Toteutuvatko ympäristölupaukset puunkorjuussa?

Puunkorjuun toimijat ja metsänomistajat ovat sitoutuneet turvaamaan monimuotoisuutta ja suojelemaan vesistöjä metsätalouden toimenpiteissä. Tavoista on sovittu laissa, metsäsertifiointien kriteereissä ja metsänhoidon suosituksissa. Kuinka sovitut asiat menevät käytäntöön ja onko seuranta riittävää?

Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta täytti viime vuonna 25 vuotta. Ensimmäinen laajaan otokseen ja maastotarkistuksiin perustuva luonnonhoidon laadun arviointi toteutettiin yksityisten ja yhtiöiden mailla vuonna 1995. Siitä lähtien luonnonhoidon keinojen käyttöä, esimerkiksi säästöpuiden jättämistä uudistushakkuissa, on seurattu pääpiirteissään yhdenmukaisilla käytännöillä nykypäiviin saakka.

Laadunseurannalla on keskeinen rooli talousmetsien luonnonhoidon kehittämisen työkalupakissa. Seurantaan osuvien kohteiden toteuttajat ja toteutuksesta vastaavat yritykset saavat palautteen tehdystä työstä. He voivat verrata onnistumistaan keskimääräiseen tasoon alueellaan tai valtakunnallisesti.

Seuranta tekee mahdolliseksi pyrkimyksen toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Tietoa käytetään hyödyksi metsäsertifiointikriteereiden toteutumisen seurannassa. Metsäsertifiointi velvoittaa keräämään tietoa, jolla voidaan osoittaa kriteerien toteutuminen.

Seuranta tuottaa tietoa metsä- ja luonnonsuojelulain vaatimusten toteutumisesta hakkuissa. Yhteiskunta hyödyntää tietoa alueellisten metsäohjelmien seurannassa ja metsäpolitiikkaan liittyvässä kehittämisessä.

Esimerkiksi 2010-luvun puolivälissä seurannassa todettu luonnonhoidon laadun heikkeneminen toimi pontimena metsäalan yhteisen Monimetsä-hankkeen käynnistämiselle. Hanke tuottaa sisältöjä, jotka auttavat metsänomistajia ja metsäorganisaatioita pitämään luonnonhoidon mukana talousmetsien arjessa.

Pieni otoskoko tuottaa ongelmia

Tähänastisen luonnonhoidon laadunseurannan aineisto analysoitiin 2020 päättyneen Luontolaatu-hankkeen toimesta. Hankkeessa keskityttiin julkisin varoin yksityisistä talousmetsistä kerättyyn tietoon, jonka keruu toteutuu nykyisin Suomen metsäkeskuksen toimesta.

Aineisto on mittava ja sen perusteella pystyttiin esimerkiksi vahvistamaan edellä mainittu havainto luonnonhoidon laadun heikkenemisestä 2010-luvulla verrattuna aikaisempaan vuosikymmeneen. Yksittäisten vuosien välisten tulosten vertailuun kerätty aineisto kelpaa vain osittain.

Nykyinen otoskoko, valtakunnallisesti noin 350 leimikkoa vuodessa, riittää uudistushakkuiden säästöpuuston sekä kohtuullisella luotettavuudella kuolleen puuston muutostrendien seurantaan valtakunnallisella tasolla. Luontokohteiden osuuksien arvioimiseen ja seurantaan tarvitaan huomattavasti suurempia otoskokoja.

Yksittäisen yrityksen näkökulmasta otoskoko on liian pieni, jotta yritys voisi sen perusteella arvioida oman toimintansa tasoa valtakunnallisesti, saati halutulla alueella, esimerkiksi tietyssä maakunnassa. Metsäyhtiöillä onkin tapana täydentää julkisin varoin kerättyä tietoa omilla seurannoillaan.

Nämä urakoitsijoiden omavalvonnat, yritysten sisäiset auditoinnit sekä tilatut ulkopuolisten arvioinnit eivät kuitenkaan täydennä talousmetsien luonnonhoidon kokonaiskuvaa, sillä kerätty data jää kunkin yrityksen sisäiseen käyttöön. Myöskään valtion metsistä kerättyä luonnonhoidon laadun seurantatietoa ei hyödynnetä talousmetsien luonnonhoitoa koskevissa yhteenvedoissa.

Metsätalouden toimijoilta kysyttäessä luonnonhoidon laadun seurannan keskeinen kehittämistarve on tulosten luotettavuuden ja yleistettävyyden parantaminen. Ratkaisuna nähdään otoskoon kasvattaminen. Suurin mahdollinen otoskoko saavutettaisiin silloin, jos seurannassa voitaisiin yhdistellä eri lähteiden keräämää tietoa.

Tehokkaampaa tiedonkeruuta uusilla tekniikoilla

Uudet tiedonkeruun tekniikat tarjoavat myös mahdollisuuksia tiedon luotettavuuden parantamiseen. Uusiin tekniikoihin kuuluvat esimerkiksi kuvauskopterin käyttö, jonka on arvioitu olevan lähivuosina eniten kehittyvä tiedonkeruumenetelmä. Metsäkeskus on saanut drooneilla lupaavia tuloksia uudistushakkuiden luontokohteiden, säästöpuuston ja lahopuuston arvioinnissa.

Hakkuukoneiden keräämässä tiedossa on nähty mahdollisuuksia luonnonhoidon laadun seurantaan. Kouran sijaintitietoa tuottavat GPS-paikantimet sekä puustotietoa tuottava laserkeilain ovat vähitellen yleistyviä ominaisuuksia hakkuukoneissa.

Perinteinen jalkatyö tulee kuitenkin vielä kuluvalla vuosikymmenellä olemaan merkittävä tiedonkeruun tapa luonnonhoidon laadun seurannassa. Jotta kehittyvän tekniikan mahdollisuuksia päästään hyödyntämään, olisi kerättävän tiedon ja otannan kriteerit tärkeää määritellä tarkasti, esimerkiksi metsätietostandardiin. Tällöin eri menetelmillä kerätty tieto olisi vertailukelpoista ja voitaisiin yhdistää.

Standardoinnin myötä voitaisiin yhdistää myös eri toimijoiden keräämää tietoa. Yhteiskunnan ja eri yritysten keräämän tiedon yhdistäminen olisi mahdollinen ratkaisu luonnonhoidon laadunseurannan otantamäärän kasvattamiseen.

Standardoidun tietosisällön lisäksi tarvitaan järjestelmä, joka kokoaa yhteen eri toimijoiden toimittamat tiedot. Yrityksille kannusteena tietojen toimittamiseen voisi toimia mahdollisuus saada järjestelmästä selkeitä raportteja, joiden avulla yritys voi verrata omaa toimintaansa keskimääräiseen tasoon tai seurata oman toiminnan kehittymistä vuosien saatossa.

Lopuksi

Nykyinen luonnonhoidon laadun seurantajärjestelmä on tuottanut tietoa oikeista asioista ja erilaisiin tarpeisiin. Kun seurannan ensimmäinen neljännesvuosisata on nyt analysoitu ja tulosten hyödyntäjien näkemykset koottu yhteen, vaikuttaa selvälle, että tiedon laatu ja saatavuus ei nykyisellään vastaa metsäorganisaatioiden tarpeita.

Talousmetsien luonnonhoidon laadunseurantaa on aika uudistaa. Keskeisinä tavoitteina tulee olla seurannan tulosten luotettavuuden ja yleistettävyyden sekä tulosten raportoinnin parantaminen.

Artikkeli on julkaistu Bioenergia-lehdessä 22.4.2021