Tapion toteuttamassa ja Suomen Metsäsäätiön rahoittamassa hankkeessa Talousmetsien luonnonhoidon kokonaiskuva näkyväksi – uudet menetelmät metsätalouden monimuotoisuustoimien seurantaan testattiin uusia tapoja tuottaa ja raportoida luonnonhoidon laadunseurantatietoa. Tulokset osoittavat, että standardoitu tieto ja yhtenäinen tiedonkeruumalli mahdollistavat monia hyötyjä sekä toimialan että yksittäisen organisaation tasolla.

Luonnonhoito on kiinteä osa metsätaloutta. Säästöpuita jätetään hakkuualoille, tekopökkelöitä tehdään lahopuujatkumon vahvistamiseksi, vesien reunoille jätetään suojavyöhykkeet ja arvokkaat luontokohteet turvataan metsänhoidon ja puunkorjuun yhteydessä. Näitä toimenpiteitä toteutetaan päivittäin joka puolella Suomea.

Metsäalan toimijat seuraavat luonnonhoidon laatua. Tietoa kerätään organisaatioiden omana laadunseurantana, urakoitsijoiden omavalvontana sekä ulkoisten laadunseurantapalveluiden avulla. Seurannan tavoitteena on varmistaa, että luonnonhoito toteutuu ohjeiden, sertifiointivaatimusten ja organisaatioiden omien tavoitteiden mukaisesti. Samalla löydetään käytännön toiminnan kehittämiskohteita.

Luontolaatutietoa on paljon, mutta se on hajallaan

Vaikka luonnonhoidon laatutietoa kerätään vuosittain tuhansilta työmailta, ei tuotettu tieto nykyisellään muodosta kokonaiskuvaa metsäalan tekemisestä. Tiedot sijaitsevat toimijoiden omissa, toisistaan erillisissä järjestelmissä, seurannan toteutustavat vaihtelevat ja tuloksia ei pystytä yhdistämään kokonaiskuvaksi. Metsäala ei siten pysty tarkastelemaan luonnonhoidon laatua eikä seuraamaan luotettavasti kehityksen suuntaa valtakunnallisella tasolla.

Samalla laadunseurantaan käytetään kuitenkin merkittäviä resursseja. Hankkeen lähtökohtana oli selvittää, voidaanko jo kerättävästä tiedosta saada nykyistä enemmän hyötyä yhtenäisten menetelmien avulla.

Hankkeessa testattiin yhtenäistä tiedonkeruumallia

Hankkeessa rakennettiin ja testattiin käytännössä toimintamalli, jossa luonnonhoidon laatutietoa kerätään standardoidussa muodossa yhtenäisten määrittelyjen mukaisesti. Tavoitteena oli selvittää, voidaanko eri organisaatioiden tuottamia aineistoja yhdistää luotettavasti siten, että tulokset ovat vertailukelpoisia toimijarajojen yli. Samalla kerrytettiin kokemuksia tiedonkeruun toimivuudesta uusilla menetelmillä.

Hankkeessa koottiin todellisiin metsätalouden työmaihin perustuva testiaineisto, joka sisältää muun muassa:

  • säästöpuiden määrä eri puulaji- ja läpimittaluokissa
  • tekopökkelöiden määrä ja laatu
  • vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeiden leveys
  • arvokkaiden luontokohteiden säilyminen metsänkäsittelyn yhteydessä.

Tulokset osoittavat, että yhtenäisin menetelmin kerätty, standardimuotoinen laatutieto on yhdistettävissä organisaatiorajojen yli ja siitä voidaan muodostaa yhteismitallisia tunnuslukuja luonnonhoidon toteutumisesta.

Yhtenäinen tieto lisää läpinäkyvyyttä ja tukee päätöksentekoa

Hankkeen keskeinen havainto on, että metsäalan toteuttamasta luonnonhoidosta voidaan tuottaa aiempaa tarkempaa, luotettavampaa ja vertailukelpoisempaa seurantatietoa, mikäli tiedonkeruu perustuu yhtenäisiin menetelmiin.
Yhtenäinen tieto auttaa osoittamaan paremmin, miten luonnonhoito toteutuu käytännössä eri tarkastelutasoilla. Se tukee yritysten vastuullisuustyötä, toiminnan kehittämistä ja päätöksentekoa ja tarjoaa mahdollisuuden toimialatason yhteenvetojen tekemiselle.

Luotettavalla ja riittävän kattavalla tiedolla voidaan vahvistaa luonnon monimuotoisuuden seurantaa, metsäalan vastuullisuusviestintää ja metsäpolitiikan laatimisen ja seurannan tietopohjaa.

Lainsäädäntö ja metsäsertifiointi määrittävät luonnonhoidon vähimmäisvaatimukset. Laadunseurantatieto puolestaan kertoo, miten luonnonhoito todellisuudessa toteutuu maastossa, myös siltä osin kuin toiminta ylittää vähimmäisvaatimukset.

Kohti yhtenäistä kokonaiskuvaa talousmetsien luonnonhoidosta

Metsäalalla on mahdollisuus muodostaa aiempaa yhtenäisempi kokonaiskuva talousmetsien luonnonhoidon laadusta hyödyntämällä yhtenäisiä tiedonkeruumenetelmiä ja standardoitua tietomallia. Samalla voidaan parantaa jo olemassa olevan laadunseurantatiedon hyödynnettävyyttä sekä vahvistaa tiedon läpinäkyvyyttä alan sisällä sekä eri sidosryhmien suuntaan. Testatut menetelmät toimivat myös organisaatiokohtaisen laadunseurannan työkaluina ja niiden avulla metsäalan toimijat voivat kehittää omia laadunseurannan prosessejaan. Hankkeen keskeisenä jatkosuosituksena on, että metsäalan organisaatioissa ja yhteistyöelimissä tarkastellaan yhtenäisten luonnonhoidon laadunseurantamenetelmien käyttöönottoa.

Hankkeen Talousmetsien luonnonhoito näkyväksi – uudet menetelmät metsätalouden monimuotoisuustoimien seurantaan toteutti Tapio Palvelut Oy. Hanketta rahoitti Suomen Metsäsäätiö.

Tutustu hankeraporttiin

       

Luonnonhoidon laadunseurannan aiemmat kehityshankkeet

  • 2024: Luonnonhoidon laatutietojen standardointi- ja tiedonkeruuhankkeet
    Hanke tuotti yhtenäisen tiedonkeruun ja tiedonhallinnan pohjaksi ensimmäisen version luonnonhoidon laatutietojen standardista sekä luonnonhoidon laadun tiedonkeruuohjeen. Hanketta rahoitti maa- ja metsätalousministeriö. Standardin kuvaus ja yksityiskohdat on saatavilla metsätietostandardien julkaisusivustolla. Tiedonkeruuohje on saatavilla tästä.
  • 2022-2023: Luontolaatu 2030 -hanke
    Hankkeessa määriteltiin luonnonhoidon laatutiedon keskeiset tietosisällöt ja laadittiin toteutettavuusselvitys metsäalan yhteisestä luontolaatujärjestelmästä. Hanketta rahoitti maa- ja metsätalousministeriö osana Hiilestä Kiinni -ohjelmaa. Lue lisää hankkeen tuottamasta toteutettavuusselvityksestä.
  • 2018-2020: Luontolaatu-hanke
    Hankkeessa tunnistettiin tarve koota eri metsäalan toimijoiden keräämä luonnonhoidon laatutieto yhteiseen järjestelmään ja luoda valtakunnallinen kokonaiskuva talousmetsien luonnonhoidon tasosta. Hanketta rahoitti maa- ja metsätalousministeriö. Lue lisää hankkeesta hankesivulta.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää

Tapion asiantuntijaratkaisut tarjoavat käyttöösi metsä-, luonto- ja paikkatiedon kokeneet osaajat sekä asiantuntijoiden verkostot.

  • Matti Maajärvi
  • Kehittämispäällikkö
  • matti.maajarvi(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6080
  • Lauri Saaristo
  • Johtava asiantuntija
  • lauri.saaristo(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6055
  • Timo Saarentaus
  • Tuotepäällikkö
  • timo.saarentaus(at)tapio.fi
  • +358 29 29 432 6041