Hanke tuotti tietopohjan luonnonhoidon laadun seurannan uudistamiseksi

2.2.2021

Keskeisinä tavoitteina luonnonhoidon laadun seurannan kehittämisessä tulee olla seurannan tulosten luotettavuuden ja yleistettävyyden sekä tulosten raportoinnin parantaminen.

Luontolaatu-hankkeessa on vuosina 2018-2020 tuotettu tietopohja talousmetsien luonnonhoidon laadun seurannan uudistamiseksi. Hanke on julkaissut kolme raporttia, jotka käsittelevät tähän asti tehdyn laadun seurannan tuloksia, järjestelmään liittyviä kehitystarpeita sekä tiedonkeruun uusia mahdollisuuksia.

Luontolaatu-hankkeen loppuraporttina julkaistiin 13.1.2021 ehdotus luonnonhoidon laadunseurannan järjestämiseksi 2020-luvulla ja siitä eteenpäin.

“Nykyseurannassa on omat hyvät puolensa, mutta sen tuottaman tiedon käyttökelpoisuudessa on tunnistettu rajoitteita”, kertoo johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta. “Talousmetsien luonnonhoidon laadun seurannan ensimmäiset 25 vuotta on nyt analysoitu ja tulokset julkaistu. Seuranta voidaan haluttaessa uudistaa vastaamaan tämän hetken tiedonkeruu- ja raportointitarpeita.”

Tutustu hankkeen loppuraporttiin täällä.

  • Lauri Saaristo
  • Johtava asiantuntija
  • lauri.saaristo(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6055