at)tapio.fi

Kirjoittaja on koulutukseltaan biologi ja toimii johtavana asiantuntijana Tapiossa. Työtehtävissään hän on perehtynyt metsien käytön kestävyyteen ja erityisesti talousmetsien luonnonhoitoa koskevien suositusten sekä käytännön toteutuksen kehittämiseen.

Lisätietoa

Peruskarttamerkkien selitykset

Lajiturva-hanke – uhanalaisten lajien esiintymien turvaaminen talousmetsissä

Monimetsähankeen loppuraportti – lisää laatua talousmetsien luonnonhoitoon

Luontolaatuhanke – talousmetsien luonnonhoidon laadunseurannan kehittäminen

Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon asiantuntijaryhmä Metsä-ELO

Kuvat: Tiina Rintanen ja paikkatietoikkuna.fi