Työnjohtaja Jose Alastalo rakentaa Tapio Siemenkeskuksen tulevaisuutta vuosikymmenten kokemuksella
14.1.2026
Kun työnjohtaja Jose Alastalo saapui ensimmäistä kertaa Tapio Siemenkeskukseen Oittiin työharjoitteluun vuonna 1997, hän ei vielä arvannut, että edessä olisi vuosikymmeniä kestävä ura metsäalan erikoisosaamisen parissa. Tapio-konsernin kasvuliiketoiminta-alueeseen lukeutuvassa Siemenkeskuksessa tuotetaan jalostettuja metsäpuiden siemeniä, joiden laatu ja alkuperä varmistetaan huolellisilla prosesseilla. Metsätaloustekniikan opintoihin liittyvä harjoittelujakso toi Joselle tutuksi siementuotannon käytännön: laboratoriotyötä ja käpyjen käsittelyä. Armeijan jälkeen Jose osallistui vielä koivun viimeiseen pystykeräyskauteen vuonna 1998 – tuohon aikaan koivun siemen kiivettiin keräämään suoraan puusta. Se oli intensiivinen kuukausi, joka jäi mieleen.
Harjoittelun jälkeen työsuhde Tapioon katkesi hetkeksi, mutta kun Tapio-konsernissa avautui siemenkeskuksen vakituinen tehtävä vuonna 2000, Jose tarttui tilaisuuteen. Hän aloitti ensin siemenlaboratoriossa, jossa tehtiin idätysnäytteitä, laskettiin itävyysprosentteja ja analysoitiin siemenmateriaalia. Työ oli toisteista eikä Josen mukaan tuntunut omalta. Karistamolle siirtyminen avasi uuden maailman: käpyjen vastaanotto, karistus, siivenpoisto, lajittelu ja varastointi tarjosivat enemmän vaihtelua ja konkreettisen tekemisen tunnetta. Myöhemmin vastuu kasvoi, ja vuodesta 2017 lähtien Jose on toiminut työnjohtajana, vastaten siemenkeskuksen käytännön työstä sekä osallistuen siemenviljelmien keräysten valvontaan.
Siemenkeskuksen työ on muuttunut vuosien varrella paljon. Uudet laitteet ovat tehneet työn ergonomisemmaksi: vanhassa siemenkaristamossa lämpötila saattoi nousta jopa 40 asteeseen ja pöly sekä melu olivat arkipäivää. Vuonna 2019 käyttöön otettu uusi linjasto mahdollistaa työn hoitamisen turvallisemmin ja tehokkaammin, jopa yhden ihmisen voimin. Vaikka työporukan koko on vuosien saatossa pienentynyt, Jose näkee tilanteessa myös hyvää: osaaminen on vahvaa ja tiimin jäsenet luottavat toisiinsa.
Josen oma motivaatio ja työn mielekkyys syntyvät työn selkeästä vuosirytmistä ja siitä, että mikään työpäivä ei ole täysin samanlainen. Syksy on karistuksen aikaa, kevät pakkausta ja kesä siemenviljelmien hoitoa. Työnjohtajana arkeen kuuluu myös säännöllinen liikkuminen viljelmillä, missä Jose tarkastaa käpyjen kertymää, keräysten etenemistä ja varmistaa, että työturvallisuus toteutuu urakoitsijoiden työssä. Viljelmillä työskentelee useita eri kansallisuuksia, joten monikielinen vuorovaikutus on osa päivittäistä tekemistä. Pitkä kokemus auttaa Josea antamaan käytännön vinkkejä kerääjille ja varmistamaan, että siemen saadaan talteen mahdollisimman hyvälaatuisena. Jose korostaa, että siemenkeskuksen erikoisosaamista ei opita kirjoista, vaan tekemällä. Suomessa vastaavia tekijöitä on vain pieni joukko, ja siksi työllä on erityinen arvo. ”Meidän tehtävämme on tuottaa mahdollisimman laadukasta jalostettua siementä, eli niin hyvää kuin luonnontuotteesta on mahdollista saada”, Jose sanoo.
Työyhteisö on Josen mukaan yksi tärkeimmistä syistä viihtyä. Ilmapiiri on hyvä ja esihenkilö antaa tilaa toimia itsenäisesti. ”99-prosenttisesti ei ole harmittanut lähteä töihin”, Jose naurahtaa.
Vapaa-ajallaan Jose latautuu liikkumalla ja luonnossa: metsästys, kalastus ja kuntosaliharjoittelu pitävät kehon ja mielen kunnossa. Perheen lomamatkat Aasiaan ovat muodostuneet vuosien saatossa tärkeäksi tavaksi irrottautua arjesta. Thain kieli on tarttunut Joseen siinä määrin, että hän on toiminut tarvittaessa jopa tulkkina siemenkeräysten auditoinneissa.
Tulevina vuosina Josen työssä korostuvat uudet siemenviljelmien perustamiset, jotka ovat Suomessa harvinaislaatuisia ja vuosia kestäviä projekteja. Jose oli mukana vastaavassa projektissa edellisen kerran vuonna 2010, jolloin Tapio Palvelut Oy perusti 50 hehtaarin viljelmät lähelle siemenkeskusta. Perustettavat uudet viljelmät edellyttävät enemmän matkustamista ja tarkkaa, vaihe vaiheelta tehtävää suunnittelua ja valvontaa. Jose kuvaa hankkeita vaativiksi, mutta juuri käytännön haasteet ja työn selkeä merkitys tekevät niistä mielekkäitä.
Jose kuvaa Tapion siemenkeskusta työpaikaksi, joka sopii henkilölle, joka nauttii käsillä tekemisestä ja siitä, että työn oppii oikeasti tekemällä. Päivät ovat vaihtelevia, työ konkreettista ja työyhteisö tiivis ja kannatteleva. ”Tässä työssä näkee konkreettisesti oman käden jäljen ja sen, miten se vaikuttaa asiakkaisiin ja metsien tulevaisuuteen”, Jose kiteyttää.
Kiinnostuitko Tapiosta? Hae meille töihin!
