Tälle sivulle on koottu Monimetsä-hankkeessa tuotettuja Kamala luonto -sarjakuvapiirroksia keskeisistä talousmetsien luonnonhoidon keinoista. Sarjakuvapiirroksissa luonnonhoidon keinoista viestivät Ilves, Kärppä ja muut Kamala luonto -sarjakuvasta tutut hahmot. Kuvia voi vapaasti hyödyntää talousmetsien luonnonhoidosta viestittäessä. Mainitsethan viesteissä, että kuvat on tuotettu #Monimetsä-hankkeessa.
Pidetään luonnonhoito mukana talousmetsien arjessa
Talousmetsien luonnonhoito tarkoittaa metsätaloustoimien yhteydessä toteutettavia monimuotoisuus- ja vesiensuojelutoimia: säästöpuiden ja suojatiheikköjen jättämistä, metsästä löytyvien lahopuiden säilyttämistä ja tekopökkelöiden tekemistä, havu- ja lehtipuusekametsien kasvattamista ja monimuotoisuudelle arvokkaiden lehtipuiden (mm. haapa, raita, pihlaja, tuomi, tammi) säästämistä, vanhojen puiden säästämistä, vesistöjen varsille jätettäviä suojavyöhykkeitä sekä arvokkaiden elinympäristöjen turvaamista.
Metsänomistaja valitsee itse metsänsä luonnonhoidon toteutuksen tason. Pieniltäkin tuntuvilla teoilla on merkitystä. Pidetään luonnonhoito mukana talousmetsien arjessa!
Tuetaan monimuotoisuutta ja elvytetään maaperää kulottamalla
Kulotus ei ole vain tehokas metsänhoidollinen keino – se myös tukee monimuotoisuutta ja elvyttää maaperää.
Kulotuksessa maaperään vapautuu ravinteita, happamuus vähenee ja maaperä muokkautuu ihanteelliseksi uusien puiden kasvulle. Samalla syntyy palaneita ja hiiltyneitä puujäänteitä, jotka ovat elintärkeitä harvinaisille lajeille. Kulotusalueille jätetyt säästöpuuryhmät ja lahopuut nostavat kohteen luonnonhoidollista arvoa entisestään.
Kulotus vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua:
- Rajaa sopiva alue ja hyödynnä luonnolliset rajat.
- Huolehdi hakkuutähteiden tasaisesta jakautumisesta.
- Valmistele palokuja ja varmistu sammutusveden saannista.
Suunnittelussa huomioidaan paitsi turvallisuus, myös metsän monimuotoisuuden lisääminen.
Lue lisää metsänhoidon suosituksista
Hoidetaan paahdeympäristöjä
Paahdeympäristöt ovat tärkeitä elinympäristöjä monille harvinaisille ja uhanalaisille kasvi- ja hyönteislajeille. Paahdeympäristöjä esiintyy etenkin hiekka- ja soraharjujen rinteillä sekä dyynimetsissä koko Suomessa.
Paahteisissa elinympäristöissä talousmetsien luonnonhoidon tavoitteena on vähentää puuston varjostusta ja lisätä elinympäristön avoimuutta.
Metsänkäsittelyssä puustoa harvennetaan ja pintakasvillisuutta poistetaan, jotta paahdelajit saavat tarvitsemaansa valoa, lämpöä ja paljasta kivennäismaata. Hoitotoimien myötä paahdekasvillisuus pääsee kukoistamaan ja muun lajiston monimuotoisuus lisääntyy.
Lue lisää metsänhoidon suosituksista
Metsäisten paahdeympäristöjen tunnistaminen ja hoito -opas
Hoidetaan lehtoja
Lehdot ovat suomalaisen metsäluonnon lajirikkaimpia elinympäristöjä. Lehdoissa voi tavata kaikki Suomessa kasvavat puulajit, sekä vaateliasta lehtokasvillisuutta ja niistä riippuvaisia eliölajeja. Vaikka lehtoja on vain pieni osuus Suomen metsistä, ne ovat hyvin tärkeitä metsälajien monimuotoisuuden turvaamisessa.
Lehtojen hoidon tavoitteena on parantaa kyseiselle lehtokasvupaikalle tyypillisten lajien elinmahdollisuuksia, esimerkiksi poistamalla kuusia, jotka varjostavat jaloja lehtipuita ja lehtopensaita kuten pähkinäpensasta ja näsiää.
Merkitään säästettävät puut
Kaikissa talousmetsien hakkuissa kannattaa jättää pystyyn eläviä puita säästöpuiksi, mieluiten säästöpuuryhminä. Säästöpuiksi jätetään erityisesti metsän vanhimpia puita sekä lehtipuita, kuten järeitä haapoja, pihlajia ja raitoja, jotka ovat metsäluonnolle tärkeitä.
Metsänomistaja tai metsäammattilainen voi merkitä säästöpuut ja tekopökkelöksi katkaistavat puut maastossa kuitunauhalla ennen hakkuita. Näin ne säästyvät paremmin hakkuissa.
Tehdään kosteikkoja
Kosteikkoja voidaan tehdä tai ne voivat olla luontaisesti syntyneitä vettyneitä ja märkiä maa-alueita esimerkiksi vesistöjen rannoilla.
Kosteikot ovat osin avovesipintaisia ja osin kasvillisuuden peittämiä vesiensuojelurakenteita. Ne hillitsevät tulvia ja torjuvat vesien rehevöitymistä pidättämällä ravinteita sekä maa-ainesta.
Kosteikoista on runsaasti hyötyä luonnon monimuotoisuudelle. Ne tarjoavat ravintoa ja elinympäristöjä vesilinnuille ja monille muille eliölajeille. Kosteikoilla viihtyvät esimerkiksi sammakot, sudenkorennot ja vesien pohjaeläimet. Kosteikon ympärille muodostuva pensaikko ja lehtipuusto houkuttelee myös pölyttäjiä. Lisäksi kosteikot monipuolistavat maisemaa ja lisäävät alueen virkistysarvoja.
Lue lisää kosteikon perustamisesta metsänhoidon suosituksista
Säästetään vanhat puut
Vanhat ja kookkaat puut ovat tärkeä osa monimuotoista ja elinvoimaista metsäluontoa. Suomen kielessä on paljon sanoja, jotka kuvailevat vanhoja puita: aihkimänty, ikihonka, ikitammi, haapavanhus ja niin edelleen.
Sadat metsälajit ovat riippuvaisia vanhoista puista: kolopesijät, sammalet, jäkälät, sienet ja hyönteiset ovat ehtineet löytää ja asuttaa ne, sillä puut ovat seisseet paikoillaan hyvin pitkän aikaa. Vanhat puut voivat olla myös petolinnuille tärkeitä pesäpuita.
Metsänkäsittelyssä vanhat puut kannattaa jättää säästöpuiksi, sillä ne ovat metsäluonnolle olennaisia, mutta taloudellisesti vähäarvoisia. Etenkin järeät, paksukaarnaiset, monihaaraiset ja vahvaoksaiset männyt, haavat, raidat ja jalot lehtipuut sopivat hyvin säästettäviksi puiksi.
Lue lisää säästöpuiden jättämisestä metsänhoidon suosituksista
Huomioidaan pölyttäjät
Metsissä elää paljon pölyttäjiä. Pölyttäjät tarvitsevat keväästä syksyyn erilaisia ja eri aikaan kukkivia mesi- ja siitepölykasveja, jotka tarjoavat niille ravintoa. Tästä syystä metsäympäristön kasvillisuuden ja puulajiston monimuotoisuus ovat hyödyksi pölyttäjille.
Metsänkäsittelyn yhteydessä kannattaa suosia monilajista puustoa, valita säästöpuuryhmiin lehtipuita ja säästää lahopuuta. Säästöpuiden alla oleva pienempi puusto ja pensaskerros on myös tärkeää säilyttää. Kukkivat lehtipuut, kuten raita ja pihlaja, tarjoavat pölyttäjille ravintoa. Lahojen lehtipuiden koloista pölyttäjät löytävät pesäpaikkoja.
Lue lisää pölyttäjien huomioimisesta metsätaloudessa
Säästetään lahopuuta
Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puunrunkoa tai rungon osaa, jolla voi elää lahottajaeliöstöä. Lahoilla puilla elää tuhansia eliölajeja, jotka turvaavat metsäluonnon toimintaa osallistumalla hajotukseen ja ravinteiden kiertoon. Lahopuita säästetään lajiston monimuotoisuuden ja siitä koituvien hyötyjen ylläpitämiseksi. Metsänkäsittelyn yhteydessä säästetään lahopuut, erityisesti järeät rungot. Pitkälle lahonneet järeät rungot kierretään ja tuoreet järeät lahopuut siirretään pois tieltä.
Säästetään tärkeät luontokohteet
Monimuotoisuuden turvaamisen panoksia on suositeltavaa keskittää alueille, joilla on puro, jyrkänne, lehtoja tai kalliota. Myös metsälaki voi turvata kohdetta käytönrajoituksin. Metsien vapaaehtoisen suojelun ohjelma METSO tarjoaa taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä vaihtoehtoja tilanteisiin, joissa hakkuut ja luontoarvojen turvaaminen on vaikea sovittaa yhteen samalla metsikkökuviolla.
Kasvatetaan sekametsiä
Sekapuustoisessa metsässä eli sekametsässä hallitsevaa puulajia on vähemmän kuin kolme neljännestä kasvatettavien puiden runkoluvusta. Kasvatettava puusto voi olla vaihtelevan kokoista. Sekapuustoisuus lisää ennen kaikkea metsän monimuotoisuutta ja maisemallista arvoa sekä vähentää tuhoriskejä. Siitä on myös hyötyä riistanhoidon näkökulmasta.
Jätetään vesien varsille suojavyöhykkeet
Suojavyöhyke on pienveden tai vesistön rantakaistale, jossa metsänkäsittely poikkeaa ympäröivästä alueesta tai käsittelyä ei tehdä ollenkaan. Suojavyöhykkeen rikkomaton kasvillisuus sitoo hakkuualueelta valuvia ravinteita ja maa-ainesta, mikä vähentää vesistön rehevöitymistä ja säilyttää alueen luontoarvoja. Jos suojavyöhykkeellä on puustoa, sillä on varjostava vaikutus, jota tietyt kasvi- ja eläinlajit tarvitsevat menestyäkseen.
Jätetään säästöpuuryhmiä
Säästöpuuryhmässä kasvaa metsikön säästöpuusto. Säästöpuut ovat eläviä puita, jotka maanomistaja säästää pysyvästi. Säästöpuiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Ilman säästöpuita metsäluonto köyhtyisi nopeasti.
Säästöpuilla ylläpidetään talousmetsissä vanhoja eläviä puita ja metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä puulajeja. Säästöpuut muuttuvat aikanaan järeiksi lahopuiksi.
Lue lisää säästöpuista
Katso video
Tehdään tekopökkelöitä
Tekopökkelöt ovat noin 2-5 metrin korkeudelta katkaistavien puiden korkeita kantoja. Tekopökkelöillä saadaan luotua pystylahopuuta, jota etenkin nuorissa metsissä on yleensä niukasti. Pökkelöissä on eri korkeudella erilaiset kosteusolosuhteet, ja näin ollen ne tarjoavat hyvin monimuotoisia olosuhteita kuolleessa puussa elävälle lajistolle. Lehtipuusta tehdyt tekopökkelöt alkavat lahota muutamassa vuodessa, jolloin tikat ja tiaiset voivat tehdä niihin pesäkoloja.
Säästetään haapoja
Metsäpuiden joukossa on yksi lehtipuu ylitse muiden, ja se on haapa. Haapa tarjoaa hyvät elinolot useille harvinaisille metsälajeille, kuten hyönteisille, jäkälille ja sammalille. Lisäksi se on linnuille tärkeä pesäpuu. Järeä haapa kannattaa jättää hakkuissa säästöpuuksi, sillä se on uhanalaisille lajeille arvokas, mutta taloudellisesti vähäarvoinen.
Säästetään suojatiheikköjä
Suojatiheiköt ovat metsänkäsittelyssä säästettäviä puuryhmiä, joiden koko voi vaihdella muutaman puun ryhmästä reiluun aariin. Suojatiheikköön jätetään vaihtelevan kokoista ja monilajista puustoa. Kuusi on tiheikön tärkein puulaji, koska se tarjoaa parhaiten suojaa. Puulajiston monipuolisuus lisää tiheikön arvoa riistan ja muun monimuotoisuuden näkökulmasta. Suojatiheikköjä jätetään, jotta kasvava metsä säilyisi sopivana eläimille, erityisesti linnuille. Tiheikköjen ansiosta eläimet voivat löytää metsästä sekä ravintoa että suojaa.
Jätetään soiden reunoille vaihettumisvyöhykkeet
Vaihettumisvyöhyke on suon ja kankaan välinen kaistale, johon jätetään hakkuissa puustoa ja muuta kasvillisuutta. Tavoitteena on säilyttää erityisiä puuston ja kasvillisuuden piirteitä, kuten monilajinen ja kerroksellinen puusto, elinvoimainen mustikkavarvikko ja muu varpukasvillisuus sekä maaperän kosteus. Vaihettumisvyöhykkeistä hyötyvät niin suon kuin metsän eliöt. Hyönteiset tarjoavat ruokaa ja tiheä puusto suojaa lintupoikueille.
Turvataan erityiset lajiesiintymät
Uhanalaisten ja muiden huomionarvoisten eliölajien esiintymien huomioiminen talousmetsien luonnonhoidossa on tärkeä monimuotoisuuden turvaamisen keino.
Osa metsiemme lajiesiintymistä on viranomaisilla tiedossa. Metsänomistaja näkee saman tiedon omasta metsästään Metsään.fi -palvelusta. Suurin osa lajeista pysyy silmiltä piilossa. Talousmetsien luonnonhoidon keinot, kuten lampien ja purojen lähiympäristöjen sekä muiden luontokohteiden säästäminen, auttavat lajien säilymisessä, vaikka emme niitä näkisikään.
Lue lisää erityisten lajiesiintymien turvaamisesta
Katso video
Edistetään luontoarvoja peltojen reunavyöhykkeillä
Pellonreunametsät ja peltojen metsäsaarekkeet kuhisevat elämää tarjoten ravintoa, suojaa ja pesimäpaikkoja mm. riistaeläimille, linnuille ja hyönteisille. Etelään suuntautuvien reunametsien avoimilla ja paahteisilla laikuilla viihtyvät myös monet ketokasvit ja päiväperhoset.
Pellon reunan uudistus- ja harvennushakkuissa on hyvä säästää matalakasvuisia pensaita ja puulajeja. Erityisen tärkeitä ovat marjoja tai pähkinöitä tuottavat lajit, kuten pihlaja, tuomi, paatsama, tammi ja pähkinäpensas. Pellon reunojen puu- ja pensaskerroksen monikerroksisuuden lisääminen auttaa säilyttämään lajistollisen monimuotoisuuden.
Lue lisää asioista, jotka on hyvä huomioida pellonreunametsiin kohdistuvissa toimenpiteissä
Katso video
Kierretään vaikeakulkuiset ja puuntuotannollisesti vähäarvoiset kohteet
Vaikeakulkuisia ja puuntuotannollisesti vähäarvoisia hakkuukohteita ovat muun muassa jyrkät rinteet, kivikkoiset alueet ja pehmeät, koneita huonosti kantavat maastonkohdat. Tuotonmenetykset tällaisten alueiden säilyttämisestä jäävät yleensä vähäisiksi ja niiden uudistaminen on usein kallista ja epävarmaa. Säästöpuuryhmä ja suojatiheikkö ovat alueille sopivia, edullisia ja toimivia ratkaisuja.
Lue lisää vaikeakulkuisten ja puuntuotannollisesti vähäarvoisten kohteiden kiertämisestä
Säilytetään puulajimäärä
Metsikön puulajimäärä ylläpidetään toteuttamalla hakkuut ja hoitotoimenpiteet siten, että metsikön puulajien määrä ei vähene toimenpiteen seurauksena.
Monipuolinen puulajisto rikastuttaa luontoa, sillä jokaisella puulajilla on suuri joukko niistä hyötyviä muita lajeja. Tavoitteena on, että metsässä ylläpidetään myös sellaisia puulajeja, joita ei aiota hyödyntää taloudellisesti.
Monimuotoisuudelle arvokkaita puulajeja ovat erityisesti haapa, lepät, raita, pihlaja ja jalot lehtipuut.