Katsaus jatkuvaan kasvatukseen ja luonnonhoitoon – Metsä-ELO

29.1.2020

 Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen talousmetsissä on metsän- ja luonnonhoidon tärkeä tavoite.  Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon asiantuntijaryhmä Metsä-ELO kuunteli tutkimusesitelmiä ja keskusteli kokouksessaan 23.1.2020 metsien jatkuvasta kasvatuksesta ja luonnonhoidosta. Metsä-Elon “Jatkuva kasvatus ja luonnonhoito” -teemakokouksesta tehtiin yhteenveto, webinaaritallenne on myös katsottavissa. 

Metsänhoitomallien vaikutus metsäluontoon on osittain hyvin yhteneväinen, mutta joissain asioissa hakkuukäytännöillä on kuitenkin selkeitä eroja. Tietty menetelmä tukee paikallista tai alueen luontoa paremmin kuin toinen, toteaa Metsä-ELOn puheenjohtaja, Tapion johtava asiantuntija Lauri Saaristo.

Esimerkiksi uhanalaisille ja taantuneille lajeille tärkeä kuolleen puun ja vanhojen säästöpuiden määrä metsässä kuin metsässä on kiinni luonnonhoidolle asetettavista tavoitteista, ei metsänhoitomenetelmästä. Sen sijaan purojen varrella puuston peitteisyydellä on tärkeä ekologinen merkitys. Se voidaan säilyttää jatkuvan kasvatuksen menetelmällä tai tietyillä jaksollisen kasvatuksen menetelmillä.

Suomen metsien hoidosta vastaavilla tahoilla on tällä hetkellä käytössään hyvin monipuolinen metsän- ja luonnonhoidon menetelmien valikoima. Menetelmien käyttöönotossa on vielä tekemistä, mutta kustannusvaikuttavuuden kannalta on keskeistä kehittää myös keinojen kohdentamista metsä- ja luontotiedon pohjalta, toteaa Saaristo.

Jatkuva kasvatus ja luonnonhoito – webinaari 23.1.2020

Tässä on tiivistelmä Metsä-ELO:n järjestämän webinaarin sisällöstä:

Ongoing Swedish continuous-cover/uneven-aged management research and summary of Swedish and expert discussion about ecological effects of this management regime, Prof. Joakim Hjältén (Swedish University of Agricultural Sciences)

Joakim Hjälténin esityksessä tuotiin esiin, että Ruotsissa käydään paljon keskustelua jatkuvasta kasvatuksesta, mutta menetelmästä on vasta vähän käytännön kokemuksia ja tutkimustietoa saatavilla. Esityksessä käytiin läpi kolme tutkimusta, joissa arvioitiin jatkuvan kasvatuksen vaikutuksia kovakuoriaisiin, sammaliin ja lintuihin. Tulosten perusteella jatkuvalla kasvatuksella voidaan parantaa tiettyjen vanhoihin metsiin sidonnaisten lajien elinmahdollisuuksia talousmetsissä. Lajistovaikutukset näyttivät kuitenkin vaihtelevan lajiryhmien välillä ja talousmetsien monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan monipuolisia käsittelymenetelmiä.

Jatkuva kasvatus ja talousmetsien luontoarvot, Mikko Mönkkönen (Jyväskylän yliopisto)

Mikko Mönkkönen kävi tutkimusryhmänsä tuloksia, joissa selvitettiin jatkuvan kasvatuksen vaikutuksia metsien ekosysteemipalveluiden säilyttämiseen, monitoiminnallisuuteen sekä siihen, miten metsänomistajat ja metsäammattilaiset suhtautuvat jatkuvapeitteiseen kasvatukseen. Tulosten perusteella metsien ekosysteemipalveluita ja monitoiminnallisuutta saadaan parhaiten edistettyä yhdistelemällä sekä eri-ikäistä että tasaikäistä metsätaloutta. Jatkuvaa kasvatusta pitäisi kuitenkin merkittävästi lisätä nykytasoon verrattuna, eikä sillä voida korvata pysyvien suojelualueiden tarvetta. Olisi tärkeää, että metsäammattilaiset ottaisivat jatkuvan kasvatuksen aktiivisemmin esille neuvonnassa.

Häiriödynamiikkahankkeen 10-vuotisseurantojen alustavia tuloksia, Juha Siitonen (Luonnovarakeskus)

Juha Siitonen esitteli Isojärvelle ja Ruunaalle perustettua häiriödynamiikkahanketta, jossa on toteutettu erilaisia luontaisia häiriöitä jäljitteleviä hakkuumenetelmiä. Esityksessä käytiin läpi hakkuiden vaikutuksia kovakuoriaisille, kääville ja lahopuustolle Isojärven tutkimusalueella. Tulosten perusteella järeän lahopuun tilavuuden kasvu lisää merkittävästi lahopuusta riippuvaisten lajien määrää hakkuun jälkeen. Olemassa olevan lahopuun säästäminen on tärkeää erityisesti kääville, mutta myös tuotetun lahopuun merkitys alkaa kasvaa jo 10 vuoden päästä hakkuista. Arvioiduista hakkuumenetelmistä poimintahakkuu muutti lajistoa kaikkein vähiten vanhan metsän lajistoon verrattuna.

Sosiaalisen kestävyyden näkökulmia jatkuvan kasvatuksen menetelmään, Harri Silvennoinen (Itä-Suomen yliopisto)

Harri Silvennoisen esityksessä käsiteltiin erilaisten hakkuutapojen vaikutuksia virkistyskäyttöön Ruunaan häiriödynamiikkahankkeen tutkimusalueella. Tulokset perustuivat kyselytutkimukseen, jossa käytettiin aineistona mäntykankailta otettuja kuvia eri metsänkäsittelyistä, mutta myös maastossa toteutettuja käyntejä. Tulosten perusteella virkistyskäyttö ja metsätalous voidaan sovittaa paremmin yhteen suosimalla männiköissä viljelymetsätalouden sijaan eri-ikäisrakenteisuuteen pyrkiviä menetelmiä. Näin tulisi toimia erityisesti alueilla, joissa on tavanomaista enemmän virkistyskäyttöpainetta.

Webinaarin voi katsoa Tapion YouTube-kanavalla


Jatkuva kasvatus ja luonnonhoito -yhteenveto

 

Metsä-ELO -työryhmä

Jatkuva kasvatus ja luonnonhoito -teemakokouksen yhteenveto

Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistuminen on luonnonhoidon kannalta hyvä ja tarpeellinen kehityskulku. Varsinkin jatkuva kasvatus on saanut viime aikoina paljon huomiota. Tutkimustietoa jatkuvan kasvatuksen lisäämisen vaikutuksesta metsien monimuotoisuuteen on vielä vähän, ja uuden tiedon hankkiminen on hidasta. Kysymys jatkuvan kasvatuksen yleistymisen merkityksestä luonnonhoidon tavoitteille on monitahoinen. Vastaus riippuu siitä, missä osassa maata jatkuva kasvatus yleistyy, mille alueille ja millaisiin metsiin se kohdentuu ja kuinka hakkuissa toimitaan. Esimerkiksi kuukkelipopulaation alueella jatkuvapeitteisten menetelmien käytön lisääminen ja avohakkuiden vähentäminen on kuukkelikannan säilymistä edistävä toimenpide. Mutta kuten kaikkia metsänkasvatustapoja, myös jatkuvaa kasvatusta on mahdollista toteuttaa tavalla, jossa metsän merkitys monimuotoisuuden turvaamisessa heikkenee lähtötilanteeseen verrattuna.

Etelä-Suomessa jatkuvapeitteisten metsien osuus maisemasta on nykytasolla vähäinen, arviolta luokkaa 5-10 prosenttia suojelualueet huomioon ottaen. Tällaisessa maisemassa jatkuvapeitteisten metsien osuuden kasvu voi parantaa joidenkin taantuneiden metsälajien elinolosuhteita ilman, että avointen kehitysvaiheiden osuuden väheneminen vielä vaikuttaa merkittävällä tavalla niistä riippuvaiseen lajistoon.

Lapissa jatkuvapeitteisen metsän osuus maisemasta lähestynee nykytasolla jo kolmasosaa suojelualueiden suuren määrän seurauksena. Luonnonmetsiä koskevissa tutkimusaineistoissa valtaosa tutkituista alueista edustaa enemmän tai vähemmän jatkuvapeitteistä metsärakennetta. Tämän perusteella Lapissakin ollaan vielä kaukana tilanteesta, jossa metsän avointen kehitysvaiheiden väheneminen olisi monimuotoisuuden näkökulmasta merkityksellistä.

Vaikka tutkimustietoa tarvitaan lisää, asiantuntijat ovat voineet muodostaa lajien tai eliöryhmien elinympäristövaatimuksiin ja ekologiseen päättelyyn perustuen käsityksiä jatkuvan kasvatuksen merkityksestä lajeille ja luontotyypeille. Nykykäsityksen mukaan jatkuvapeitteisyydestä hyötyvät maaperän mykorritsasienet, useat lintulajit (esim. metsäkanalinnut, tiaiset ja kuukkeli), metsän kenttäkerroksen avainlaji mustikka seuralaislajeineen sekä puilla epifyytteinä kasvavat sammalet ja jäkälät. (METSO ja metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen, 2011 & Siitonen J., julkaisematon).

Tietyillä luontotyypeillä jatkuva kasvatus nähdään menetelmänä, jonka avulla metsätalouden muuttamalle kohteelle voidaan puun tuottamisen rinnalla säilyttää joitakin keskeisiä ominaispiirteitä paremmin kuin tasarakenteisessa metsänkasvatuksessa. Metsänhoidon suositukset (2019) esittelevät jatkuvan kasvatuksen luonnonhoidollisena hakkuumenetelmänä korvissa, lehdoissa, virtavesien reunametsissä sekä soiden ja peltojen vaihettumisvyöhykkeillä. Soilla ja virtavesireunoilla jatkuvasta kasvatuksesta on todennäköisesti merkittävää hyötyä metsä-, suo- ja vesiluonnon monimuotoisuudelle sekä vesien laadulle.

Jatkuva kasvatus ei poista talousmetsien luonnonhoidon tarvetta

Hyvin ristiriidaton näkemys on, että jatkuva kasvatus ei millään tavoin poista talousmetsien luonnonhoidon tarvetta. Kaikissa metsänkasvatustavoissa tulee erikseen huolehtia, että metsästä löytyy monipuolisesti lehtipuita, järeää kuollutta puustoa sekä metsätaloudellisesti yli-ikäisiä puita. Suuri osa taantuneista metsälajeista tarvitsee näitä elinympäristöönsä, ja näiden lajien elinolosuhteiden turvaamisessa talousmetsien luonnonhoidon keinot, kuten säästöpuiden jättäminen, ovat avainasemassa. Luonnonhoidon keinojen käytön tarvetta on syytä jopa korostaa jatkuvassa kasvatuksessa, kun elävän säästöpuuston ja kuolleen puuston tulisi säilyä toistuvien poimintahakkuiden yhteydessä. Kaikissa metsänkäsittelytavoissa säästöpuiden säilymistä tulisi edistää merkitsemällä säästöpuuryhmät paikkatietoon.

Jatkuvassa kasvatuksessa monimuotoisuuden kannalta olennaisia erityispiirteitä ovat esimerkiksi kerroksellisen latvuston tuottamat mikroilmasto-olosuhteet ja näiden olosuhteiden pysyvyys, latvuston kytkeytyvyys, hakkuusta viereisille alueille koituvan reunavaikutuksen minimointi, metsän jatkuva puustoisuus ja maanpinnan rikkoutumisen välttäminen. Jaksollisessa kasvatuksessa monimuotoisuuden kannalta olennaisia erityispiirteitä ovat esimerkiksi avoalue- ja lehtipuujatkumoiden säilyminen, mahdollisuus palojatkumoalueiden ylläpitämiseen sekä vaihtelevan pituinen järeäpuustoisen varttuneen metsän vaihe.

Peitteisen metsänkäsittelyn olosuhteita saavutetaan monipuolisella menetelmäkirjolla, jossa on mukana jatkuvan kasvatuksen menetelmiä sekä osa tasaikäisen kasvatuksen menetelmistä. Rakennepiirteiden myötä kehittyvät monimuotoisuushyödyt voivat olla hyvin saman tyyppisiä jatkuvassa kasvatuksessa kuin esimerkiksi tasaikäismetsätalouden kaksijaksoisissa käsittelyissä. Niin ikään tasaikäismetsätalouden monimuotoisuushyötyjä saadaan jatkuvan kasvatuksen alueille käyttämällä monipuolista menetelmäkirjoa poimintahakkuista pienaukkoihin. Metsien monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen onnistuukin helpoiten, mikäli puun tuottajalla on käytössään monipuolinen metsänkasvatustapojen keinovalikoima, josta voi hakea kohdekohtaisesti tarkoituksenmukaisen ratkaisun.

Luonnonhoitoa on kehitettävä paikkatiedon avulla

Paikallinen ja alueellinen luonto, eliöstö ja luontotyypit, vaikuttavat merkittävästi siihen, millä metsänkasvatustapojen ja luonnonhoitokeinojen yhdistelmillä ylläpidetään tai parannetaan alueen metsäelinympäristöjen tilaa. Metsä-ELO näkee tärkeänä pyrkimykset nykyistä yksilöidympien, alueellisten ja paikallisten luonnonhoitotavoitteiden tunnistamiseen ja tuomiseen osaksi metsänomistajien päätöksentekoa. Kasvatustapojen ja luonnonhoitokeinojen kohdentaminen yhdistämällä maanomistajien tavoitteet metsä- ja luontotietoon on kokonaisuus, jota kehittämällä metsänkäsittelymenetelmien monipuolistuminen alkaa luotettavasti tuottamaan monimuotoisuushyötyä talousmetsiin.

Lisätietoa

Metsä-ELO

METSO ja metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen

 

  • Lauri Saaristo
  • Johtava asiantuntija
  • lauri.saaristo(at)tapio.fi
  • +358 40 573 9168
  • Hannes Pasanen
  • Luonnonhoidon asiantuntija
  • hannes.pasanen(at)tapio.fi
  • +358 50 576 7010