Yksityistielaki muuttui 1.1.2019. Valtakunnallinen koulutuskiertue tiekunnan jäsenille lain muutoksista ja mukanaan tuomista uusista mahdollisuuksista käynnistyy maaliskuussa. Koulutuksen tavoitteena on tehdä lakimuutokset tutuksi, kertoa perusparannushankkeiden toteuttamisesta ja rahoituksesta sekä kannustaa tiekuntia tienpidon suunnitelmalliseen kehittämiseen. Ilmaisia koulutuksia järjestetään kymmenellä eri paikkakunnalla eri puolella Suomea ja ne ovat tarkoitettu tiekuntien osakkaille – ja toimijoille sekä yksityistieasioista kiinnostuneille.
Kaikki ympäristöluvan tarvitsevat tuhkan tuottajat ilmoittavat Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään valvonta ja kuormitustietojärjestelmään (Vahti) tiedot tuottamansa tuhkan määrästä ja laadusta.
Hankkeella tehtävän valtakunnallisen kyselyn tuloksena saadaan selville toimijoiden potentiaalinen kiinnostus tuhkan käyttöön metsälannoitukseen ja metsätienrakentamiseen. Tavoitteena on, että vuonna 2017 lanseerattavaan Biomassa-Atlakseen saadaan Vahti-tietokannan tietojen perusteella paikkatietona hyödynnettävä tieto vuosittain syntyvän tuhkan määristä.
Tapio toteutti 2019 Metsäteollisuus ry:lle paikkatietoanalyysin, jossa tuotettiin valtakunnallinen arvokkaiden luontokohteiden (HCV) analysointi ja luokittelu FSC-sertifiointia varten. Aineisto auttaa puunostajia arvioimaan, esiintyykö puukauppakohteella FSC:n tarkoittamia erityisiä luontoarvoja.
Kaukaa viisasta metsänhoitoa kokoaa parhaat käytännöt ja metsänhoidon menetelmät ilmastonmuutokseen varautumiseksi ja auttaa metsänomistajaa tekemään ilmastokestäviä metsänhoidon päätöksiä.
Metsäalan viestinnän vaikuttavuutta on mahdollista lisätä parantamalla viestijöiden ja metsänomistajille palveluita tarjoavien metsäammattilaisten tietoisuutta metsänomistajien metsäsuhteesta.
Toimiva peruskuivatus on tärkeää niin maanviljelyn kuin metsätaloudenkin kannalta. Tarve vanhojen kuivatushankkeiden peruskorjaukseen ja kunnostamiseen on lisääntymässä. OK – Ojat kuntoon hankkeessa tiedotetaan toimijoita ja maanomistajia peruskuivatuksesta sekä järjestetään maastokäyntejä ojien kunnostus- ja vesiensuojelukohteille.
Suomessa matkailun kasvunäkymät ovat myönteiset ja siksi matkailun hallittu kehittäminen on yhä tärkeämpää. Lisääntyvä matkailu suuntautuu entistä useammin myös kulttuuriympäristöihin, jotka hyvin hoidettuina ovat vetovoimaisia mutta samalla myös herkkiä matkailun haitallisille vaikutuksille. Lapin yliopiston vetämä konsortiohanke rakentaa uudenlaista kestävän matkailun mittaristoa.
Kuivuneita soita halutaan palauttaa luonnontilaisempaan suuntaan ojasuunnittelijoiden ja suojeluasiantuntijoiden yhteistyötä kehittämällä. Kuivuneiden suojelusoiden vesitaloutta voidaan parantaa palauttamalla suon viereisiltä alueilta vesiä soille. Jopa yksittäinen oja voi ohjata valuma-alueelta runsaasti virtaavan veden täysin suon ohi, joten yhteistyötä ojasuunnittelijan ja suojelualueesta vastaavan asiantuntijan kanssa tarvitaan.
Metsätaloudessa voidaan turvata uhanalaisten lajien esiintymiä kohdentamalla lajien elinympäristövaatimusten kannalta suotuisia metsän- ja luonnonhoidon keinoja niille paikoille, joissa tiedetään olevan lajien paikallisia esiintymiä. Lajiturva-hankkeen tavoitteena on lisätä lajiesiintymätiedon avulla sellaisten metsän- ja luonnonhoitoratkaisujen käyttöä, joilla turvataan uhanalaisten lajien esiintymiä ja populaatioita.