Vesienpalautus on kustannustehokasta ennallistamista, jonka tulokset näkyvät nopeasti suoluonnossa

7.7.2025

Vesienpalautus on yksinkertainen mutta tehokas keino palauttaa ojitettujen soiden luontaisia vesiolosuhteita. Kun vesi saadaan jälleen kulkemaan suon läpi sen luonnollisia reittejä pitkin, suoluonto virkistyy nopeasti ja samalla vähenevät myös vesistöihin kohdistuvat haitalliset valumat.

Aapasoille tulee vettä ja ravinteita kivennäismailta pintavalunnan tai pohjaveden mukana, mikä tekee niistä ravinteikkaampia kasvupaikkoja kuin keidassuot, joiden vedensaanti on sateiden varassa. Kun ojitukset ohjaavat vedet suon ohi, sen luontainen dynamiikka häiriintyy, suo kuivuu ja lajisto köyhtyy. Kuivuminen on havaittavissa esimerkiksi aiemmin märkien rimpien kuivumisena ja vesipintojen lajien häviämisenä sekä puuston kasvun lisääntymisenä avosuon puolella. Suon reunat kuivuvat sen laiteilta vesiä pois ohjaavien ojitusten johdosta, jonka vuoksi myös suon keskiosien märkien rimpialueiden luonnontila heikentyy.

Vesienpalautuksessa huomioidaan suon luontainen valuma-alue

Vesienpalautuksessa tavoitteena on suolle aiemmin luontaisesti tulleen veden ohjaaminen suolle, jotta suon vesitasapaino ja suoluonto pääsevät elpymään. Vesienpalautus on siis yksi ennallistamismenetelmä ojien tukkimisen ja patoamisen lisäksi. Ojien tukkimiseen ja patoamiseen verrattuna erona kuitenkin on, että vettä tuodaan johdeojan avulla suolle yläpuoliselta valuma-alueelta ja suunnittelu vaatiikin yleensä laajemmin valuma-alueen vesien kulkureittien tunnistamista.

Onnistunutta vesienpalautusta varten on tutkittava suon yläpuolisen valuma-alueen vesien ojien muovaamia nykyisiä ja ennen ojituksia olleita luontaisia kulkureittejä. Valuma-alueella tarkoitetaan rajattua aluetta, jolta vedet kerääntyvät yhteen pisteeseen. Ojat ovat muuttaneet usein voimakkaasti soiden luontaisia valuma-alueita.

Vesienpalautuksella tehostettiin ennallistamisen vaikutuksia Iso-Sarasuolla

Suoluontoa Iso-Sarasuolla
Iso-Sarasuon vesienpalautus on tuonut runsaasti vettä suolle. Kuva: Mari Pänkäläinen

Noin kaksikymmentä vuotta sitten ennallistetun Saarijärvellä sijaitsevan Iso-Sarasuon tapauksessa pelkkä ojien tukkiminen ei ole tuonut suolle sen luontaista vesitaloutta takaisin, ja vesienpalautuksella saatiin parannettua ennallistamisen vaikutuksia. Vuonna 2022 Metsäkeskuksen luonnonhoitohankkeena tehdyssä vesienpalautuksessa Iso-Sarasuolla padottiin oja, joka kuljetti vesiä suojelusuon ohi, ja vedet ohjattiin valuma-alueelta suojelualueen rajalle. Suojelualueen rajalle tehtiin johdeoja ohjaamaan vesiä suolle ja sen yhteyteen allas, johon lisättiin puumateriaalia kiintoaineen ja ravinteiden pidättämiseksi.

Maanomistajan kannalta vesienpalautus on helppo toimenpide, jolla voidaan parantaa talouskäytössä olevien suometsien vesiensuojelua. ”Toteutus onnistui hyvin ja avosuo on silminnähden vettynyt. Vesienpalautuksen kaltaiset toimenpiteet ovat maanomistajan pieni kädenojennus luonnon monimuotoisuudelle”, suohon rajautuvan metsätilan maanomistaja toteaa.

Milloin vesienpalautusta kannattaa harkita?

Kustannustehokkaana menetelmänä vesienpalautuksen tarvetta ja mahdollisuutta kannattaa aina tarkastella soiden ennallistamista suunniteltaessa, jos sillä voidaan parantaa suon vesitaloutta. Toteutuksen onnistumisen kannalta olennaista on, että ojitusalueelta on riittävästi laskua suolle päin, jotta vedet ohjautuvat haluttuun suuntaan. Etenkin tiuhaan ojitetuilla Pohjois-Pohjanmaan aapasoilla on runsaasti mahdollisuuksia kuivuneiden heikkotuottoisten soiden luonnontilan parantamiseen. Soilta tulevan kuormituksen vähentämisellä on merkittävä vaikutus myös laajemmin vesistöjen tilan parantamisessa.

  • Tarja Anttila
  • Suometsien asiantuntija
  • tarja.anttila(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6014
  • Mari Pänkäläinen
  • Ennallistamisen projektipäällikkö
  • mari.pankalainen(at)tapio.fi
  • +358 29 432 6011

Lue myös

Artikkelit 6.11.2024

Vesienpalautus elvyttää suoluontoa – Yhteistyö maanomistajien kanssa avainasemassa

Tapio on kartoittanut viime vuosina yli 200 vesienpalautukseen soveltuvaksi arvioitua suojeltua suota. Yhteistyö maanomistajien kanssa on keskeistä. Maanomistajat ovat osallistuneet aikaisempaa aktiivisemmin maastokartoituksiin tänä vuonna.

Artikkelit 29.12.2023

Suojelusoiden luonnontilan parantamiseen tarvitaan valuma-aluetason tarkastelua

Vesienpalautuksessa suojelusoille tavoitteena on parantaa soiden luontoarvoja palauttamalla soiden vesitalous lähemmäs luonnollista tilaa.

Näkökulmat 8.11.2023

Soiden luontoarvoja parannetaan palauttamalla vesiä suojelluille soille

Tapio kartoitti vuonna 2023 yli 50 vesien palauttamiseen soveltuvaa suojelusuota.