Ulkopuolinen laadunarviointi antaa yrityksille eväät tarkastella lainsäädännön, metsäsertifioinnin, alan parhaiden käytäntöjen ja oman ohjeistuksen vaatimusten toteutumista. Harvestiassa laadunhallinta on tiivis osa vastuullisuustyötä. Tapion tekemä tarkastelu nosti esiin niin puunkorjuuketjun toiminnan onnistumisia kuin parantamisen paikkoja.
Tapion toteuttama laadunarviointi on ulkopuolinen ja riippumaton arvio metsässä tehdyn työn toteutuksesta. Ulkopuolinen arvio voi täydentää sisäisessä auditoinnissa ja omavalvonnassa kerättyä tietoa ja auttaa tilaajaa tunnistamaan puutteita ja kehittämiskohteita, mutta myös osa-alueita, joissa on onnistuttu hyvin. Arviointi tekee laadun näkyväksi ja todentaa toiminnan tason.
”Laadunarvioinneilla halutaan yleensä seurata raaka-aineen hankintaan liittyvien toimenpiteiden onnistumista sekä puuntuotannon että vastuullisuusvaatimusten kannalta. Etenkin metsätalouden sertifiointikriteerien uudistuminen on tuonut uusia seurannan tarpeita yrityksiin”, kertoo Tapio Palvelut Oy:n metsätietoasiantuntija Ari Kotiharju. Arvioinnissa voidaan tilaajan toiveiden mukaan tarkastella metsän- tai luonnonhoidon toteutusta tai vastuullisuuden toteutumista toimitusketjussa, joka muodostuu useista toimijoista tai alihankkijoista.
Arvokasta tietoa toiminnan laadusta
Harvestia on yksi Tapion metsä- ja luonnonhoidon laadunarvioinnin asiakkaista. ”Tapion tekemä ulkopuolinen arviointi antaa arvokasta tietoa toimintamme laadusta ja kehitystarpeista. Yhteistyö Tapion kanssa on sujunut hyvin ja se on tukenut vastuullisuustyötämme ja laadun kehittämistä”, kertoo Harvestian vastuullisuusasiantuntija Päivi Mäki.
Valtaosa Harvestian puunhankinnasta tulee harvennushakkuilta, ja korjuujäljen laadulla on ensiarvoisen tärkeä merkitys puuston kehitykselle. Harvestia julkaisi viime vuonna ”Kohti monimuotoisempia metsiä”-monimuotoisuusohjelman, joka on ollut pohjana myös laadunseurannan kehittämiselle.
”Työn laadun tunnistaminen on tärkeä osa toimintamme jatkuvaa parantamista. Lisäksi haluamme seurata erityisesti luonnonhoidon toteutusta harvennuksilla tarkemmin. Laadunarvioinnissa tarkastellaan, täyttääkö toteutus PEFC-sertifioinnin sekä Harvestian oman luonnonhoidon ohjeistuksen vaatimukset”, Mäki sanoo.

Laadun tarkastelussa yhdistetään digitaalinen pohjatieto ja maastossa kerätyt havainnot
Tapion tekemässä arviossa selvitetään toimenpiteiden toteutusta maastokäynneillä ja siinä hyödynnetään järjestelmien tarjoamaa pohjatietoa. Yritysarvioinnissa haastatellaan yrityksen edustaja ja käydään läpi muun muassa työsopimukset, työehto- ja palkanmaksusopimukset ja sekä tarkastellaan työturvallisuuden toteutumista. Näin syntyy tilannekuva käytännön toteutuksesta. Tulokset, mahdolliset huomautukset ja erityiset havainnot kirjataan asiakkaalle toimitettavaan raporttiin.
Metsätalouden kestävyysasiantuntija Tommi Tenhola on yksi laadunarviointeja tekevistä asiantuntijoista Tapiossa.
Tenhola kuvaa laadunarvioinnin käytännön työtä: ”Luonnonhoidon maastotarkastuksissa arvioidaan esimerkiksi lahopuun ja säästöpuun riittävyyttä, sijoittumista ja laatua sekä säilymistä hakkuissa, sekä tehtyjen luonnonhoitotoimien toteutusta. Lisäksi tarkastellaan erityisesti vesistöjen suojavyöhykkeiden rajaukset sekä metsälaissa määriteltyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen huomioiminen metsänhoidossa. Metsänhoidon laadun arvioitavia tunnuksia taas ovat puustotunnukset, kuten hakkuussa jäävän puuston määrä, ajourien toteutus ja mahdolliset korjuuvauriot, tuhoriskit sekä yleinen kohteen siisteys. Samalla havainnoidaan kohteen kasvupaikkatiedot ja eri puulajit, tiheiköt, elinympäristöt, ja esimerkiksi ulkoilureittien huomioimista metsänhoidon toteutuksessa”, hän listaa.

Metsätalouden ja puunhankinnan laadun ja vastuullisuuden todentamisen ratkaisut Tapiosta
Arvioimme riippumattomana ulkoisena asiantuntijana toiminnan laatua ja vastuullisuutta. Kohteina voivat olla erilaiset metsätyömaat, ympäristökohteet tai alihankintayritykset. Tuemme asiakkaidemme sisäistä laadunhallintaa ja toiminnan jatkuvaa parantamista.