Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon asiantuntijaryhmä Metsä-ELO kuunteli tutkimusesitelmiä ja keskusteli vuoden 2024 kokouksessaan alue-ekologisen suunnittelun hyödyistä ja mahdollisuuksista. Webinaarissa käsiteltyjen esitysten tiivistelmät on koottu tähän artikkeliin. Tutustu esityksiin tästä.

Alue-ekologinen suunnittelu on määritelty laajojen alueiden monitavoitteiseksi suunnitteluksi, jossa luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on keskeinen tavoite. Suomessa alue-ekologinen suunnittelu on tullut tutuksi etenkin valtion metsien käyttöön liittyvänä toimena.

”Myös yksityismetsätalouden käyttöön tulisi saattaa nykyistä enemmän metsäalueen erityispiirteistä kertovaa tietoa. Metsänomistajat ja heitä palvelevat ammattilaiset voisivat hyödyntää tietoa luonnonhoidon ratkaisujen suunnittelussa. Esimerkiksi palojatkumoalueiksi määritellyissä maisemissa olisi tärkeä toteuttaa uudistusalojen kulotuksia”, toteaa Metsä-ELOn puheenjohtaja, Tapion johtava asiantuntija Lauri Saaristo.

Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon alue-ekologinen suunnittelu – tutkimustietowebinaari 21.3.2024

Lue alta tiivistelmä Metsä-ELO:n järjestämän webinaarin sisällöstä.

Multi-taxon conservation strategies are highly needed, but also challenging – examples from boreal and hemi-boreal forests – Joachim Strengbom (SLU)

Esityksessä tehtiin katsaus siihen, miten lähestyä eliöryhmien suojelustrategioiden haasteita sekä paikallisella että maisematasolla ja kuinka voidaan määrittää riittävä suojeltavan metsäalueen koko luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. Metsiä ja puita hyödynnetään taloudellisiin tarkoituksiin. Samanaikaisesti metsät sisältävät lajeja, joita on suojeltava jättämällä alueita metsätalouden käytön ulkopuolelle. Keskeistä on löytää ja tunnistaa alueet, joissa metsiä voidaan hyödyntää. Tähän vaihtoehtoisia lähestymistapoja ovat yksittäisten sateenvarjolajien tunnistaminen tai hot spot -lajistokeskittymien tunnistaminen. Optimitilanteessa alueiden tunnistaminen perustuisi laajaan lajistoinventaarioon, mutta yleisempää on käyttää indikaattorilajeja tai metsän rakennepiirteitä. Yhteenvetona todettiin, että suojelupanostuksia tulee sopeuttaa vastaamaan eri lajien, erilaisten metsien ja eri alueiden tarpeita. Sekä paikalliset että maisematason tekijät ovat tärkeitä huomioida monimuotoisuuden turvaamiseksi. Erityisesti maisematason tekijät korreloivat lajimäärän kanssa.

Luonnontuottometsä – uusi vaihtoehto monimuotoisuuden suojeluun ja hiilensidontaan – Esa-Jussi Viitala (LUKE)

Esityksessä esiteltiin luonnontuottometsäksi nimettyä vaihtoehtoa luonnonläheiseen metsänkäsittelyyn ja luonnonsuojeluun tai luontoarvojen, kuten vesien ja monimuotoisuuden suojeluun. Luonnontuottometsän pohjana on toiminut Yhdysvalloissa toteutettu Forest bank -hanke. Luonnontuottometsän idea asemoituu tiukan suojelun ja tavanomaisen metsätalouden väliin, missä yhdistettään aktiivinen metsätalous, aktiivinen luonnonhoito ja luonnonsuojelu.

Forest bank -konspeti kehitettiin Yhdysvalloissa 1990-luvun puolivälissä. Siinä metsänomistaja sopii metsänsä käytöstä (esim. 20-30v) luotetun ulkopuolisen tahon kanssa. Inventoinnin pohjalta laaditaan yhteisesti hyväksytty käyttö- ja hoitosuunnitelma, jossa päätavoite on metsien ekologinen kestävyys. Toimija sitoutuu harjoittamaan luonnonläheistä metsätaloutta. Vastikkeeksi maksetaan tasaista vuotuista tuottoa, jonka suuruus sidottu luovutetun puuston arvoon ja luontoarvoihin. Rahoituksen pohjana toimivat mm. puukauppatulot, hiilihyvitykset, maanvuokrat ja julkiset tuet. Optimaalinen alue on sellainen, jossa on jo suojeltu metsää. Suojeltua aluetta pyritään laajentamaan lisäämällä alueiden kytkeytyneisyyttä ja buffereita suojeltujen alueiden ympärille.

Suomen kontekstista tarkasteltuna konseptia voitaisiin toteuttaa käytössä olevia tiukan suojelun, metsäsertifioinnin, metsänhoidon suositusten, lainsäädännön, taloudellisten tukien ja metsänomistajien vapaaehtoisten toimien pohjalta. Lisäksi 2000-luvulla esitettyjä uusia keinoja, kuten luonnonarvokauppaa, METSO-ohjelmaa ja ekologisia kompensaatioita voitaisiin hyödyntää. Luonnontuottometsän toteutukseen olisi Suomessa enemmän vaihtoehtoja Yhdysvaltoihin verrattuna ja sitä kannattaisi kokeilla esimerkiksi Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen kytkeytyneisyyden parantamiseksi. Erityisesti Etelä-Suomen metsien suojelu on erittäin kallista, jolloin uusia tilarajat ylittäviä toimenpiteitä tarvitaan.

Luonnonsuojelun strateginen suunnittelu – Heini Kujala (LUOMUS)

Esityksessä käytiin lävitse, mitä luonnonsuojelun strateginen suunnittelu on ja miten ekologisen kompensaation mekanismit voisivat toimia. Strategisella suunnittelulla tarkoitetaan systemaattista etenemistä kohti sovittua tavoitetta hyödyt maksimoiden ja kustannukset minimoiden. Luonnonsuojelun strategisen suunnittelun tavoitteena on luontokadon pysäyttäminen ja luonnon tilan palauttaminen paranevalle suunnalle. Numeeriset tavoitteet, esim. EU:n biodiversiteettistrategian 30 % suojeluosuus, otetaan keskiöön ja koitetaan löytää keinoja saavuttaa se kustannustehokkaasti. Keskiössä on koko suojelualueverkoston tarkastelu samanaikaisesti, koska se mahdollistaa kustannustehokkuuden kasvattamisen.

Esimerkkinä kustannustehokkuuden parantamisesta toimii toteutettu Zonation-analyysi metsämaiden monimuotoisuuden arviointiin, missä kartoitettiin alueita, joista saadaan suurin lisähyöty suojelulle mahdollisimman pienellä pinta-alalla. Analyysi sisälsi strategiselle suunnittelulle keskeisen ominaispiirteen: tehokas löytämään suojelulle tärkeitä alueita. Jos suojelua lähdettäisiin toteuttamaan Zonation-analyysin pohjalta suojelemalla kohteita, niin suojelun taso kasvaisi jyrkästi pienilläkin panostuksilla.

Strateginen suunnittelu on helppoa paperilla ja teoriassa. Käytännön toteutus on kuitenkin usein vaikeampaa. Valtaosa suojelua tarvitsevista alueista sijaitsee yksityismailla. Arvion mukaan esimerkiksi EU:n BD-strategian tavoitetta luonnontieteellisesti ja strategisesti lähestyttäessä n. 80 % ensisijaisesti suojeltavista alueista sijaitsee yksityismailla. Suojelua lähestytään tavallisesti vapaaehtoisuuteen perusten, mikä on keskeistä suojelun hyväksyttävyyden kannalta. Kääntöpuolena on kuitenkin maanomistajan halukkuus osallistua suojeluun, mikä osaltaan rajaa suojeluun päätyvien kohteiden määrää. Vapaaehtoisuudessa on myös vaikeampaa kontrolloiden suojelun kohdentumista strategisesti tärkeille alueille.

Mitä kauemmas poiketaan strategisesta suunnitelmasta sitä enemmän kustannustehokkuus laskee, ja tarvitaan enemmän resursseja toteutukseen. Esimerkiksi soiden suojelun täydennysohjelman toteutusta on tarkasteltu sen perusteella, miten täydennettäviä alueita valitaan maanomistajien suojeluhalukkuuden, pakkolunastuksien tai molempien yhdistelmänä. Jos suojeltaisiin ainoastaan kohteet, joissa maanomistaja ei vastusta tarvittaisiin kaksi kertaa enemmän suojelupinta-alaa ja taloudellisia panostuksia saman suojelun tason saavuttamiseksi kuin mihin pakkolunastuksilla päästäisiin. Luonnonsuojelun strategisuuden lisääminen olisi keskeistä suojelun tehokkuuden parantamiseksi esimerkiksi METSO-ohjelman peruskorvauksen päälle maksettavalla strategisen kohteen preemiolla.

Ekologisilla kompensaatioilla tarkoitetaan luontoarvolle tapahtuvan heikennyksen kompensointia luomalla vastaava määrä hyvityksiä toisaalla. Tähän liittyy laskennallisia ja ekologisia haasteita, esim. samansuuruisuuden määrittelyyn ja millainen luonto vastaa hävinnyttä luontoa. Ekologinen kompensaatio on säännelty mekanismi, johon liittyy erilaisia kriteereitä, joihin liittyy myös maisematason huomiointi ja strateginen suunnittelu. Ekologisen kompensaation toteutuksessa olisi tärkeä saada hyvitykset kohdentumaan strategisesti tärkeille alueille joko toimijoiden oman valinnan kautta, sääntelyn kautta tai laskennallisen edun kautta.

Priodiversity LIFE – alueelliset luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmat – Tuulia Lahtinen (Pirkanmaan ELY)

Esityksessä käytiin läpi pähkinänkuoressa Priodiversity LIFE -hanke, joka on suuri biodiversiteetti hanke, joka kestää seuraavat 8 vuotta. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa ekologisia verkostoja, kunnostaa heikentyneitä elinympäristöjä ja vahvistaa yhteistyöverkostoja. Hankkeessa laaditaan alueelliset luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmat mukana olevien ELY-keskusten alueelle kahdeksaan maakuntaan. Ohjelmissa tunnistetaan alueelliset monimuotoisuuskeskittymät, niiden suojavyöhykkeet ja yhteydet sekä priorisoidaan alueelliset toimenpiteet. Ensimmäisessä vaiheessa monimuotoisuuskeskittymät määritellään olemassa olevan tiedon pohjalta. Toisessa vaiheessa tunnistettuja monimuotoisuuskeskittymiä ja niiden kytkeytyvyyttä tarkastellaan ja tunnistetaan uusien analyysien pohjalta.

Lähtökohtana hankkeessa on kokonaisvaltainen kunnostaminen. Kunnostettavat alueet valitaan toimeenpanosuunnitelmien pohjalta, missä tehdään kunnostuksia ja luonnonhoitoa monimuotoisuuskeskittymillä, suojavyöhykkeillä ja niitä yhdistävillä alueilla sekä valtionmailla ja yksityismailla. Kokonaisvaltaisessa kunnostamisessa toteutetaan kerralla kaikki tarpeellinen huomioiden erilaiset elinympäristöt ja lajit. Lisäksi perustetaan luonnon monimuotoisuuden asiantuntijoita yhteen tuova koulutusverkosto, joka järjestää koulutuksia maanomistajille, urakoitsijoille, viranomaisille, yo-opiskelijoille, kunnille. Perustettava biodiversiteettirahoitushubi kertoo uusista rahoitusmahdollisuuksista, järjestää verkostoitumistapahtumia, fasilitoi hankkeiden valmistelua sekä edistää biodiversiteettitavoitteiden huomioimista rahoitusohjelmissa.

Kommenttipuheenvuoro – Petri Keto-Tokoi (TAMK)

Kommenttipuheenvuorossa Petri toi esiin olleensa 90-luvulla mukana metsähallituksen alue-ekologisen suunnittelun kehittämisessä. Aihepiiri on vaikuttanut olevan pysähdyksissä viimeiset 20 vuotta poislukien metsähallituksen tekemä tekninen kehitys menetelmäänsä. Nyt alueellinen suunnittelu nousee pintaan jälleen esimerkiksi EU:n BD-strategian tavoitteiden, ekologisen kompensaation ja alueellisten luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmien kautta. On siis tarve kehittää menetelmiä eteenpäin nykyiseen laajempaan tietopohjaan ja työvälineisiin perustuen.

Alueellisessa suunnittelussa olisi tärkeää alueellinen tavoitteiden eriyttäminen sen mukaan, minkälaisiin asioihin kannattaa ja on tarve panostaa kullakin alueella. Suunnittelua on tarkasteltava yhdessä myös esimerkiksi vesienhoidon suunnittelun kanssa. Luontotyyppi- ja laji-inventointien lisäämiselle on suuri tarve sekä valtion että yksityisten metsänomistajien metsissä. Mikäli tietopohjaa ei vahvisteta, ei ole tietoa perusteltujen alueellisten tavoitteiden määrittämiseen. Lisäksi on tarve kehittää maisematason laji-indikaattoreita ja niiden seurantaa sekä mitattavissa olevien tavoitteiden määrittelyä, mikä on puute metsähallituksen alue-ekologisessa suunnittelussa.

Esimerkiksi metsähallituksen alue-ekologinen suunnittelu perustuu käytäväajatteluun. Muiden kytkeytyvyyden parantamisen tapojen kehittämiseen on myös tarvetta, kuten esimerkiksi ennallistamisvyöhykkeiden huomioiminen suojelukohteiden ympärillä. Myös mukautuvan suunnittelun periaatteen sisällyttäminen alue-ekologiseen suunnitteluun on tärkeää. Tarvitaan alue-ekologisia analyyseja ohjaamaan erilaisia metsänkäsittelytapoja ja ennallistamista.

Kokonaisuus, jota tarvitaan sisältää monitavoitteista metsäsuunnittelua, erilaisia mekanismeja kustannusten ja hyötyjen jakamiseen eri osapuolten välillä sekä metsänhoidon käsittelytapojen monipuolistamista. Ilman ylhäältä alaspäin tapahtuvaa strategista suunnittelua monimuotoisuustavoitteita ei tulla saavuttamaan. Tarvitaan tasapainon etsimistä vapaaehtoisuuden ja strategisen suunnittelun välille.