Metsälannoituksen vuosisata – tehometsätaloudesta kestäviin ilmastotoimiin

Metsälannoitus herättää monenlaisia ajatuksia. Näin talvea kohti mentäessä mieleeni nousee erityisesti tuhkalannoitus, jota talvisin tehdään suometsiin hakkuun jälkeen lumen päälle maalevityksenä. Tässä blogikirjoituksessa paneudun kuitenkin Suomen metsien lannoitushistoriaan, joka onkin erittäin mielenkiintoinen aihe näin itsenäisyyspäivän tienoilla kirjoittaessa. Historiakatsaus taustoittaa samalla Vastuullisella metsälannoituksella ilmastohyötyjä- eli VaMeLa-hanketta, joka keskittyy lannoituskäytäntöjen kehittämiskohteisiin ja lannoitusten vaikutusten tarkasteluun. Hankkeessa selvitämme käytännön esteitä, jotka hidastavat lannoituksien käyttöä, ja jaamme tietoa kannattavuudesta ja ilmastohyödyistä.

Sukelsin Tapion kirja- ja opasvaraston runsaaseen antiin etsiessäni lannoitushistoriaan liittyvää tietoa tätä kirjoitusta varten. Metsänparantajat kansakunnan asialla 1908– 1988 -kirjassa kerrotaan elävöittävin tarinoin metsälannoituksen noususta ja laskusta, muu käyttämäni taustamateriaali on mainittu kirjoituksen lopussa. Jos kaskikulttuuria ei oteta huomioon, metsälannoitus nousi ensimmäistä kertaa pinnalle ajatustasolla 1900-vuosisadan vaihteessa lannoituskoe-ehdotuksin. Ensimmäiset kalkituskokeet perustettiin metsäkouluille Evolle ja Tuomarniemelle 1910 tienoilla. Kun Metsäntutkimuslaitokselle perustettiin suontutkimusosasto, siellä aloitettiin ojitettujen soiden lannoituskokeet, joista tunnetuin on Vilppulan Jaakkoinsuon tuhkalannoituskoe 1937. Tämän jälkeen perustettiin ensimmäisiä väkilannoituskokeita. Muut historiantapahtumat värittivät seuraavaa vuosikymmentä, joten metsälannoituksien suurimittainen lannoituskoetoiminta alkoi vasta 1950-luvun alussa. 1950-lukua on kuvailtu muutoinkin metsänhoidollisen innostuksen ajaksi ja 1960-lukua voimaperäisen puuntuotannon lisäämisen aikakaudeksi. Koska tarve puuvarannon kasvattamiseen oli suuri, lannoitus otettiin mukaan puuvarojen kasvattamisen laskentoihin.

Metsänparannuslaki ja lannoituskilpailut kirittivät metsälannoituksen yleistymistä

Suomen ensimmäinen lentolannoitus tehtiin 1961. Seuraavana vuonna lannoitettiin Operaatio Metsänlannoituksen 1734 koealaa. Tässä maailman laajimmassa lannoituskokeessa käytettiin metsiin kehitettyä Metsän Y-lannosta koville maille. Lannoitteet olivat aluksi peltolannoitteita, mutta myös metsälannoitteita kehitettiin ja alettiin myydä 1961 vuodesta eteenpäin. Ensimmäinen metsälannoitusopas julkaistiin 1963. Lannoitustutkimus oli aktiivista ensimmäisistä kokeista alkaen ja tutkittua tietoa kertyi mittavissa määrin vuoteen 1968 mennessä. Samana vuonna uudistettiin yksityismetsälaki ja lannoitus yleistyi yksityismetsissä merkittäväksi metsänparannustyöksi. Metsänparannuslaki toi mukanaan rahoitusetuisuuksia metsänparannustöille. Tätä ennen lannoitettiin enimmäkseen valtion ja yhtiöiden metsiä. Lannoitukset saivat jo ennen lakimuutosta lisävauhtia lannoituskilpailuilla, joista ensimmäisen järjesti Yhtyneet Paperitehtaat omilla toimialueillaan 1964–1967. Lannoituskilpailuja käynnistettiin 70-luvun puolelle saakka eri alueilla ja monen tahon toimesta, kuten piirimetsälautakuntien ja Kansallis-Osake-Pankin suometsäkilpailu.

Lannoitukset tehtiin aluksi pitkälti henkilötyönä. Kantamalla ja hiihtämällä kuljetetut säkit levitettiin käsin metsiin. Traktorilevitykseen kehitettiin levittimiä, jotka tulivat markkinoille 1965. Näistä ensimmäiset olivat nimeltään Moteska ja Metsäviska. Moottorikelkkalevittimet tulivat käyttöön muutamaan vuotta myöhemmin. Lannoitusmäärien kasvaessa myös levitysmenetelmiä ja laitteita kehitettiin erittäin innovatiivisesti. Käytännössä osa oli vain käyttökelpoisempia, joista Teho-reppu on yksi erityisesti mainitsemisen arvoinen. Lentokoneella lannoituksia tehtiin paljon. Aluksi raakafosfaatti ja kalisuolat levitettiin erikseen. Myöhemmin käytettiin seoslannoitteita, jolloin toinen lentokerta jäi pois. 70-luvulla jatkuvassa lentolannoitustyössä oli 10–15 konetta. Ensimmäinen helikopterilevitys tehtiin 1975.

Metsälannoittamisen huippuvuodet sijoittuvat Suomessa 1960- ja 1970-luvuille

Mera ohjelmat (I –III) aktivoivat yksityisten toimijoiden tekemiä metsälannoituksia. Ohjelmista viimeinen päättyi vuonna 1975, jolloin lannoitusmäärät olivat huipussaan 244 000 ha, joista yksityismetsiä yli 160 000 ha. Valtion metsissä lannoittamisen huippuvuosi nähtiin jo 1968 hieman yli 100 000 ha:lla. Vaikka tuhkalannoituskokeitakin oli tehty, lannoittaminen keskittyi pitkälti kemiallisiin lannoitteisiin. Tuolloin puhuttiin metsien jatkuvasta lannoituskierrosta ja verrattiin lannoitusvauhtia aikaan (esim. 200 vuotta), jolloin kaikki metsät olisi tällä tahdilla lannoitettu vasta ensimmäisen kerran. Levitettävät lannoitemäärät olivat aluksi kokeissa jopa alhaisia. Tutkimuksen kautta sopivat lannoitteiden ravinnepitoisuudet ja määrät vakiintuivat kuitenkin nopeasti käyttöön. Suositellut määrät ovat hyvin samanlaisia nykyisin kuin 60-luvulla.

Metsälannoitusoppaat olivat alusta alkaen informatiivisia ja kertoivat hyvin lannoittamisen hyödyistä, haitoista, toteutuksesta ja tuista. Lannoitushankkeita tehtiin yhteishankkeina. Suunnittelusta vastasivat metsäammattilaiset. Palvelu oli metsänomistajille ilmaista ja maksettiin metsänparannusvaroista. Tutkimusten kautta huomattiin lannoituksien vaikutus vesistöihin ja suojakaistoja edellytettiin vesistöjen varsille jo varhaisessa vaiheessa.

Metsäpolitiikka ajoi pitkään puuntuotannon lisäystä. 70-luvun energiakriisi ja talouslama vaikuttivat metsänparannustöistä raskaimmin lannoituksiin. Samaan aikaan laajemman ympäristötietoisuuden herätessä yhteiskunnassa ilmenivät myös ensimmäiset metsätalouteen liittyvät kiistanaiheet. Lannoitusmäärät laskivat 80-luvun alkuun mennessä alle 100 000 ha vuosittain. 80-luvulla metsäalan organisaatiot muuttuivat merkittävästi. Metsänparannuspiirit yhdistettiin metsälautakuntiin ja Tapion ja Skogskulturin metsänparannusosastot lakkautettiin. Rahoitus ja tuet pienenivät ja 90-luvun laman seurauksena lannoitus ei ollut kenenkään mielessä. Metsälannoitusten pohja saavutettiin vuonna 1994. 2000-luvulla metsälannoitukset ovat jälleen lisääntyneet jossain määrin.

Tietoisuuden lisäämistä ja lannoituskäytäntöjen kehittämistä tarvitaan

Kiinnostus tuhkalannoittamiseen nousi 1990-luvulla, kun energiapuuta alettiin käyttää lämpölaitoksissa. Turpeenpoltosta tulleessa tuhkassa ei ollut tarpeeksi ravinteita ja puutuhkan pitkäaikaisemmasta vaikutuksesta kaupallisiin lannoitteisiin verrattuna saatiin tutkimustuloksia. Myös muut poltettavat materiaalit puunpolton seassa tai sekoittuvassa tuhkassa voivat estää tuhkan käyttöä lannoitteena, jonka kelpoisuus on aina testattua. Tuhkalannoitukset sopivat suometsien terveyslannoituksiksi, joita tuetaan Kestävän metsätalouden rahoituslain eli Kemeran kautta. Tuhkan levitystä ja pölyävää muotoa on kehitetty lannoitekelpoisempaan muotoon. Lannoituksien määrät ovat nousseet 2000-luvun alusta ja tuhkalannoituksien osuus on kasvanut eniten kaikista lannoitusmuodoista. Myös muut terveyslannoitukset ovat tulleet tutummiksi tällä vuosituhannella.

Lannoitukset ovat olleet aina taloudellisesti kannattavia ja niistä saadaan lisäkasvua metsiin ja samalla ilmastohyötyä lisääntyneenä hiilensidontana. Ympäristöasiat otetaan nykyisin aikaisempaa paljon paremmin huomioon ja lannoituksien suunnittelu ja toteutus on nykytekniikan avulla erittäin kehittynyttä. Tietoisuuden lisäämistä ja lannoituskäytäntöjen kehittämistä tarvitaan kuitenkin edelleen. Vastuullisella metsälannoituksella ilmastohyötyjä -hankkeessa selvitetään käytännön esteitä, jotka hidastavat lannoituksen käyttöä Suomen yksityismetsien nettokasvun ja hiilinielun lisäämisessä, sekä etsitään kehityspolkuja, joilla metsälannoituksen avulla saatavia kokonaishyötyjä voitaisiin kasvattaa. Hankkeessa tarkastellaan lannoitustoiminnan elinkaarivaikutuksia, josta vastaa Luonnonvarakeskus. VaMeLa-hanketta koordinoi VTT ja Tapio on mukana viestinnän ja tulostenjalkauttamisen puitteissa. Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Nappaa hiilestä kiinni -hankekokonaisuutta.

Mielenkiinnolla seuraan, miten lannoituksia tulevaisuudessa hyödynnetään ilmastonmuutoksen hillintään ja minkälaisia tuloksia hankkeessa saamme. Lannoituksissa ja lannoitteissa huomioidaan aina lannoitelainsäädäntö. Voisiko meillä kuitenkin olla uusia biopohjaisia lannoitteita tulossa ja mikä niiden tuloa mahdollisesti jarruttaa?

Blogikirjoituksessa käytettyjä lähteitä:

• Metsänlannoittajan opas, Kemira
• Metsälannoituksen vaikutukset – opas, Keskusmetsälautakunta Tapio 1989
• Metsänlannoituksen moninaishyöty, Koivisto ja Salonen, Yhteiskirjapaino Oy 1975
• Metsänparantajat kansakunnan asialla 1908-1988, Kaino Tuokko 1992
• Operaatio metsänlannoitus 20 vuotta – Entä tästä eteenpäin.
• Samassa veneessä, Yksityismetsätalouden Metsänhoitajat ry 50 vuotta, 2007
• Yksityismetsien perusparannustoiminta 1929-1979, Keskusmetsälautakunta Tapio, Puolivuosisataa yksityismetsien perusparannustoimintaa, 1979