Järkevillä toimilla suometsien kasvihuonekaasupäästöjä- ja vesistökuormitusta on mahdollista hillitä. Se vaatii kuitenkin metsäalan ammattilaisilta monipuolista osaamista ja tarkkaa suunnittelua. Tutustu Tapion tuottamiin Suometsäosaaja-palveluun ja päivitettyihin metsänhoidon suosituksiin.
Kirjanpainajan aiheuttamat tuhot kuusikoissa ovat runsastuneet kuivien ja lämpimien kesien sekä myrskytuhojen seurauksena, mutta monia metsätuhojen taustalla vaikuttavia tekijöitä tunnetaan kuitenkin vielä puutteellisesti. Esimerkiksi maaperän yhteydestä kirjanpainajaan tiedetään vielä melko vähän, joten uudelle tutkimukselle on tarve, kirjoittavat SPRUCERISK-hankkeen asiantuntijat.
Kaupunkimetsissä kirjanpainajien tappamat puut ovat tuttu näky entistä useammalle. Lämpenevä ilmasto parantaa kirjanpainajan elinoloja. Samaan aikaan kuusi kärsii. Tuhot ovat tulleet jäädäkseen, kirjoittaa Henna Höglund Suomen metsäkeskuksesta.
Marjastus omassa metsässä on monen metsänomistajan suosikkiharrastus. Marjasadon kehittymistä ja luonnon monimuotoisuutta voi vahvistaa suosimalla pölyttäjien elinolosuhteita metsänhoidossa. Tärkeimmät keinot on nyt koottu osaksi metsänhoidon suosituksia.
Projektissa tuotetaan tietoa metsäojien kehittymisestä ja kunnostustarpeesta 30 vuoden ajanjaksolta sekä tuotetaan ennustemalli, jolla ojien umpeenkasvunopeutta voidaan ennustaa.
Metsänhoidon suositusten arvo syntyy niiden käytöstä. Eri organisaatioiden avainkouluttajilla on merkittävä tehtävä viedä tuoretta tietoa käytäntöön ja vaihtoehtojen valikoimaa metsänomistajille. Tapion koordinoima kouluttajaverkosto on kasvanut jo yli 80 ammattilaisen laajuiseksi.