Tutkittu tieto siirtyy käytäntöön metsänhoidon suositusten kautta
17.12.2024
Muuttuva ilmasto, monimuotoisuuskato ja metsänhoidon uudet menetelmät ovat muuttaneet käsitystämme metsänhoidon perusteista. Tarvitsemme luotettavia toimintamalleja, joiden avulla metsien hoidosta voi tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Siksi uusien metsänhoidon suositusten laadinta käynnistyy aina tieteellisen tiedon koostamisella.
Metsänhoidon suositukset ovat metsien hoidon ja käytön peruspilari metsäalalla. Niitä käytetään uusien ammattilaisten opetuksessa, hyvien käytäntöjen vertailukohteena sekä monen toimijan oman ohjeistuksen ja tietojärjestelmien perustana. Lisäksi ne tarjoavat metsänomistajille riippumatonta ja luotettavaa tietoa metsien hoidosta ja käytöstä. Suosituksilla onkin suuri merkitys siinä, miten metsiä Suomessa hoidetaan ja millaisia päätöksiä metsissä tehdään. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että suosituksilla on vankka tutkitun tiedon tuoma pohja. Miten tämä sitten varmistetaan? Tapio järjesti 19.11.2024 webinaarin tutkimuksen sisällyttämisestä metsänhoidon suositusten kehitykseen, jossa asiaan pureuduttiin tarkemmin.
Tutkimus edustettuna alusta alkaen
Metsänhoidon suositukset ovat maa- ja metsätalousministeriön palvelu, jolla on johto- ja ohjausryhmä ja jota koordinoi Tapio. Johto- ja ohjausryhmässä on edustettuina yli 30 metsäalan sidosryhmää, joista kuusi edustaa metsään liittyvää tiedettä ja tutkimusta. Johtoryhmässä keskustellaan ja päätetään metsänhoidon suositusten strategisista linjauksista, kuten siitä, miten jotain aihetta tulisi käsitellä. Ohjausryhmä taas ohjaa suositusten käytännön laadintaa ja lopulta hyväksyy julkaistavat suositukset. Näin ollen tutkimus on läsnä suositusten laadinnassa jo aiheen valinnasta aina lopputulokseen asti.
”Tutkimuksella ja metsänhoidon suosituksilla on hyvä ja tiivis vuorovaikutus. Pitkäaikainen, kokemusperäinen tutkimus hyödyttää suosituksia pitkälle tulevaisuuteen ja toisaalta suositukset ovat erinomainen väline tiedon jalkauttamiselle käytäntöön”, toteaa ohjausryhmän jäsen, johtava tutkija Saija Huuskonen Luonnonvarakeskuksesta.
Metsänhoidon suositukset kehittyvät tutkimuksen lisääntyessä
Uusi tutkimustieto ja käytännön tarpeet ovat yleisin motivaattori metsänhoidon suositusten päivittämiselle tai uusien suositusten luomiselle. Pohjana työlle on ensin selvittää ne kysymykset, mihin suositusten tulee vastata. Tällaisia ovat esimerkiksi millaisilla kohteilla metsän lannoitus on kannattavaa, tai miten sekametsän taimikonhoito tulee toteuttaa. Tämän jälkeen tehdään tutkimussynteesi, jossa kootaan aiheeseen liittyvä Suomen oloihin vertailukelpoinen tutkimus ja arvioidaan tutkimusnäytön vahvuutta.
”Tutkimusnäytön vahvuuden arvioiminen on ensisijaisen tärkeää, koska metsänhoidon suositukset ovat sekä valtakunnalliset että pitkäaikaiset. Niiden tulee olla käyttökelpoisia eri paikoissa eri tilanteissa”, kertoo metsien käytön asiantuntija Laura Nikinmaa Tapiosta.
Arviointiin ja tulosten tulkintaan osallistetaan aiheen avaintutkijoita työpajoissa. He myös kommentoivat suositusluonnoksia, jotta varmistutaan siitä, että tutkimukset on tulkittu oikein myös käytännön sovellettavuuden kannalta. Tämä on erityisen tärkeää monimutkaisten aiheiden, kuten metsänhoidon ilmastovaikutusten suhteen.
”Metsänhoidon ilmastovaikutusten arvioinnissa ei riitä tarkastella vain puustoa ja maan päällistä kasvillisuutta, vaan meidän pitää huomioida metsänhoidon vaikutus myös maaperän hiilivarastoon ja kasvihuonekaasupäästöihin”, huomauttaa tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Luonnonvarakeskuksesta.
Tutkimuksen ja käytännön sovittaminen yhteen vaatii kompromisseja
Aina tutkimuksen esittämiä toimintamalleja ei voida suoraan viedä käytäntöön. Tämä johtuu siitä, että kaikki tulokset eivät välttämättä ole sovellettavissa käytäntöön esimerkiksi liian korkeiden kustannusten tai puuttuvien resurssien vuoksi. Näissä tilanteissa etsitään kompromissia, jossa päästään lähemmäksi tutkimustulosten mukaista toimintaa käytännön resurssien puitteissa. Esimerkiksi tutkimuksen valossa tuhkalannoituksen ravinnemäärien alarajaa kannattaisi nostaa metsien kasvun parantamiseksi, mutta haasteena nähdään hyvälaatuisen tuhkan riittävyys ja saaminen lannoituskohteille.
”Tulostemme mukaan tuhkalannoitus on taloudellisesti kannattavaa jopa vähäravinteisilla turvekankailla, jolloin sitä kannattaa suositella metsänomistajalle. Tunnistamme kuitenkin siihen liittyvät käytännön haasteet”, kommentoi tutkija Päivi Väänänen Luonnonvarakeskuksesta.
Tieteeseen pohjautuvat suositukset metsäopetuksen perustana
Metsäalan opetuksessa metsänhoidon suositukset ovat palvelu, josta löytyy ajantasainen ja toimintavarma tieto metsänhoidon perusteista ja toimenpiteistä. Suositukset tuovat tutkitun tiedon käytäntöön sovellettavassa muodossa, mikä helpottaa niin opetuksen tarjoajaa kuin oppijoitakin.
”Suositukset ja niistä johdetut materiaalit, kuten podcastit, webinaarit ja luennot, ovat suuressa roolissa metsäopetuksessa ja hyvä keino varmistua siitä, että opetus pohjautuu ajantasaiseen tietoon”, toteaa lehtori Antti Sipilä Hämeen ammattikorkeakoulusta.
Metsänhoidon suositukset ovatkin peruskivi, jonka pohjalta metsänhoidon toimenpiteiden valintaa ja toteutusta voi lähteä kehittämään. Tutkittu tieto, pitkäjänteinen tutkimus ja tiivis yhteistyö eri toimijoiden välillä ovat avainasemassa metsänhoidon suositusten kehittämisessä. Näin varmistetaan, että ne tukevat metsien kestävää käyttöä myös tulevaisuudessa.
Miksi tutkittu tieto on tärkeää?
- Riippumatonta tietoa päätöksenteon tueksi: Metsänhoidon suositukset tarjoavat metsänomistajille tutkittuun tietoon perustuvia toimintamalleja metsänhoitoon.
- Uusimmat tutkimustulokset: Suosituksia päivitetään jatkuvasti uusimman tiedon ja käytännön tarpeiden pohjalta, kuten lannoituksen ja taimikonhoidon osalta.
- Käytännön sovellukset: Tutkijat ja asiantuntijat varmistavat, että suositukset ovat sovellettavissa erilaisiin metsänhoitotilanteisiin.
- Ilmastovaikutukset huomioiden: Metsänhoidon suositukset huomioivat myös metsänhoidon vaikutukset hiilivarastoihin ja päästöihin.
- Käytännön haasteet huomioitu: Esimerkiksi tuhkalannoituksen hyödyt tunnistetaan, mutta suosituksia laadittaessa otetaan huomioon myös resurssien riittävyys.
- Hyödyksi kaikille metsänomistajille: Suositukset auttavat tekemään kestäviä ja taloudellisesti kannattavia päätöksiä metsien hoidosta ja käytöstä.
Lue myös
Tiedotteet 16.12.2024
Uudet metsänhoidon suositukset auttavat metsänomistajia luontoasioissa
Metsänhoidon suosituksiin on koottu ajantasaisin tieto keinoista, joilla metsänomistaja voi ylläpitää ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja luonnon tarjoamia hyötyjä metsänkäsittelyn yhteydessä.
Uutiset 27.11.2024
Metsäntuntijat-podcast: Miten huolehdit lajistosta metsänhoidossa? - vinkit metsänomistajalle ja ammattilaiselle
Metsänomistaja voi omilla valinnoillaan vaikuttaa lajien elinolosuhteisiin metsissä. Mitkä lajit tarvitsevat erityistä huomiota ja miten se vaikuttaa metsänhoitoon?
Tiedotteet 14.11.2024
Metsien kasvu on muuttunut – puusto suositellaan jättämään harvennuksissa nykyistä tiheämmiksi
Metsänhoidon suosituksissa on julkaistu uudet harvennusmallit, jotka ottavat huomioon hoidettujen metsien muuttuneen kasvuvauhdin.