Sään ääri-ilmiöt vaativat varautumista

Ilmastonmuutos voi aiheuttaa erilaisia häiriötilanteita, jotka haittaavat arkielämän sujumista. Rankkasateet voivat aiheuttaa tulvia kaupungeissa, kun viemärijärjestelmät eivät ehdi vetää koko sademäärää suihinsa. Myös vesistöt voivat tulvia entistä herkemmin.

Saamme todennäköisesti totutella myös voimakkaiden rajuilmojen määrän kasvuun, vaikka tuulisten päivien määrä kokonaisuudessaan ei välttämättä muutu. Myös kuivien sääjaksojen myötävaikutuksesta syntyvien maasto- ja metsäpalojen riski nousee.

Erilaisia häiriötilanteita voivat aiheuttaa esimerkiksi rajuilmojen tai raskaan tykkylumen seurauksena sähkölinjoille kaatuneet puut. Sään ääri-ilmiöiden vaikutukset voivat näkyä myös viivästyksinä satamissa, rautateillä ja muussa liikenteessä.

Sähkönjakelun toimintavarmuus on Suomessa hyvä. Laaja sähkönjakelun häiriö lamauttaisi kuitenkin käytännössä koko yhteiskunnan normaalin toiminnan. Sähkökatkos vaikuttaa eri tilanteissa ja vuodenaikoina eri tavalla.

5 vinkkiä äärisäähän ja häiriötilanteisiin

1. Ennakoi ja seuraa säätiedotuksia ja -varoituksia

Huomioi säävaroitukset omassa toiminnassasi ja muuta tarpeen mukaan suunnitelmia. Huomioi rankkasateiden tai voimakkaiden rajuilmojen saapuminen siivoamalla irtotavarat suojaan.

2. Kotivara kuntoon sähkökatkosten varalta

Hanki kotiisi kotivaraa tilanteisiin, jolloin ruokaa ei pääse ostamaan kaupasta. Kotivara tarkoittaa ruokaa ja muita välttämättömiä päivittäistavaroita. Varaa kannellinen vesiastia sähkökatkosten varalle. Tarkista, että kotoa löytyy radio ja taskulamppu pattereineen.

3.  Tiedä miten toimit häiriötilanteessa

Kotivaralla pääset alkuun, mutta mieti myös miten toimisit, jos kodin lämpötila tippuu talvella. Varalämmitysjärjestelmä, kuten takka lämmittää yllätysten sattuessa. Sulje ovia ja oleskele pienemmässä tilassa, joka pysyy siten paremmin lämpimänä.

4. Toisia auttamalla pötkitään pitkälle

Omatoimisuus, yhteisöllisyys ja naapuriapu ovat erityisen tärkeitä häiriötilanteissa, kun viranomaisten palvelukyky on kuormitettu. Pidä silloin huolta lähimmäistesi tilanteesta ja tarkista erityisesti ikäihmisten olot säännöllisesti.

5. Tarkista, että tarpeelliset vakuutukset ovat kunnossa

Noudata vakuutusyhtiöiden antamia varautumisohjeita, sillä niiden noudattamatta jättäminen saattaa alentaa korvauksia tai ne voivat jäädä kokonaan saamatta. Jo yksinkertaiset ennaltaehkäisevät toimet voivat olla keskeisiä. Vakuutusyhtiöt edellyttävät myös, vahinkojen korjaamiseen ryhdytään nopeasti.

Lisätietoa