Tapio-konsernin hiilijalanjälki laskettiin: vastaa noin 140 suomalaisen vuosittaisia hiilipäästöjä

27.3.2024

Tapion hiilijalanjälki oli 1 371,2 tonnia CO2ekv vuonna 2023. Se vastaa noin 140 keskivertosuomalaisen hiilipäästöjä vuoden ajalta. Tapio on sitoutunut pienentämään hiilijalanjälkeään. Tavoitteena on, että laskennan tarkentaminen tuo jatkossa esille uusia päästövähennyskohteita. 

Organisaation mahdolliset päästölähteet jaettuina GHG Protocol -laskentamenetelmän mukaisesti kolmeen luokkaan: Scope 1, 2 ja 3.

Hiilijalanjälki on pysynyt hyvin lähellä edellisen vuoden tasoa, sillä vuoden 2022 tarkennetut hiilipäästöt olivat 1 370,2 tonnia CO2ekv. Hiilijalanjälkilaskennassa otettiin kattavasti huomioon sekä Tapion oman toiminnan että arvoketjun päästöt. Hiilijalanjälkilaskenta kattaa koko konsernin eli emoyhtiö Tapio Oy:n sekä tytäryhtiö Tapio Palvelut Oy:n.

Lämmitysöljyn vaihdos Oitin Siemenkeskuksessa johti scope 1 -päästöjen pienenemiseen lähes puoleen

Suorien päästöjen (scope 1) osuus konsernin koko hiilijalanjäljestä oli 1,3 %. Päästöt aiheutuivat suurimmaksi osaksi lämmitysöljyn käytöstä Siemenkeskuksen tiloissa. Noin kuudesosa päästöistä syntyi työsuhdeautojen käytöstä.

Merkittävä hiilijalanjälkeen vaikuttanut muutos oli Tapio Siemenkeskuksen Oitin tilojen lämmityspolttoaineen vaihtaminen uusiutuvaan dieselpolttoaineeseen. Muutos pienensi Tapion Scope 1 -päästöjä jopa 42 % vuodesta 2022. Ostetun energian päästöjen (Scope 2) osuus hiilijalanjäljestä oli 3,8 %.

Lämmityspolttoaineen vaihdon vaikutus Tapion kokonaishiilijalanjälkeen jäi pieneksi, sillä välillisten päästöjen rooli on laskennassa niin merkittävä ja ostot kasvoivat verrattuna edelliseen vuoteen.

Välilliset päästöt muodostavat 95 % Tapion hiilijalanjäljestä – päästövähennyksiä saavutettavissa arvoketjun kautta

Hiilijalanjäljestä 1 300,6 tonnia CO2ekv eli 95 % muodostui välillisistä arvoketjun kasvihuonekaasupäästöistä (scope 3), joihin luetaan ostetut tuotteet ja palvelut, matkustaminen, kuljetukset ja jätteet.

Toisella laskentakerralla laskentaa tarkennettiin muun muassa liikematkustuksen sekä painamisen hiilijalanjäljen osalta. Liikematkustus ja matkat kotoa töihin ovat hyviä esimerkkejä asioista, joiden päästöihin henkilökunta voi ainakin joissain tilanteissa itse vaikuttaa.

Välillisistä päästöistä 77 % aiheutui ostettujen tuotteiden ja palveluiden päästöistä. Tämä kokonaisuus sisältää muun muassa painatukset, konsultointi- ja markkinointipalvelut sekä Tapio Siemenkeskuksen alihankintapalvelun, muut aine- ja tarvikeostot ja erilaiset hallintoon liittyvät palvelut. Painatukset käsittivät 12 % Tapion hiilijalanjäljestä ja noin kymmenesosa hiilijalanjäljestä muodostui tavaroiden ja ihmisten liikkumisesta.

Ostettujen tuotteiden päästöt kasvoivat edellisvuodesta yli 200 tonnia CO2ekv. Taustalla on etenkin siemenliiketoiminnan lannoitehankintojen palautuminen poikkeusvuotta 2022 edeltävälle tasolle sekä uuden siemenviljelmän perustamiseen liittyvät hankinnat.

Ostopalveluiden päästöjen pienentämistä edesauttaisi jatkossa se, että palveluntarjoajilta saataisiin yhä tarkempaa tietoa palveluiden tuottamisen aiheuttamista päästöistä. Tiedon lisääntyessä myös mahdollisuudet vähäpäästöisten vaihtoehtojen valintaan kasvavat.

Tutustu Tapion hiilijalanjälkiraporttiin 2023

Tapio kartoitti toiminnastaan aiheutuvia ilmastopäästöjä yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n kanssa. Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yritys, jolla on 30 vuoden kokemus kiertotalouden ja ympäristövastuun edistämisestä. 

Lisätietoja

  • Elina Antila
  • Viestintä- ja markkinointijohtaja
  • elina.antila(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6022