Kangasperhonen, Callophrys rubi
Luonnehdinta
Kangasperhonen on pieni ja vilkasliikkeinen perhonen, jota voi keväällä tavata runsaana paisteisella metsänreunalla tai metsätiellä. Laji on kevään ensimmäisiä päiväperhosia, lentäen noin vapusta juhannukseen asti. Sen siipien alapinnat ovat täysin vihreät, mikä erottaa sen kaikista muista päiväperhosista. Vihreä väri kylläkin haalistuu pois, kun yksilö ikääntyy ja kuluu. Lajin toukat syövät mm. eri varpukasvien lehtiä.
Elinympäristö, levinneisyys ja nykytila
Kangasperhonen on erittäin yleinen ja usein myös hyvin runsaslukuinen kaikenlaisissa kangasmetsissä sekä puustoisilla soilla. Lajia tavataan koko maassa, runsaimpana silti maan etelä- ja keskiosissa. Ei ole viitteitä, että kangasperhonen olisi kärsinyt esimerkiksi talousmetsien käsittelystä tai ojituksista.
Metsänkäsittely
Kangasperhosta ei ole tarpeen erityisesti huomioida talousmetsien käsittelyssä.
Täpläpapurikko, Pararge aegeria
Luonnehdinta
Täpläpapurikko on luonteeltaan piilotteleva perhonen, jota tapaa yleensä vain yksin kappalein. Siipien yläpinnat ovat luonteenomaisen ruskean-kellankirjavat. Kooltaan laji on nokkosperhosen luokkaa. Täpläpapurikko pysyttelee tiiviisti metsän suojissa ja välttelee avomaastoja. Lajin toukat syövät erilaisia heiniä, ja aikuiset perhoset ovat lennossa kesäkuun alkuviikkoina.
Elinympäristö, levinneisyys ja nykytila
Täpläpapurikkoa tavataan luonnontilaisen kaltaisissa lehto- ja korpimetsissä sekä soiden reunamilla. Se viihtyy etenkin kosteapohjaisissa, puustorakenteeltaan vaihtelevissa metsissä ja niiden pienaukoilla. Laji on levinneisyydeltään varsin eteläinen, sitä tavataan harvalukuisena noin Jyväskylän tasalle asti. Täpläpapurikko on harvinaistunut etenkin vanhojen luonnontilaisen kaltaisten lehtometsien sekä metsälaidunten vähennyttyä. Laji kärsinee myös metsäojituksiksista.
Metsänkäsittely
Täpläpapurikon asuttamia metsiköitä olisi hyvä hakata vain poimintahakkuilla tai jatkuvan kasvatuksen periaatteella, ylläpitäen puuston riittävää peitteisyyttä ja monilajisuutta. Kunnostusojituksia tulee myös välttää.
Pensaskimalainen, Bombus pratorum
Luonnehdinta
Pensaskimalaisen etuselkä on keltainen, takaruumis yleensä muuten musta mutta kärjestään oranssi. Laji on kooltaan hieman pienempi kuin muut yleiset kimalaislajit. Työläiset ja kuningattaret ovat keskenään saman näköisiä, koiraatkin muutoin mutta niiden naamassa on keltaista karvoitusta. Pesä voi sijaita mättäässä tai puunkolossa.
Elinympäristö, levinneisyys ja nykytila
Pensaskimalainen on koko maassa yleinen ja runsaslukuinen laji, joka suosii metsäisiä elinympäristöjä. Lyhytkielisenä se ruokailee lyhyttorvisissa kukissa, mm. mustikalla, puolukalla ja maitohorsmalla. Esiintymisessä ei ole havaittu tapahtuneen muutoksia. Laji näyttää pärjäävän hyvin myös talousmetsissä.
Metsänkäsittely
Pensaskimalaista ei ole tarpeen erityisesti huomioida talousmetsien hoidossa. Se hyötynee tienvarsien niitosta kukinnan jälkeen sekä kevennetystä maanmuokkauksesta.
Horsmanverhoilijamehiläinen, Megachile lapponica
Luonnehdinta
Horsmanverhoilijamehiläinen on melko pienikokoinen (9,5–12 mm) verhoilijamehiläinen. Naaraalla on hyvin tiheäpisteinen suukilpi ja selkäkilpien takareunoilla valkoisia karvavöitä. Koiraalla on melko suuri 7. selkäkilpi, jonka keskellä on kiiltävä, soikea syvennys. Naaras rakentaa pesän kuolleiden puiden koloihin ja vuoraa ne koivun tai haavan lehdillä. Myös tekopökkelöt kelpaavat pesäpaikoiksi.
Elinympäristö. levinneisyys ja nykytila
Esiintyy metsänreunoilla, kanervakankailla ja hakkuuaukeilla, joskus hiekkakuopilla. Naaras kerää siitepölyä maitohorsman kukista, mutta mettä naaraat ja koiraat keräävät myös mykerökukkaisilta ja hernekasveilta. Levinneisyysalue ulottuu eteläiseen Lappiin. Lajin kanta on Suomessa vakaa. Se hyötyy hakkuualueista, teiden rakentamisesta ja maanottoalueista niille kehittyvien maitohorsmakasvustojen vuoksi.
Metsänkäsittely
Horsmanverhoilijamehiläistä ei ole tarpeen erityisesti huomioida talousmetsien käsittelyssä. Se hyötyy kuitenkin lahopuusta, joten varmista lahopuujatkumo säästöpuilla ja tekopökkelöillä. Niitä tienpientareet vasta maitohorsman kukinnan jälkeen.
Kanervamaamehiläinen, Andrena fuscipes
Luonnehdinta
Kanervamaamehiläinen on keskikokoinen (8–11 mm) mesipistiäislaji. Naaraalla on kellanharmaat naamakarvat, lämpimänruskea keskiselkä ja leveät karvavyöt takaruumiissa. Koiras on naarasta pienempi ja solakampi. Sen ylähuulessa on lajille ominainen eteenpäin suuntautunut uloke, joka näkyy vain mikroskoopilla. Lajin voi sekoittaa kanervaiskosmehiläiseen, jonka takaruumis on kiiltävämpi ja karvavyöt selvärajaisemmat.
Elinympäristö, levinneisyys ja nykytila
Kanervamaamehiläinen on erikoistunut kanervan kukkiin. Maapesijänä se kaivaa pesänsä maahan. Ensisijainen elinympäristö on kuivahkot ja karut kanervakankaat, harjumetsät ja paahdeympäristöt. Laji on kohtuullisen runsas ja sitä esiintyy havaintojen perusteella Etelä-Suomesta Oulun seudulle asti, mutta kannoissa on nähtävissä pirstoutuneisuutta.
Metsänkäsittely
Kanevamaamehiläistä ei ole tarpeen erityisesti huomioida talousmetsien käsittelyssä.
Tulipipomehiläinen, Coelioxys alatus
Luonnehdinta
Tulipipomehiläinen on melko isokokoinen (11-14 mm) laji. Naaraalla on taaksepäin levenevä ja punertavakarvainen 5. vatsakilpi. Selkäkilpien takareunoissa on kapeat valkoiset karvavyöt. Koiras muistuttaa ulkonäöltään leuka-, soikko- ja hentopipomehiläistä. Tulipipomehiläinen loisii puuverhoilijamehiläisen ja todennäköisesti koloseinämehiläisen pesissä. Molemmat isäntälajit ovat melko yleisiä, mutta ilmeisesti taantuneita.
Elinympäristö, levinneisyys ja nykytila
Suosii valoisia sekametsiä ja metsänreunoja. Lajin isännät pesivät kuolleiden puiden ja pökkelöiden koloissa ja vaativat kukkia (ohdakkeita, kaunokkeja) ravinnokseen. Uhkatekijöinä pidetään lahopuun vähenemistä ja avoimien alueiden sulkeutumista. Suomesta tunnetaan alle 10 havaintoa, joista useimmat Lappeenrannasta. Lajin harvinaisuus ja esiintymispaikkojen vähyys lisäävät sen häviämisriskiä.
Metsänkäsittely
Säästä lahopuuta metsään ja varmista lahopuujatkumo säästöpuilla ja tekopökkelöillä. Aurinkoisten ja niittymäisten reunavyöhykkeiden ja metsäaukeiden umpeenkasvu tulisi estää nuorta puustoa ja pensaita raivaamalla.
Laikkusysinen, Pipiza lugubris
Luonnehdinta
Kukkakärpäsiin kuuluvat Pipiza-suvun lajit ovat pieniä tai keskikikokoisia lajeja, joiden mustassa takaruumiissa etenkin naarailla keltainen täpläpari. Naama on tasainen ja siinä on pitkät alaspäin suuntaavat karvat. Laikkusysisellä etenkin naaraan siivessä on selvärajainen tumma alue. Toukat syövät pääosin vahaa kehittäviä kirvoja. Kirvat esiintyvät puiden lehdillä tai maan alla kasvien juurissa.
Elinympäristö, levinneisyys ja nykytila
Laikkusysisen voi tavata sekametsien aukkopaikoissa ja teiden varsilla toukokuun puolivälistä elokuuhun. Laji on Suomessa melko harvinainen, mutta sitä esiintyy lähes koko maassa Lappia lukuunottamatta. Lajiin ei kohdistu erityisiä uhkatekijöitä.
Metsänkäsittely
Laikkusysistä ei ole tarpeen erityisesti huomioida talousmetsien käsittelyssä.
Viherkukkajäärä, Anoplodera virens
Luonnehdinta
Viherkukkajäärä on harmahtavan vihreän värinen, keskikokoinen tai isohko kukkajäärä. Tummalla pohjavärillä on tiheä vihreä karvoitus ja tuntosarvet ovat kirjavat.
Elinympäristö, levinneisyys ja nykytila
Laji elää aurinkoisilla paikoilla, keloutuneissa mäntymaapuissa, kelomäntyjen paljastuneissa juurissa tai männyn kannoissa. Voi elää myös koivulla tai kuusella. Mäntyä suosivana lajina esiintyy karummilla seuduilla kun useimmat muut kukkajäärät. Viherkukkajäärät käyvät mesiangervon ja karhunputken kukilla. Yleinen laji Keski-Suomessa. Viherkukkajäärän on huomattu taantuneen ja mahdollisesti hävinneen etelärannikolta, Satakunnasta ja Pohjanmaalta.
Metsänkäsittely
Viherkukkajäärää ei ole tarpeen erityisesti huomioida talousmetsien käsittelyssä. Laji hyötyy lahopuusta ja metsäteiden niittämisestä kukinnan jälkeen.