Energia-ala on sitoutunut biodiversiteettitiekartassaan luonnon monimuotoisuuden edistämiseen niin, että vuoteen 2035 mennessä alan kokonaisvaikutus on nettopositiivinen. Alan yrityksillä on mahdollisuus vaikuttaa metsäluonnon monimuotoisuuteen etenkin metsäpolttoaineiden hankkimisen yhteydessä. Tapio toteutti energia-alan toimijoille luonnonhoitokoulutuksen, joka oli osa biodiversiteettitiekartan jalkauttamista käytännön toimiksi. Koulutus tarjosi ajankohtaista tietoa ja käytännön työkaluja monimuotoisuuden huomioimiseen energiapuun korjuussa.

Energialaitosten puunhankinnassa on mahdollista huomioida metsien monimuotoisuus esimerkiksi säilyttämällä kuolleita puita, vanhoja lehtipuita ja monimuotoisuudelle arvokkaita kohteita korjuun yhteydessä. Tätä työtä tukemaan on laadittu hankintasuositukset, jotka auttavat puunostajia tekemään kestäviä hankintapäätöksiä.

energiapuuharvennuskohde Sipoossa
energiapuuharvennuskohde Sipoossa

”Osana biodiversiteettitiekartan toimeenpanoa haluamme laajentaa energia-alan tietämystä ja osaamista luonnon monimuotoisuuden huomioimisessa mm. energiapuun korjuussa. Päädyimme tilaamaan koulutuksen Tapiosta, jonka kanssa olemme tehneet hyvää yhteistyötä koulutusten lisäksi suositusten ja ohjeistusten laadinnassa”, taustoittaa asiantuntija Karoliina Muukkonen Energiateollisuus ry:stä.

Miten huomioida luonnon monimuotoisuus energiapuun hankinnassa? Koulutus yhdisti teorian ja käytännön

Koulutukseen osallistui energialaitosten raaka-ainehankinnasta vastaavia asiantuntijoita. Kokonaisuus koostui kahdesta osasta: webinaarista, jossa käytiin läpi luonnonhoidon keskeiset periaatteet, lainsäädäntö, sertifioinnin vaatimukset ja suositukset, sekä käytännön maastokoulutuksesta.

Webinaari antoi osallistujille kattavan tietopaketin siitä, miten eri säädökset ja suositukset linkittyvät energiapuun hankintaan. Tämä taustatieto auttoi hahmottamaan talousmetsien luonnonhoidon kokonaisuutta ennen käytännön harjoituksia metsässä.

”Paras paikka luonnonhoidon käytäntöjen omaksumiseen ja keskusteluihin on metsä”, kertoo koulutuksen maasto-osiot toteuttanut Tapion johtava asiantuntija Lauri Saaristo. ”Siksi yleisin tapamme toteuttaa luonnonhoidon koulutuksia on webinaarin ja maastokoulutuksen yhdistelmä.”

korjuu käynnissä maastossa, maassa näkyy energiakäyttöön menevää hakkuutähdettä
korjuu käynnissä maastossa, maassa näkyy energiakäyttöön menevää hakkuutähdettä

Maastokoulutus järjestettiin Sipoossa kohteilla, joilla oli korjattu energiapuuta harvennushakkuussa ja uudistushakkuussa. Päivän aikana osallistujat pääsivät arvioimaan, miten kestävyyttä voidaan käytännössä varmistaa ja millaiset kohteet tulisi jättää korjuun ulkopuolelle.

”Kokonaisuus, jossa etänä pidettävän teoriaosuuden rinnalla jalkaudutaan metsään maastopäivälle, saa aina paljon kiitosta osallistujilta. Näin oli tälläkin kertaa, osallistujien kertoessa asioiden hahmottuvan ja jäävän paremmin mieleen, kun toimenpiteitä näkee oikeasti metsäluonnossa. Vaikka arkityöstä päiväksi metsään irrottautuminen vaatii omat järjestelynsä, on se koettu kannattavaksi”, Karoliina Muukkonen summaa.

Hyväksymällä markkinointievästeet näet videon.

Maastokoulutuksessa päästiin seuraamaan käynnissä olevaa uudistushakkuun toteutusta. Videolla näkyy kasoille puitua latvusmassaa, joka päätyy energiakäyttöön. Uudistusalalle jätettiin maanomistajan toiveesta tavanomaista runsaampi säästöpuusto monimuotoisuutta turvaamaan.

Haluatko kuulla lisää Tapion tarjoamista ratkaisuista?

Luonnon monimuotoisuus on keskeinen osa vastuullista liiketoimintaa, ja sen huomioiminen tuo yrityksille sekä ympäristöllistä että taloudellista lisäarvoa. Tapio on asiakkaidensa kumppani luonnon monimuotoisuutta tukevien tekojen toteuttamisessa. Tarjoamme asiantuntevia koulutuksia, suosituksia ja käytännön työkaluja, jotka tukevat yritysten vastuullisuusstrategiaa, luontostrategiaa ja monimuotoisuustiekartan tavoitteita.

Ota yhteyttä, niin etsitään yhdessä ratkaisut, jotka vahvistavat sekä luontoa että liiketoimintaa!

Tilaa koulutus tai pyydä tarjous tästä

Nimi(Pakollinen)
Kirjoita tähän yhteydenottosi aihe
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
  • Lauri Saaristo
  • Johtava asiantuntija
  • lauri.saaristo(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6055
  • Reetta Pilhjerta
  • Metsänhoidon asiantuntija
  • reetta.pilhjerta(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6085
  • Teemu Huikuri
  • Luonnonhoidon asiantuntija
  • teemu.huikuri(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6081