Karttakeskus sata vuotta, paikkatietoa tarvitaan enemmän kuin koskaan

20.11.2019

Karttakeskus on julkaissut karttoja jo sata vuotta. Tänä päivänä Tapion Karttakeskus panostaa karttojen ja kirjojen ohella paikkatietoon ja on mukana kehittämässä uusia innovatiivisia palveluita ja tuotteita.  Juhlavuoden kunniaksi on julkaistu Sata vuotta karttoja -kirja. 

Karttakeskuksen juhlavuoden kunniaksi on julkaistu Sata vuotta karttoja -kirja. Kantavana ajatuksena on ollut toteuttaa juhlavuoden kunniaksi teos, joka tekee kunniaa suomalaisille kartoille, kartantekijöille ja kartografeille. Karttakeskuksen historia nivoutuu monilta osin yhteen itsenäisen Suomen kartografian ja karttojen tuotannon kehityksen kanssa. Karttakeskuksen sataa vuotta on näin ollen luontevaa juhlistaa kirjalla, jonka kartat esittelevät monipuolisesti itsenäisen Suomen tarinaa. Sata vuotta karttoja -teokseen voi tutustua täällä.

Karttakeskuksen historia

Karttakeskuksen historia juontaa juurensa vuoteen 1918 ja ajankohtaan, jolloin juuri itsenäistyneeseen Suomeen perustettiin armeija. Armeija tarvitsi karttalaitosta topografisten ja erilaisten sotilaallisten karttojen tuottamista varten. Vuoden 1919 huhtikuussa annettiin asetus topografisen osaston perustamista silloiseen maanmittaushallitukseen. Samalla lakkautettiin armeijan sotilaskarttalaitos, jonka tehtävät siirrettiin perustettavaan maanmittaushallituksen kivipainoon. Kivipainon päätehtäväksi tuli maanmittaushallituksen ja armeijan karttojen painatustöiden toteuttaminen. Asetus astui voimaan 1.5.1919, josta nykyisen Karttakeskuksen historian katsotaan alkavan.

Vuosikymmenten kuluessa kivipainon toiminta laajeni ja siitä kehittyi toisen maailmansodan jälkeen maamme johtava karttojen tuottaja, jonka tunnetut karttabrändit – kuten Autoilijan tiekartta ja GT-kartat – löytyivät useimpien autoilijoiden hansikaslokeroista. Karttakeskus-niminen valtion liikelaitos perustettiin vuoden 1990 alussa ja jo tätä ennen 1980-luvulla oli perustettu Karttakeskus-karttamyymälöitä. Kymmenien vuosien valtio-omistajuuden jälkeen Karttakeskus toimi 1990-luvulta lähtien ensin valtion omistamana osakeyhtiönä, mutta siirtyi myöhemmin yksityisomistukseen. Monien vaiheiden jälkeen Karttakeskuksen kuluttaja- ja paikkatietoaineistoliiketoiminta sekä Karttakeskus-brändi siirtyivät vuonna 2018 takaisin valtio-omistukseen ja osaksi Tapio-konsernia.

Uusia toimialueita

Karttakeskus on historiansa aikana muuttunut karttojen tuotanto- ja painolaitoksesta nykyaikaiseksi paikkatieto- ja karttaosaajaksi. Tänä päivänä Karttakeskus tunnetaan erityisesti painetuista kartoista ja kirjoista sekä digitaalisista karttasovelluksista, jonka lisäksi se toteuttaa julkishallinnon ja yksityisen sektorin asiakkailleen muun muassa paikkatietoaineistoja ja -projekteja. Uutena toimialueena mukaan on tullut metsä- ja luontosektorit, jonne toteutamme mm. paikkatietoaineistoja sekä paikkatietoanalyysejä osana Tapion metsäbiotalouden konsultointipalveluita.