Moniarvoinen neuvonta- ja viestintäosaaminen on keskeistä kestävän metsänhoidon edistämisessä. Hankkeen tavoitteena on rakentaa pohjaa toimintakulttuurille, jossa moniarvoisuus tunnistetaan osana metsäammattilaisen työn arkea.
Haemme Tapion viestintätiimiin innokasta ja tekeväistä viestintäharjoittelijaa. Harjoittelijana pääset osallistumaan monipuolisesti erilaisiin viestinnän ja markkinoinnin tehtäviin, kuten sisältöjen tuottamiseen some-kanaviin, verkkosivuille ja uutiskirjeisiin. Tehtävänkuvaan kuuluu myös tulevan syksyn aikana useiden tapahtumien viestintään, järjestelyihin ja toteuttamiseen osallistuminen.
#Hiilijemma-viestintähankkeessa kootaan tietoa ja viestitään puun monipuolisen hyödyntämisen mahdollisuuksista pitkäikäisissä puutuotteissa. Hanke toteutetaan vuoden 2021 aikana. Hanke kuuluu maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuuteen, jonka tavoitteena on maankäyttösektorin toimijoiden kannustaminen ilmastokestävien ratkaisuiden tekemiseen.
Miten metsänomistaja haluaa tulla palvelluksi? Onko hän tunnetyypiltään energinen edelläkävijä tai seesteinen ylläpitäjä? Blogista vinkkejä ja välineitä.
Suomalaisten ainutlaatuista metsäsuhdetta kuvaava, Ylen Suomi on metsäläinen -sarja sai ansioplaketin lokakuun lopussa. Sarjaa ideoinut ja konsultoinut Tapio-konserniin kuuluvan Metsälehden Mikko Häyrynen oli yksi plaketin ansainneista.