Pepe Forsberg tutustuttaa uutuuskirjassaan Lapin tuntureihin
10.1.2022
Joulukuun lopulla julkaistu Tunturit tutuiksi esittelee laajan valikoiman Suomen Lapin tuntureita retkeilijän näkökulmasta. Kirjassa kerrotaan kohteiden luonnosta, historiasta, maastosta ja sen haasteista sekä merkittävimmistä nähtävyyksistä niin tunturilla kuin lähiseuduillakin.
Kirjassa tunturit on luokiteltu vaikeustason mukaan, joten yli 60 kohteen joukosta on helppo löytää omaan vaelluskokemukseen ja retkeilysuunnitelmaan parhaiten sopivat kohteet. Mukana on paljon helpomman tason tuntureita, joiden huiputus ei vaadi erityisvarusteita tai pitkää retkeilykokemusta.
— Olen kerännyt kirjan aineistoa jo viiden vuoden ajan ja oli hienoa päästä kertomaan tuntureista kiinnostuneille ulkoilmaihmisille erilaisia tapoja, miten omassa tunturiharrastuksessa pääsee etenemään kohti uusia haasteita. Lapin lumo ei nimittäin päästä otteestaan, kun sen valtaan on joskus joutunut, kertoo Pepe Forsberg.
Teoksessa esitellään myös Suomen yli 1000-metristen huippujen vaellusmahdollisuutta sekä muita kokeneen ja hyväkuntoisen vaeltajan reissuja, joten jokaiselle löytyy sopivia kohteita.
— Kirjan erikoisuus on tuntureiden vaikeusasteiden pisteytys ja ohjeita siitä, miten eri tasoisten tuntureiden huiputus onnistuu. Tunturireittejä on helpoista nousuista erittäin vaativiin vaelluksiin. Palkintona on upeita maisemia, jotka piirtyvät onnellisille verkkokalvoille ja jäävät elämään ikuisina tunturimuistoina, Forsberg sanoo.
Kirjassa on kartat jokaisesta kohteesta. Kartoille on merkitty reittiehdotuksia ja alueen palveluita ja nähtävyyksiä helpottamaan oman retken suunnittelua.
Pepe Forsberg on Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja, intohimoinen retkeilijä ja retkeilyn puolestapuhuja, jonka suosittuja kirjoja, esityksiä sekä somekanavia seuraa jo yli 200 000 suomalaista. Hänen aikaisimpiin teoksiinsa kuuluvat muun muassa Kansallispuistot tutuiksi -kirjasarja sekä Pohjoisen teillä.
Tuotetiedot:
Pepe Forsberg
Tunturit tutuiksi – Retkeilijän opas
nidottu, 160 s.
17 x 21 cm
ISBN 978-952-266-701-4
suositushinta 27 €
Lisätietoja ja arvostelukappaleet:
Aino Wuolijoki
p. +358 29 432 6060
kustannuspäällikkö, Karttakeskus
aino.wuolijoki(at)karttakeskus.fi