Kosteus ja viistosade haastaa kunnossapitoa

Ilmastonmuutos tuo uusia vaatimuksia rakentamiseen ja rakennusten kunnossapitoon, kun kasvava kosteusmäärä koettelee rakennusten julkisivuja ja muita rakenteita. Ilmaston lämpeneminen luo suotuisat olosuhteet mikrobikasvustojen kasvulle ja rakenteiden kuivumisesta tarvitsee siten pitää erityistä huolta. Tuulen ja sateen yhdistelmänä syntyvä viistosade rasittaa erityisesti julkisivuja ja edellyttää mahdollisesti kunnossapitovälin tiivistämistä.

Huomio hulevesiin

Sateisuuden lisääntyminen tulee aiheuttamaan kaupunkiympäristöissä hulevesitulvia yhä useammin, kun viemärit eivät pysty nielemään runsasta sademäärää välittömästi. Sade- ja sulamisvesiä tulisikin saada imeytettyä ja pidätettyä mahdollisimman tehokkaasti jo niiden syntypaikalla.

Vesistötulvat ja merivesitulvat ovat huomioitu uusien alueiden rakentamisessa, mutta muilla alueilla ne voivat aiheuttaa ongelmia aiempaa useammin. On hyvä huomioida, että tulvatilanteissa henkilökohtaisen omaisuuden suojelu kuuluu asukkaan omalle vastuulle.

Energiatehokkuus ja fiksu viilennys kannattaa

Ilmaston lämpeneminen vähentänee asuntojen lämmitystarvetta ja siten myös lämmitykseen liittyvää energiankulutusta. Kun tarve viilentää asuintiloja kesäisin kasvaa, tasoittaa se kuitenkin lämmitystarpeen vähentymisestä tulevaa energiansäästöä. Arjen ja asumisen energiansäästötoimet ovat tärkeitä ilmastonmuutoksen hillitsemiksi ja energiatehokkuudesta kannattaa huolehtia myös asunnon viilennystoimia sunniteltaessa.

Sään ääri-ilmiöt voivat ajoittain horjuttaa sähköverkon toimivuutta. Etenkin talvisissa olosuhteissa omavarainen lämmitysmuoto voi tällöin näyttäytyä erityisessä arvossaan. Sähköyhtiöt varautuvat sään ääri-ilmiöihin investoimalla sähköverkon parantamiseen. Investointien kustannukset näkyvät kuluttajan maksamissa sähkön siirtomaksuissa. Energiatehokkuuteen ja energia-omavaraisuuteen panostaminen suojaa myös mahdolliselta sähkön hinnannousulta.

Ole aktiivinen ja ennakoi – asumismuodosta riippumatta

Keinot, joilla voi varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin asumisessa ja rakentamisessa vaihtelevat asumismuodon mukaan, sillä päätöksenteko ja asiaksi ottamisen keinot ovat esimerkiksi omistus- ja vuokra-asumisessa erilaisia.  Aktiivisuus ja ennakointi kannattaa kuitenkin asumismuodosta riippumatta.

5 vinkkiä asumiseen

1. Kiinnitä huomio hulevesiin

Tarkista salaojien, pihakaivojen ja rännien toiminta säännöllisesti. Anna vedelle mahdollisuus imeytyä maaperään jättämällä pihaan vettä läpäiseviä pintoja, kuten niittyä, nurmikkoa ja muuta kasvillisuutta. Jos kiveät pihaa, jätä saumoihin tilaa veden imeytymiselle.

2. Ole kartalla kosteuden kanssa

Hoida rakennuksia suunnitelmallisesti ja käy läpi korjaustarpeet vuosittain. Selvitä säärasituksen kannalta rakennuksien eniten huomiota vaativat riskikohdat, jotta osaat kiinnittää niihin erityishuomiota.

3. Pienennä sähkölaskua

Tee asumisestasi energiapihiä ja mahdollisimman energiaomavaraista. Näin hillitset ilmastonmuutosta ja varaudut parhaiten myös mahdolliseen sähkön hinnan nousuun. Omavaraisuus auttaa myös sähkökatkojen sattuessa.

4. Varaudu lämpöön etukäteen

Mieti ennakkoon kotisi viilennysmahdollisuuksia. Auringon lämmöltä suojaavat verhot, markiisit ja katokset vähentävät sähköä kuluttavien viilennyslaitteiden käyttötarvetta. Myös puut ja pensaat voivat varjostaa rakennuksia ja ovat muutenkin hyödyksi.

5. Ole aktiivinen asukas

Aktiivisuus ja ennakointi kannattaa kaikissa asumismuodoissa. Taloyhtiön asukkaana voit esimerkiksi ehdottaa rohkeasti uudistuksia yhteisiksi varjopaikoiksi pihaan tai miettiä yhteisiä toimia energiankulutuksen suitsimiseksi.

 

Lataa tästä käyttöösi pdf-muotoinen vinkkilista taloyhtiömuotoiseen- tai omakotiasumiseen:

   

Lisätietoa