Tapio toimi asiantuntijakonsulttina puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartan valmistelussa. Työn tilasivat Metsäteollisuus ry ja Sahateollisuus ry.
Puuta jalostava teollisuus julkaisi monimuotoisuustiekartan syyskuussa 2023. Monimuotoisuustiekartan tarkoituksena on ohjata metsä- ja sahateollisuuden työtä metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja lisäämiseksi.
Tapio toimi projektissa ulkopuolisena ja riippumattomana asiantuntijakonsulttina. Tapion roolina oli tukea hankkeen toteutusta siten, että työn tuloksena syntyvä monimuotoisuustiekartta vastaa luonnon monimuotoisuuteen liittyviin tämän päivän odotuksiin, tavoitetasoihin ja kehittämistarpeisiin huomioiden käytännön metsätalouden toimintaympäristön ja teollisuuden liiketoimintalähtöiset tarpeet.
Tiekarttatyössä tutkittiin metsäluonnon nykytilaa, metsätalouden monimuotoisuustoimien vaikutuksia ja mallinnettiin metsien monimuotoisuuden kehitystä tulevaisuuteen. Tiekartta nostaa esiin luontoa vahvistavia käytäntöjä sekä tarpeita ja mahdollisuuksia monimuotoisuustyön jatkokehittämiseen. Se on myös puuta jalostavan teollisuuden yhteinen sitoumus edistää esiin nostettuja kehityskulkuja.
Tapion keskeiset tehtävät liittyivät mm. tiekartan kirjoitustyöhön, tutkimussuunnitelman mukaisten toimenpiteiden valmisteluun ja hankeviestinnän suunnitteluun.
”Toimimme tiiviissä vuorovaikutuksessa tilaajan projektiryhmän kanssa, valmistelimme sisältöehdotuksia ja toimimme esittelijänä projektin kokouksissa”, kertoo asiantuntijakonsulttina projektissa toiminut Matti Maajärvi Tapiosta.
Tapion työtä hankkeessa ohjasivat puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartalle asettamat tavoitteet.
”Monimuotoisuustiekartassa keskeisessä roolissa ovat talousmetsien luonnonhoidon keinot eli luontoa vahvistavat toimet, jotka ovat tutkitusti hyödyllisiä metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta. Tiekartta antaa myös suuntaa alan yhteiselle jatkokehitykselle monimuotoisuustyössä”, kertoo Maajärvi.
”Meille oli tärkeää, että työssä oli mukana metsäluonnon ja käytännön metsätalouden osaamista. Näin pystyimme yhdistämään uusimman tutkimustiedon ja käytännön yhteensovittamisen ja varmistamaan, että tiekartan linjaukset ovat aidosti toteuttamiskelpoisia”, kommentoi yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen Sahateollisuus ry:stä.
Puuta jalostavan teollisuuden talousmetsissä tekemät monimuotoisuustoimet vaikuttavat laajasti, sillä suurin osa suomalaisista metsistä on talouskäytön piirissä.
Tutustu tiekartan toimenpiteisiin Metsäteollisuus ry:n sivuilla