Elinympäristöjen tilan parantamista kannattaa kohdistaa sinne, missä toimilla on suurimmat positiiviset vaikutukset. Kohdentaminen lisää luonnonhoidon ja ennallistamisen kustannusvaikuttavuutta. Yksityismetsätaloudessa monimuotoisuustoimien tehostaminen ja kohdentaminen edellyttää aivan uudenlaisia toimintatapoja. MoniTeKo-hankkeen tähtäimessä on toimivien ja tehokkaiden ratkaisujen kehittäminen metsäluonnon kokonaisvaltaiseen luonnonhoitoon ja ennallistamiseen. Hankkeen tilaaja maa- ja metsätalousministeriö hyödyntää tuloksia Priodiversity LIFE-hankkeen toteutuksessa.
Taustaa
Talousmetsien luonnonhoidon suunnittelua ja toteutusta tehdään Suomessa pääsääntöisesti leimikko kerrallaan. Suurimmat hyödyt voisi kuitenkin saavuttaa suunnittelemalla toimenpiteet ja niiden sijoittuminen siten, että otetaan huomioon laajemman alueen luonnon erityispiirteet ja monimuotoisuudeltaan arvokkaat kohteet.
Luonnonhoidon vaikuttavuuden lisäämiseksi ja laajamittaiseen toteutukseen tarvitaan toimintamalleja, joilla kuviotason käsittelyn suunnittelussa huomioitaisiin paremmin laajemman alueen luontoarvot. Laajoilla alueilla toimiessa tarvitaan myös metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden yhteistyötä ja tiedonkulun varmistamista.
Käytännön haasteita tällaiselle luonnonhoidon tehostamiselle on kuitenkin lukuisia. Niiden selvittäminen ja ratkaiseminen on Monimuotoisuustoimien tehostaminen ja kohdistaminen (MoniTeKo) -hankkeen keskiössä.
Toteutus ja tulokset
MoniTeKo-hankkeen tavoitteena on kehittää toimintatapoja, joilla tehostettua ja kohdennettua luonnonhoitoa voitaisiin toteuttaa yksityismetsätaloudessa.
Vuonna 2024 hankkeessa laaditaan selvitys tehostetusta ja kohdennetusta luonnonhoidosta yksityismetsätaloudessa osana kokonaisvaltaista luonnonhoidon ja ennallistamisen hallintaa.
Lisäksi järjestetään toimijatyöpajoja tehostetun ja kohdennetun luonnonhoidon pullonkaulojen ja ratkaisujen selvittämiseksi. Näiden perusteella luonnostellaan toimintamallia, jonka avulla luonnonhoidon vaikuttavuutta ja alueellisten luonnon erityispiirteiden huomioimista voitaisiin lisätä yksityismetsätaloudessa.
Vuoden 2024 jälkeen hankkeen työ jatkuu toimintamallin edelleen kehittämisellä ja testaamisella käytännössä. Testaamista toteutetaan alueilla, jotka on tunnistettu maakunnallisesti monimuotoisuudeltaan arvokkaiksi hot spot -alueiksi.
Yhteistyökumppanit ja rahoittajat
MoniTeKo-hankkeen toteuttaa Tapio. Hankkeen rahoittaja on maa- ja metsätalousministeriö.
Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Priodiversity LIFE -hankkeen (2024-2031) ja siinä mukana olevien toimijoiden kanssa. Priodiversity LIFE on Suomen suurin LIFE -luontohanke, jossa on mukana muun muassa ELY-keskuksia, tutkimusorganisaatioita, luontojärjestöjä ja valtion virastoja.
Hankkeessa tehdään mm. konkreettisia ennallistamis- ja luonnonhoitotöitä. Toimenpiteitä keskitetään monimuotoisuushyötyjen ja kustannustehokkuuden maksimoimiseksi. Lisäksi Priodiversity LIFE kokoaa yhteen ennallistamisen ja luonnonhoidon parhaita käytäntöjä erilaisissa elinympäristöissä ja kouluttaa toimijoita.