Asiakkaiden luottamus Tapio-konsernin palveluun on erinomaisella tasolla

10.3.2025

Asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan Tapio-konsernin asiakkaat arvostavat etenkin henkilöstön asiantuntemusta ja osaamista, tilaamisen ja sopimisen helppoutta sekä toiminnan vastuullisuutta.

Asiakkaiden tyytyväisyyttä Tapio-konsernin tuottamiin palveluihin kartoitettiin jälleen Tapion asiakastyytyväisyystutkimuksessa viime marras- ja tammikuun välisenä aikana.

Tutkimus kertoo asiakkaidemme olevan tyytyväisiä palveluun ja heidän kokevan, että ymmärrämme heidän tarpeensa erinomaisesti. Tapio-konsernin asiakastyytyväisyysindeksi (CSI) on vahvistunut, ja täysin ja hyvin tyytyväisten osuus kaikista vastaajista on 72 %. Asiakasuskollisuus on erinomaisella tasolla: vastanneista asiakkaista 89 % ilmoittaa jatkavansa hankintoja Tapiosta tulevaisuudessa varmasti tai todennäköisesti.

Sitoutumisemme asiakaskokemuksen kehittämiseen näkyy tuloksissa, sillä valtaosa asiakkaistamme myös suosittelee Tapio-konsernin palveluja. Tapion saama suositteluindeksi eli NPS-arvo (+45) on erinomainen verrattuna Taloustutkimuksen NPS-tietopankkikannan erinomaisen tuloksen rajaan, +40.

Asiakkaamme kuvaavat Tapion asiantuntemusta laaja-alaiseksi, käytännönläheiseksi ja palveluhenkiseksi.

”Erittäin hyvä asiakaspalvelu ja kehittämismyönteisyys.” – ForestKIT-asiakas

”Asiakaspalvelu ja hommat toimivat, hommat hoidetaan maaliin sovitusti.” – siemenliiketoiminnan asiakas

”Erittäin hyvä asiakaspalvelu. Toimittavat sen, minkä lupaavat ja on nopeat toimitukset. Heiltä on myöskin saanut neuvontaa.” – Karttakeskuksen yritysasiakas

”Ajankohtaisia asioita. Saa tietoa metsänhoitoon liittyvistä asioista ja mahdollisista tulevista muutoksista.” – Metsälehden asiakas

Toiminnan vastuullisuutta arvostetaan

Asiakastutkimuksen mukaan asiakkaamme arvostavat toimintamme vastuullisuutta.

”Tunnettu, luotettava, vastuullinen, neutraali ”– konsultoinnin yritysasiakas

”Myönteinen imago ja luotettava yhteistyökumppani” – siemenliiketoiminnan asiakas

Lisäksi Tapion vastaajista 89 % arvioi Tapio-konsernin kyvyn tuottaa lisäarvoa metsäbiotalouteen metsäbiotalouteen vähintäänkin merkittäväksi.

”Haluan kiittää asiakastutkimukseen vastanneita asiakkaitamme. Asiakkaiden palaute on Tapiolle todella tärkeää ja se auttaa meitä tunnistamaan onnistumisia ja kehittämistarpeita esimerkiksi tuote- ja palveluvalikoimaan liittyen. Työmme ytimessä on maankäyttösektorin vastuullisuuden kehittäminen ja asiakkaidemme tukeminen oman toiminnan kehittämisessä. Erinomainen asiakastyytyväisyys on meille arvokas asia”, sanoo Tapio-konsernin toimitusjohtaja Anne Ilola.

Asiakastutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy Tapio-konsernin toimeksiannosta internet- ja puhelinhaastatteluina. Tutkimukseen vastasi marraskuun 2024 ja tammikuun 2025 välisenä aikana yhteensä 317 asiakasta. Jokavuotinen tutkimus on toteutettu vuodesta 2017 alkaen.

Elina Antila, Viestintä- ja markkinointijohtaja

Tapio-konsernin asiakastyytyväisyystutkimus

  • Asiakastutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy Tapio-konsernin toimeksiannosta internet- ja puhelinhaastatteluina.
  • Tutkimukseen vastasi marraskuun 2024 ja tammikuun 2025 välisenä aikana yhteensä 317 asiakasta.
  • Jokavuotinen tutkimus on toteutettu vuodesta 2017 alkaen.

Muut uusimmat uutiset ja tiedotteet

Tapahtumat 2.9.2026

Webinaari: Turvallisesti metsätöissä – tärkeimmät vinkit metsänomistajalle 27.10.2026

Teetkö metsänhoitotöitä itse? Tervetuloa 27.10. järjestettävään maksuttomaan webinaariin, jossa saat käytännön vinkit turvalliseen työskentelyyn metsässä.

Tapio Palvelut Oy

Tiedotteet 27.8.2026

Metsänomistajien taloustietämys selvästi muuta väestöä vahvempaa

Uuden tutkimuksen mukaan suomalaisten metsänomistajien taloustietämys on korkealla tasolla. Tuloksia hyödynnetään hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää ilmastoviisaiden metsänhoitotoimien toteutusta tukemalla metsänomistajien päätöksentekoa.

Tapio Oy

Tiedotteet 26.8.2026

Tapio ja Suomen metsäkeskus käynnistävät valtakunnallisen koulutussarjan metsänomistajille metsien kasvun ja elinvoimaisuuden vahvistamisesta

Juuret tiedon maaperässä -hanke tarjoaa metsänomistajille koulutuksia, tapahtumia ja verkkomateriaaleja ilmastokestävään metsänhoitoon.