Monimuotoisella metsällä kohti monimuotoisempia vesiä

Julkaistu, 07.08.2020

Metsätalouden aiheuttama kuormitus vesistöihin on aiemmin arvioitua suurempaa. Sen suurimmat vesistöjä kuormittavat tekijät ovat ojien kunnostus, maanmuokkaus ja hakkuut. Metsätalouden merkittävyyttä lisäävät kuormituksen pitkäaikaisuus ja kohdistuminen pääosin herkimpiin latvavesiin. Vesien tilaa voidaan parantaa ja vesien monimuotoisuuden heikentymistä voidaan ehkäistä tehostamalla talousmetsien vesiensuojelua osana arkimetsänhoitoa.

Ravinteilla ja kiintoaineella on useita haitallisia mekanismeja

Luonnontilainen, hyvässä tilassa oleva vesistö kestää melko hyvin muuttumatta luontaisia ravinnepulsseja, kuten kevättulvien aikaisia kuormituspiikkejä. Pitkäaikainen ja voimakas ihmistoiminnan aiheuttama kuormitus alkaa kuitenkin heikentää vesistöjen sisäisiä, hyvää tilaa ylläpitäviä puskurimekanismeja.

Järvissä leväkukinnat ja vesikasvillisuus alkavat runsastua ravinnekuormituksen seurauksena. Samalla orgaanisen aineen hajotus kiihtyy ja veden hapenkulutus voimistuu. Tämän seurauksena järven suurimpaan fosforivarastoon, sedimenttiin pidättynyt fosfori alkaa liueta takaisin levien käyttöön aiheuttaen niin kutsuttua sisäistä kuormitusta. Kiintoainekuormituksen seurauksena puolestaan järven valaistusolosuhteet muuttuvat ja järvien pohjat alkavat liettyä. Näön avulla saalistavien kalojen saalistusteho heikentyy ja pohjakutuisten kalojen lisääntyminen estyy. Petokalojen osuus kalastossa vähenee ja heikompiin valaistusolosuhteisiin sopeutuneet särkikalat alkavat runsastua. Ne saalistavat tehokkaasti eläinplanktonia, jolloin levät alkavat runsastua, samentavat vettä entisestään ja tuottavat jatkuvasti lisää happea kuluttavaa orgaanista ainesta. Vähitellen tapahtuu keikahdus rehevän järven mekanismeja ylläpitävään tilaan.

Virtavesien eliöstö kärsii etenkin kiintoainekuormituksen aiheuttamasta pohjien liettymisestä ja toisaalta myös hakkuiden seurauksena puuston varjostuksen vähenemisestä. Suojavyöhykkeet on usein koettu tarpeelliseksi lähinnä kuormituksen ehkäisyssä, mutta varjostuksen kautta niillä on merkittävä vaikutus myös virtavesien monimuotoisuuteen. Useat virtavesissä elävät lajit ovat riippuvaisia viileästä ja hapekkaasta vedestä. Puista varisevat lehdet ovat myös pohjaeläinten ravintoa.

Humuskuormitustakaan ei tule unohtaa

Metsätalouden aiheuttamaan humuskuormitukseen on alettu kiinnittää huomiota vasta viime aikoina. Sen pidättämiseen tähtäävien keinojen kehittäminen on ollut toistaiseksi vähäistä.

Humuskuormitus heikentää vastaanottavien vesien valaistusolosuhteita, aivan kuten kiintoainekin mutta vaikutusmekanismi on erilainen. Kiintoaineen vaikutuksesta valaistusympäristö muuttuu sumuiseksi. Humus puolestaan sammuttaa valot. Mitä tummempaa vesi on, sitä huonommin valo pääsee tunkeutumaan vesipatsaaseen ja sitä voimakkaampi lämpötilakerrostuneisuus järveen muodostuu. Tummavetisissä, voimakkaasti kerrostuneissa järvissä hapellisen päällysvesikerroksen tilavuus on usein pieni suhteessa vähähappisen tai hapettoman alusveden tilavuuteen. Vastaavasti kalojen ja selkärangattomien elintila on kaventunut, mikä kiristää ravintokilpailua ja yksipuolistaa eliöstöä.

Humuksessa on sekin hankala puoli, että sen mukana vesiin kulkeutuu valuma-alueelta elohopeaa. Elohopea kertyy kalojen lihaksiin ja päätyy sitä kautta lautasillemme.

Vesistöhaittojen vähentämiseksi on ensisijaisen tärkeää ehkäistä eroosion syntymistä

Liikkeelle lähtenyttä kiintoainetta, ravinteita ja orgaanista hiiltä on mahdotonta pysäyttää sataprosenttisesti. Jotta vältetään haitalliset vaikutukset vastaanottavissa vesistöissä, metsätalouden toimenpiteitä on erityisen tärkeää suunnitella ja toteuttaa siten, että ehkäistään kuormituksen syntymistä. Esimerkiksi ojituksissa tarveharkinta on kaikista tärkeintä – ainoastaan puuston kasvun kannalta välttämättömät ojat kannattaa perata ja nekin vain tarpeelliseen syvyyteen saakka. Kaikkea ei tarvitse kaivaa kuntoon kerralla.

Hakkuissa ja maanmuokkauksissa tärkein toimenpide on kohdekohtaisesti riittävien suojavyöhykkeiden jättäminen. Jyrkillä vesistöjen varsilla riittävä vyöhyke edellyttäisi usein suosituksia ja sertifiointeja leveämpää kaistaletta. Rantametsän kosteusolosuhteita noudatteleva, vaihtelevan levyinen suojavyöhyke voisi suojata sekä eroosiolta että turvata monia kosteissa olosuhteissa viihtyviä lajeja. Kosteat ranta- ja puronvarsimetsät ovat monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita.

Ojituksissa parhaiksi keinoiksi on todettu putkipadot ja pintavalutuskentät. Pintavalutuksen hyödyntäminen voi parhaimmillaan poistaa valumavesistä kiintoaineen ohella myös liukoisia ravinteita. Kosteikot ovat metsätaloudessa toistaiseksi harvalukuisia, mutta monivaikutteisina rakenteina niiden avulla olisi mahdollista vähentää vesistökuormitusta, edistää vesien pidättämistä valuma-alueella ja tarjota sopivia elinympäristöjä monille vesistä riippuvaisille eläimille.

Metsätalouden alalla asenteet tuntuvat olevan tiukassa. Vaikka tehokkaampia menetelmiä on olemassa, yleisimmin käytetään edelleen laskeutusaltaita ja lietekuoppia. Laskeutusaltaat ovat käyttökelpoisia rakenteita ainoastaan karkeille maalajeille. Lietekuoppien tehosta ei löydy tutkimusnäyttöä. Sen sijaan on arvioitu, että ne saattavat paksuturpeisilla ja hienojakoisilla alueilla jopa lisätä kuormitusta.

Vesiensuojelun tehostaminen kannattaa

Rehevöityneiden vesien kunnostaminen on kallista ja vie huomattavan paljon aikaa. On sanottu, että vesistön kunnostaminen ottaa vähintään tuplasti rehevöitymiseen kuluneen ajan. Vesistökunnostusten vaikuttavuuden näkökulmasta ensisijainen keino on ulkoisen kuormituksen vähentäminen. Se on ainoa keino vähentää pitkällä tähtäimellä myös sisäistä kuormitusta. Kaikki kunnostustoimenpiteet vastaanottavassa vesistössä jäävät joko hyödyttömiksi tai vähintään lyhytaikaisiksi ilman ulkoisen kuormituksen ehkäisemistä.

Metsien käytön kysyntä on biotalouden myötä kasvussa. Samaan aikaan vesistöjen vähintään hyvä ekologinen tila tulisi saavuttaa viimeistään vuoteen 2027 mennessä. Alkaa olla kiire − parhaat vesiensuojelutekniikat ja riittävän leveät suojavyöhykkeet on saatava käytännön toteutukseen. Purot, norot, lammet, joet, järvet ja merialue ovat sekä vesiluonnon että virkistyskäytön kannalta ratkaisevia kohteita. Hyvä vedenlaatu ja vedenlaadun paraneminen vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden ja vesien käyttömahdollisuuksien ohella myös rantakiinteistöjen arvoon.

Vesiensuojelu hyödyttää paitsi kaloja ja vesikirppuja, myös meitä kaikkia. Paitsi, että olemme vesiemme hyödynsaajia, me metsänomistajat ja metsien parissa toimijat olemme ratkaisijoita siinä, millä tasolla metsiemme vesiensuojelusta huolehditaan.

Monimetsä-hanke edistää vesiensuojelua

Monimetsä-hanke on Kansallista metsästrategiaa toteuttava metsäalan yhteinen hanke luonnon monimuotoisuuden ja vesiensuojelun edistämisen puolesta. Monimetsä kokoaa talousmetsien luonnonhoidon keinot yhteen ja kouluttaa, neuvoo ja motivoi metsänomistajia ja metsäammattilaisia hyödyntämään niitä.

Laura Härkönen – Monimetsä-hankkeen artikkeli
Kirjoittaja on Tapiossa vesiensuojelun asiantuntijana toiminut Laura Härkönen. Hän siirtyi keväällä 2020 tutkijaksi Suomen ympäristökeskuksen vesikeskukseen. 

Lisätietoa

Laura Härkönen, tutkija, Suomen ympäristökeskus SYKE, laura.harkonen@ymparisto.fi, puh. +358 29525 1009
Samuli Joensuu, vesiensuojelun johtava asiantuntija, Tapio Oy, samuli.joensuu@tapio.fi, puh. +358 40 534 1043

Monimetsä-hanke — Suomen metsäkeskus
Monimetsä — luonnonhoito mukana talousmetsien arjessa – Tapio
Monimetsä sosiaalisessa mediassa: Monimetsä Facebook ja Monimetsä Instagram

 

  • Lisätietoa
  • Samuli Joensuu

    Vesiensuojelun johtava asiantuntija

    samuli.joensuu(at)tapio.fi

    +358 40 534 1043

  • Lauri Saaristo

    Johtava asiantuntija

    lauri.saaristo(at)tapio.fi

    +358 40 573 9168

  • Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä