Millaista monimuotoisuutta löytyy avohakkuun ja jatkuvan kasvatuksen takaa? | Blogi Lauri Saaristo, Arto Koistinen, Hannes Pasanen

Kansalaisaloite avohakkuiden lopettamiseksi valtion metsissä on kerännyt vaaditut 50 000 allekirjoitusta, joten lakialoite etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Aloitteen myötä on ajankohtaista käydä yhteiskunnallista keskustelua metsänkasvatuksen vaihtoehdoista, koska puun tuottamisen menetelmät vaikuttavat laajasti metsäluonnon monimuotoisuuteen sekä luonnon ihmiselle tuottamiin hyötyihin, eli ekosysteemipalveluihin. Toisaalta keskustelua tarvitaan myös siksi, että tutkijoiden ja metsäammattilaisten keskuudessa on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millaiset ovat jatkuvan kasvatuksen metsätaloudelliset mahdollisuudet.

Millaisia ovat vaihtoehdot avohakkuille?

Metsänhoidossa käytetään runsaasti erilaisia termejä, kuten jaksollinen kasvatus, jatkuva kasvatus tai avohakkuuton metsätalous. Näitä käsitteitä voidaan havainnollistaa oheisella kuvaajalla, joka tiivistää käytössä olevat metsän uudistamis-, kasvatus-, ja hakkuutavat suhteessa erilaisiin metsänhoidon käsitteisiin. Kun metsässä suunnitellaan toimenpiteitä, on tärkeää olla selvillä tavoiteltavasta metsän kasvatustavasta. Sekä jaksolliseen että jatkuvaan kasvatukseen sisältyy vaihtelevia hakkuutapoja ja useita mahdollisia metsänrakenteita.

Metsän uudistamis-, kasvatus- ja hakkuutavat. Kuvan käyttö on sallittu sillä edellytyksellä, että lähde Tapio Oy mainitaan sekä tiedot esitetään muuttamattomina (Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia; CC BY-ND).

Avohakkuiden vaihtoehdoista keskusteltaessa on hyvä muistaa, että peitteisen metsänkasvatuksen menetelmät koostuvat useasta erilaisesta hakkuutavasta, ja niiden soveltamismahdollisuudet riippuvat metsikön kasvupaikkatyypistä sekä kasvatettavasta puulajista. Tarkennuksia avohakkuiden vaihtoehtojen käytännön soveltamismahdollisuuksiin saadaan tänä vuonna, kun Tapion johdolla päivitetään Metsänhoidon suosituksia jatkuvan kasvatuksen osalta.

Uusien puiden syntyminen on metsänkasvatuksen tärkeimpiä edellytyksiä. Avohakkuisiin perustuvassa metsänkasvatuksessa taimettuminen tapahtuu enemmän tai vähemmän kertaluonteisesti uudistushakkuun jälkeen. Tällöin metsä koostuu yhdestä ikäluokasta, eli jaksosta. Kun metsänomistaja haluaa välttää avohakkuita, tulee metsään saada syntymään uusia puita vanhempien puiden alle. Tällöin tavoitteena on monijaksoinen metsä. Uusien kasvatuskelpoisten taimien syntyminen on yksi jatkuvan kasvatuksen haasteista.

Puiden taimettumiseen vaikuttavat pääasiassa ekologiset tekijät, kuten kasvupaikan ravinteisuus, kosteus ja kasvatettava puulaji. Näin ollen valoa vaativat puut, kuten koivu ja mänty, vaativat metsän hakkaamista melko harvaksi ainakin jossain hakkuukierron vaiheessa. Männylle sopivalla kasvupaikalla hakkuumenetelmänä voidaan tällöin käyttää esimerkiksi siemenpuuhakkuuta, jolloin hakkuualalle jätetään ainoastaan metsän suurimpia puita turvaamaan taimien luontainen uudistuminen. Kuusen sietäessä paremmin varjoisaa kasvuympäristöä, hakkuutavaksi voi sopia poimintahakkuu, jossa metsään jätetään tasaisesti kaikenkokoisia puita. Hakkuutavasta riippumatta – ja kasvupaikasta riippuen – metsässä voidaan tarvita maanmuokkausta tasaisen taimettumisen edistämiseksi.

Onko tässä sipoolaisessa metsässä tehty siemenpuuhakkuu tavallista suuremmalla ylispuiden määrällä, avohakkuu tavallista suuremmalla säästöpuiden määrällä vai jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä päätehakkuuikäisen metsän voimakas harvennus? Miten vain, metsän uudistumisen ja virkistyskäytön näkökulmasta lopputulos vaikuttaa onnistuneelle. Luonnon monimuotoisuuden edistämisen kannalta keskeinen ratkaisu tehdään tulevaisuudessa, kun päätetään kuinka suuri osa järeistä puista lopulta jätetään säästöpuiksi vanhenemaan ja lahoamaan. Kuvien välillä on 9 vuotta. (c) Lauri Saaristo/Tapio

Käytännön kokemuksia ja tutkimustietoa tarvitaan

Jaksollinen kasvatus on ollut Suomessa yli puoli vuosisataa metsänkäsittelyn valtamenetelmä ja metsämaisemamme koostuu nykyisin pääosin tasaikäisistä metsistä. Kasvatustavan muuttaminen jatkuvapeitteiseksi vaatii perehtymistä, mutta käytännön kokemuksia tai pitkän aikavälin tutkimustietoa uusista menetelmistä on kertynyt vasta vähän. Näin ollen jatkuvaan kasvatukseen sisältyy riskejä ja epätoivotun tuloksen aiheuttamat taloudelliset tappiot jäävät metsänomistajan harteille. Metsää ei kuitenkaan saa pilalle kokeilemalla uusia menetelmiä. Mikäli metsänomistaja haluaa, voi hän aina palata perinteisiin hakkuumenetelmiin, joiden vaikutukset puuston uudistumiseen ja kasvuun ovat hyvin ennustettavissa.

Mikään menetelmä ei yksinään takaa metsien monimuotoisuutta

Avohakkuut historiaan -kampanjan aikana on nostettu esiin jatkuvan kasvatuksen monimuotoisuushyödyt avohakkuisiin verrattuna. Pidemmän ajan tutkimustietoa meidän oloistamme on hyvin vähän, mutta valistuneita arvauksia monimuotoisuusvaikutuksista voidaan tehdä metsälajien elinympäristövaatimusten perusteella.

Metsän jatkuvapeitteisyydellä on hyödyllinen vaikutus erityisesti pysyvästi varjoisissa ja paahteelta suojaisissa elinympäristöissä viihtyvään lajistoon. Toisaalta monet lajit suosivat paahteisia, metsäpalojen jälkeisiä ympäristöjä, kun taas osalle lajeista metsän peitteisyydellä ei näytä olevan juuri lainkaan merkitystä. Esimerkiksi monelle kuolleella puulla elävälle lajille metsän peitteisyys on toisarvoista, kunhan vain sopivan laatuista lahopuuta on tarpeeksi tarjolla. Metsälajiston kannalta todennäköisesti paras ratkaisu saavutetaan, kun käytetään hakkuutapoja, jotka tuottavat sopivassa suhteessa sekä osan aikaa avoimia että pysyvästi varjoisia metsiä.

Talousmetsien monimuotoisuuden turvaaminen vaatii useita erilaisia toimenpiteitä. Tarvitaan lisää luonnonsuojelualueita Etelä-Suomeen – metsänomistajille vapaaehtoisen METSO-ohjelman keinoilla – sekä lajeille tärkeiden rakennepiirteiden ja elinympäristöjen luomista ja turvaamista suojelualueiden välissä, eli talousmetsissä.

Erityisen tärkeässä roolissa on talousmetsien luonnonhoito, jolla tarkoitetaan kirjavaa joukkoa monimuotoisuutta edistäviä toimenpiteitä. Tärkeimpinä voidaan mainita arvokkaiden elinympäristöjen turvaaminen, pysyvästi metsään jäävien säästöpuiden jättäminen, kuolleiden puiden säilyttäminen, puulajivalikoiman ylläpito, hallittu tulen käyttö sekä vesiensuojeluratkaisut. Talousmetsien luonnonhoidon vahvuutena on keinojen sovellettavuus kaikkiin talousmetsiin riippumatta siitä, millaista hakkuutapaa metsänomistaja haluaa käyttää.

Toimiva metsän- ja luonnonhoidon ratkaisu löytyy tavoitteiden kautta

Niin suomalainen metsäluonto kuin metsänomistajien tavoitteet ovat monipuolisia. Talousmetsien monimuotoisuuden edistämisessä ei tarvitse lukkiutua keskusteluun metsän kasvatustavoista vaan pyrkiä siihen, että metsänomistajat saavat yhä parempaa tietoa siitä, millaisia monimuotoisuuden kannalta paikallisesti tärkeitä tavoitteita he voivat metsätilallaan edistää.

Tarkoituksenmukaiset keinot ovat erilaisia riippuen siitä, sattuuko alueen merkittävin luontoarvo olemaan varjoisa tammukkapuro, paahteinen harjuluonto, järeillä haavoilla elävä uhanalainen kovakuoriainen vai metson soidinalue. Luonnon monimuotoisuudelle olennaiset tavoitteet pystytään usein toteuttamaan metsänkasvatustavasta riippumatta, mutta tavoitteen toteuttamiseen soveltuvat luonnonhoidon keinot voivat vaihdella. Tapauskohtaisten tavoitteiden punnitseminen metsänkäytön suunnittelussa auttaisi maanomistajia valitsemaan nykyistä vaikuttavampia metsän- ja luonnonhoidon ratkaisuja monimuotoisuuden turvaamiseksi. Paikkatietoaineistot ja esimerkiksi metsään.fi -palvelualusta tarjoavat jo nykyisellään monipuolisia syötteitä ympäristöarvoja koskevien tavoitteiden asettamiselle.

Avohakkuu vai jatkuva kasvatus? Julkisessa keskustelussa lienee mielekkäin vastaus, että molempia tarvitaan. Ruohonjuuritasolla yksittäisen metsikön hakkuuta edeltävät päätökset syntyvät tilannekohtaisen harkinnan pohjalta. Tulevaisuuden metsänomistaja saa yhä monipuolisempaa tietoa omasta metsästään sekä helpommin suosituksia tilanteeseen soveltuvista metsän- ja luonnonhoidon ratkaisuista. Luonnon monimuotoisuusuuden turvaamisen ja vesiensuojelun tehostamisen kannalta kehitys on menossa oikeaan suuntaan.

Kirjoittajat, Tapio Oy:

Lauri Saaristo, FM, biologi. Saaristo toimii Tapion projektipäällikkönä ja konsulttina talousmetsien luonnonhoidon hankkeissa, kuten Monimetsä ja Tuli takaisin metsiin.
Hannes Pasanen, metsänhoitaja, maatalous- ja metsätieteiden tohtori. Pasanen toimii Tapiossa luonnonhoidon asiantuntijana talousmetsien monimuotoisuuteen liittyvissä projekteissa.
Arto Koistinen, metsänhoitaja. Koistinen toimii Tapion projektipäällikkönä mm. metsä- ja ympäristöalan yhteisessä hankkeessa, jossa tarkistetaan Metsänhoidon suositukset jatkuvaan kasvatukseen.

Lisätietoa aiheesta:

Tiedote 5.9.2018: Avohakkuu ja jatkuva kasvatus – kestävä metsätalous mahdollistuu käyttämällä monipuolisia menetelmiä.
Metsänhoidon suositukset talousmetsien luonnonhoitoon, työopas
Metsätiedepaja 6.6.2018: Jatkuvan kasvatuksen parhaat käytännöt
Keskustele aiheesta ja lähetä havainnollistavia valokuvia: Hyvän metsänhoidon suositukset Facebookissa