WWF Suomi tilasi Tapiosta koulutuspaketin metsätalouden vesiensuojelusta. Vuosina 2023–2024 toteutetut koulutukset olivat osa Metsälähde-hanketta, jossa suojellaan vesistöjä ja toteutetaan erilaisia vesiensuojeluratkaisuja Länsi-Uudenmaan alueella.

Yhtenä Metsälähde-hankkeen tavoitteena on lisätä metsänomistajien tietoisuutta metsätalouden vesiensuojelun merkityksestä ja keinoista. Osana hanketta Tapio järjesti maanomistajille yhteensä kolme koulutustilaisuutta, joissa kerrottiin metsätalouden vesistökuormituksesta sekä vesiensuojelumenetelmistä.

”On tärkeää, että metsänomistajat ymmärtävät omista metsistä valuvien vesien merkityksen suuremmassa mittakaavassa. Kuinka moni tulee ajatelleeksi esimerkiksi metsänhoitotoimien merkitystä oman mökkijärven rehevöitymiseen? Toivon, että metsänomistajat ovat saaneet koulutuksista mukaansa uudenlaista ymmärrystä ja tuoreita ajatuksia”, sanoo suojeluasiantuntija Meri Ensiö WWF:stä.

Tapio valmisteli kaksikieliset koulutusaineistot ja tuotti koulutuksia tukevaa videomateriaalia mm. dronekuvauksen avulla. Koulutukset toteutettiin kahtena webinaarina ja yhtenä läsnäolotilaisuutena. Yksi tilaisuuksista oli ruotsinkielinen.

Koulutuksissa

  • kerrottiin metsätalouden aiheuttamasta vesistökuormituksesta
  • esiteltiin metsätalouden vesiensuojelumenetelmiä ja -ratkaisuja
  • kerrottiin, kuinka metsänomistaja voi tehdä parhaita päätöksiä vesiensuojelun kannalta omissa metsissään
  • tehtiin ryhmätehtävä, jossa pohdittiin paikkatietoaineiston avulla esimerkkialueen kuormituslähteitä ja vesiensuojelua

”Vesistöjen tilaan voidaan vaikuttaa monella tavalla metsätaloudessa”, sanoo tilaisuuksien kouluttaja, metsätietoasiantuntija Henry Schneider Tapiosta.

”Maanomistajia kiinnosti erityisesti se, miten vesistövaikutukset riippuvat metsien käsittelymenetelmistä ja toimenpiteiden ajoittamisesta sekä erilaisista vesiensuojelua edistävistä rakenteista. Karttaharjoitusten avulla oli helppo keskustella eri ratkaisujen vaikutuksista”, hän jatkaa.

Katso Tapion hankkeessa tuottama video:

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää

Tarjoamme erilaisia koulutuskokonaisuuksia, muun muassa maastokoulutuksia, webinaareja ja asiantuntijaluentoja. Saat koulutukset niin suomen, ruotsin kuin englannin kielellä. Tutustu koulutuspalveluihimme

Olemme metsätalouden vesiensuojelun, suometsien hoidon, suoluonnon ennallistamisen ja turvetuotantoalueiden jatkokäytön kehittäjä, edistäjä ja kouluttaja. Tutustu vesiensuojelun ja ennallistamisen palveluihimme

  • Maija Kauppila
  • Ympäristöasiantuntija
  • maija.kauppila(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6024