Yksityisistä talousmetsistä vuodesta 1995 lähtien kerätty luonnonhoidon seuranta-aineisto osoittaa, että metsähakkuissa kiinnitettiin 2010-luvulla vähemmän huomiota luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen kuin edeltävällä vuosikymmenellä. Tulos käy ilmi luonnonhoidon laadun seurantaa kehittävän Luontolaatu-hankkeen osaraportista.
Vapaasti ladattavan Virtuaalimetsä 2.0 -sovelluksen avulla on mahdollista testata, vertailla ja oppia eri metsänhoitovaihtoehtojen lyhyen ja pitkän aikavälin visuaalisia vaikutuksia metsälle.
Webinaarissa tutustuttiin happamien sulfaattimaiden haasteisiin ja niiden ennaltaehkäisyyn metsätaloudessa. Tilaisuudessa kerrottiin tuhkalannoituksen tutkimustuloksista vesiensuojelussa ja esiteltiin uutta kehitteillä olevaa METKA-rahoitusjärjestelmää.
Tutkijapaneelissa keskityttiin juurikäävän ja kirjanpainajan tuhojen hillintään sekä mahdollisuuksiin vaikuttaa metsänhoidon keinoin metsien tuhonkestävyyteen.
Biotalous ja erityisesti metsäbiotalous ovat Suomen kannalta keskeisiä toimialoja. Biotalouden kasvuvauhti on ollut nopeampi kuin talouden keskimäärin ja alalla on toteutettu isoja investointeja. Metsäbiotalouden elinkeinot linkittyvät toisiinsa muodostaen kokonaisuutena vahvan arvoverkon. Metsäbiotalouden arvoketjujen merkitys Suomelle ja maakunnille selvitetään tilastoihin perustuvalla analyysillä.