Metsäkoneenkuljettajan työssä tarvittavista taidoista monet opitaan parhaiten käytännön työtehtävissä. Onnistuneeseen työssäoppimisjaksoon kuuluu oikean sisältöinen ja oikea-aikainen palaute, jonka edellytyksiä parannetaan Tapion vetämässä yhteistyöhankkeessa.
Metsäkoneenkuljettajakoulutukseen sisältyy harjoittelujaksoja, joiden aikana opitaan ammatillisen kehityksen kannalta tärkeitä taitoja. On tärkeää, että harjoittelun aikana opiskelijalla on aikaa ja tilaa kehittyä, ja että opiskelija saa työstään oikeanlaista palautetta. Hankkeessa parannetaan valmiuksia palautteen antoon ja vastaanottamiseen.
Tapion ja PTT:n hankkeessa luodaan visuaalinen ja päivitettävä tietokoonti metsien talouskäytön vaikutuksista paikallis-, alue- ja valtakunnan tasolla sekä huoltovarmuudessa.
Monimetsä- ja MoniTeKo-hankkeissa keskitytään luonnonhoidon edistämiseen ja kohdentamiseen talousmetsissä. Vaikuttava luonnonhoito, sen kehittäminen ja toimenpiteistä viestiminen, sekä tiivis yhteistyö alan toimijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa ovat hankkeiden keskiössä.
Tapion ja Pellervon taloustutkimus PTT:n yhteisessä hankkeessa luodaan selkeä ja päivitettävä visuaalinen tietokoonti metsien talouskäytön vaikutuksista sekä huoltovarmuudesta.
Haemme monipuolista myynnin, markkinoinnin ja metsätietojärjestelmien osaajaa vastaamaan ForestKIT-metsätietojärjestelmän myynnistä, markkinoinnista ja asiakkuuksista.
Kevään edetessä ja kasvukauden alkaessa Tapion siemenviljelyksillä aloitetaan työt uuden siemensadon tuottamiseksi. Tärkeä osa tätä työtä on seurata kukinnan käynnistymistä ja sen etenemistä, sillä onnistunut kukinta ja pölytys ovat siemensadon muodostumisen kannalta se kaikkein tärkein hetki.