Metsänhoidon suositusten avainkouluttajien retkeily tarjosi vertaisoppimista metsänhoidon kysymyksissä

Metsänhoidon suositusten avainkouluttajat kokoontuivat 5. kesäkuuta 2025 verkostotapaamiseen Paimion seudulle. Päivän aikana tutustuttiin Ammattiopisto Livian maille tehtyihin metsänhoidon esittelykohteisiin. Vertaiskeskusteluissa korostui tarkan ennakkotiedon ja selkeiden työohjeiden merkitys metsänhoidon toimenpiteiden onnistuneessa toteutuksessa.

Tapahtuma oli osa E-Täsmä-hankkeen toteutusta sekä metsänhoidon suositusten avainkouluttajaverkoston toimintaa. Päivä toteutettiin Tapion, Suomen metsäkeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä. Tavoitteena oli käydä ammattilaisten vertaiskeskustelua metsänhoidon uusista tuulista ja uusimmista metsänhoidon suosituksista. Keskustelua tukivat asiantuntijoiden tietoiskut sekä paikallisasiantuntijan, Ammattiopisto Livian lehtorin Mikko Anttilan katsaukset kohteiden toteutukseen ja hoitohistoriaan.

Metsänuudistamista täsmäviljelynä ja selkein ohjein

Esimerkkikohteella oli toteutettu eri puulajien viljelyä ja sovellettu eri maanmuokkaustapoja. Uusimmat suositukset kannustavat metsänomistajia sekametsiin. Tätä voidaan tavoitella niin viljelyllä kuin luontaista uudistumista hyödyntäen. Riittävä maanmuokkaus on keskeistä hyvälle uudistamistulokselle. Viljelytiehyttä laskemalla voidaan antaa tilaa luontaisille taimille. Viljavilla mailla kannattaa tavoitella niin sanottua kuumaa uudistamisketjua, jossa uudistamistoimet tehdään mahdollisimman pian uudistushakkuun jälkeen. Näin vähennetään pintakasvillisuuden aiheuttamaa tuhoriskiä pienille taimille.

Keskustelua herätti sekaviljelykohteiden ohjeistaminen tekijöille. Erityisesti ulkomaalaisen kausityövoiman lisääntyvä käyttö tuo haastetta operaatioiden laadukkaalle toteutukselle. Tarvitaan selkeitä ja ymmärrettäviä ohjeita.

Männyn ja kuusen sekaistutuksen osalta pohdittiin männyn laatukehitystä ja oikeaa puulajisuhdetta. Kokemuksia on siitä, että sekapuuna istutetuista männyistä voi tulla oksaisia, jos männyt kirivät kasvussa kuusten edelle. Kasvupaikalla on tähän keskeinen merkitys.

Taimikonhoidossa lehtipuu askarruttaa

Hyvän hoidetun taimikon käsite on muuttumassa. Sekapuustoisuus ja monipuolisen lehtipuusekoituksen tavoittelu on yhä tärkeämpää niin puuston tuhonkestävyyden kuin metsän biodiversiteetin vaalimisen näkökulmasta. Puulajien monipuolinen käyttö hajauttaa myös taloudellista riskiä. Lehtipuuosuuden nosto havupuuvaltaisilla metsikkökuvioilla tavanomaisesta kymmenestä prosentista ylöspäin tuo kuitenkin haastetta puuntuottamiseen ja voi myös laskea metsän tuottoa.

Taimikonhoidon työtavoissa on menossa muutos varhaisperkausten osalta. Lehtipuuta halutaan säästää aiempaa enemmän. Avainkouluttajien kesken käytiin keskustelua, miten tätä käytännössä kannattaa toteuttaa. Jo istutustiheyksissä on syytä huomioida sekapuustolle jäävä tila.

Lisäksi keskusteltiin siemensyntyisen ja vesasyntyisen koivun eroista. Jos varhaisperkauksessa poistetaan kaikki lehtipuu, on taimikonharvennuksessa jätettävä koivu todennäköisesti vesasyntyistä. Se altistaa puut myöhemmin laho- ja värivioille sekä heikentää mahdollisuutta säilyttää lehtipuuosuus koko kiertoajan. Huomiona mainittiin, että jos lehtipuuta jätetään monimuotoisuusmielessä, niin vesasyntyisyys ei ole välttämättä ongelma. Idea kuitenkin on, että sekapuustoisuus säilyisi myös ensiharvennuksen jälkeen.

Avohakkuussa voi painottaa luonnonhoitoa säästöpuuratkaisuilla

Yhdellä esimerkkikohteista oli toteutettu avohakkuu, johon oli jätetty tavanomaista enemmän säästöpuita sekä avattu kasvutilaa luontaisille lehmuksille. Kohteella keskustelua herätti erityisesti säästetyt järeät kuuset ja niistä mahdollisesti aiheutuva kaarnakuoriaisten leviämisen riski.

Kohde osoitti ennakkosuunnittelun merkityksen säästöpuiden rajaamisessa varsinkin silloin, kun niitä halutaan jättää runsaammin. Monimuotoisuuden kannalta potentiaalisten kohteiden tunnistamiseen metsävaratiedosta kaivattiin uusia työkaluja. Niistä olisi apua niin hakkuiden kuin metsänhoidon suunnittelussa, kun tavoitellaan kustannustehokasta täsmäluonnonhoitoa.

Ojitetuissa suometsissä valinnan vaikeutta

Esimerkkikohde oli alkujaan avosuota, joka oli vuosikymmeniä sitten ojitettu ja muuttunut kuusivaltaiseksi varsin puustoiseksi metsäksi. Kohteelle oli toteutettu aikaisemmin yksi harvennus ja lannoitus sekä tehty alikasvoksen ennakkoraivausta – myös ojastoa oli kunnostettu. Osana kokeilutoimintaa oli nyt vuosi sitten alueelle toteutettu jatkuvaan kasvatukseen tähtäävää poiminta- ja pienaukkohakkuuta.

Kyseisellä kohteella oli jo taimettumisen merkkejä havaittavissa. Hakkuujälki todettiin tavoitteiden näkökulmasta onnistuneeksi. Maapohjassa oli näkyvissä lannoituksen merkit. Pohdintaa käytiin myös sen suuntaan, mitä uudistushakkuulla ja metsänviljelyllä olisi kohteella saavutettu.

Keskustelua herättivät erityisesti turvemaiden ojien kunnostukset. Ojitusten määrä on laskenut aikaisemmasta, ja tänä päivänä korostetaankin entistä enemmän tarveharkintaa ja maltillista suositusten mukaista ojasyvyyttä. Tärkeäksi nähtiin kuitenkin viestiä, että ojia voidaan edelleen kunnostaa. Silloin tulee kuitenkin tehdä tarvittavat toimet asianmukaisesti, kuten huolehtimalla ojitusilmoituksista ja vesiensuojelun käytäntöjen toteutuksesta.

Näkemysten vaihto tuo varmuutta ja oivalluksia

Metsänhoidon monipuolistuvat tavoitteet ja niiden yhteensovittaminen metsänomistajan toivomalla tavalla tuo haastetta metsänhoidon onnistuneisiin valintoihin. Moni asia, mikä oli aikaisemmin hyvää metsänhoitoa, on sitä myös tänä päivänä. Tiedon lisääntyessä ja toimintaympäristön muuttuessa on kuitenkin tärkeää päivittää osaamistaan ja siinä vertaiskeskustelut ovat varsin opettavaisia.