Projektit 10.4.2019

Kestävästi kasvavan matkailun monitieteiset mittarit kulttuuriympäristöissä -hanke (MAMOMI)

Suomessa matkailun kasvunäkymät ovat myönteiset ja siksi matkailun hallittu kehittäminen on yhä tärkeämpää. Lisääntyvä matkailu suuntautuu entistä useammin myös kulttuuriympäristöihin, jotka hyvin hoidettuina ovat vetovoimaisia mutta samalla myös herkkiä matkailun haitallisille vaikutuksille. Lapin yliopiston vetämä konsortiohanke rakentaa uudenlaista kestävän matkailun mittaristoa.

Projektit 8.4.2019

Hydrologia-LIFE vesiensuojelun hanke

Kuivuneita soita halutaan palauttaa luonnontilaisempaan suuntaan ojasuunnittelijoiden ja suojeluasiantuntijoiden yhteistyötä kehittämällä. Kuivuneiden suojelusoiden vesitaloutta voidaan parantaa palauttamalla suon viereisiltä alueilta vesiä soille. Jopa yksittäinen oja voi ohjata valuma-alueelta runsaasti virtaavan veden täysin suon ohi, joten yhteistyötä ojasuunnittelijan ja suojelualueesta vastaavan asiantuntijan kanssa tarvitaan.

Näkökulmat 7.3.2019

Mikä metsäläistä eniten kiinnostaa, kun uhanalaisten lajien arvioinnin tulokset julkaistaan? | Blogi Lauri Saaristo

Mikä metsäläistä eniten kiinnostaa, kun uhanalaisten lajien arvioinnin tulokset julkaistaan? Se, kuinka paljon metsälajeissa on aitoja luokkamuutoksia. Ne kertovat siitä, kuinka hyvin metsälajiston uhanalaistumiskehitys on onnistuttu pysäyttämään. Nimenomaan sellaiset aidot luokkamuutokset, joissa aiemmin elinvoimainen tai silmälläpidettävä laji on uudessa arvioinnissa katsottu uhanalaiseksi tai päinvastoin.

Projektit 28.2.2019

Lajiturva-hanke

Metsätaloudessa voidaan turvata uhanalaisten lajien esiintymiä kohdentamalla lajien elinympäristövaatimusten kannalta suotuisia metsän- ja luonnonhoidon keinoja niille paikoille, joissa tiedetään olevan lajien paikallisia esiintymiä. Lajiturva-hankkeen tavoitteena on lisätä lajiesiintymätiedon avulla sellaisten metsän- ja luonnonhoitoratkaisujen käyttöä, joilla turvataan uhanalaisten lajien esiintymiä ja populaatioita.

Artikkelit, Tiedotteet 31.1.2019

Puiden kaatamisen maisematyölupamenettelyä voidaan sujuvoittaa

Tapio Oy selvittää parhaillaan maisematyölupamenettelyn sujuvoittamisen vaihtoehtoja. Tarkoituksena on helpottaa kuntien, metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien toimintaa sekä pienentää hallintokustannuksia. Tarkastelussa on seitsemän erilaista vaihtoehtoa menettelyn sujuvoittamiseen, joista osa on otettavissa käyttöön kunnissa melko pienellä panostuksella.