Kuntien metsäomaisuuden hoito
Palvelut kunnille – apua metsien hoitoon ja käyttöön
Kuntien lähimetsiin ja oman metsäomaisuuden käyttöön liittyy paljon potentiaalia niin talouteen, virkistyskäyttöön kuin matkailuun liittyen. Parhaimmillaan kunnan metsät ovat kunnan elinvoimaisuutta ja houkuttelevuutta lisäävä tekijä. Oikeat ratkaisut eivät kuitenkaan synny itsestään.
Meiltä saat apua ja tarvittavat työkalut ja analyysit kunnan metsien hoidon ja käytön tahtotilan ja tavoitteiden määrittämiseen, strategiseen suunnitteluun ja muun muassa kuntalaisten osallistamiseen. Kattavat laskelmat kunnan metsävarojen koosta, rakenteesta ja taloudellisesta arvosta sekä esimerkiksi hiilensidonnan ja -varastoinnin määristä tukevat päätöksentekoa.
Olemme kuntien metsän, luonnon ja paikkatiedon asiantuntija ja kehittäjä.
Kunnan metsäohjelman laadinnan konsultointi
Metsäohjelma turvaa kokonaiskestävyyden kuntalaisille ja auttaa hahmottamaan metsien suunnan. Sen laadinta nojaa kunnan metsien strategisiin painopisteisiin ja vaikutusten arviointiin. Hyvä laajapohjainen valmistelu ja kattavat laskelmat maksavat itsensä nopeasti takaisin.
Kuntalaisten ääni kuuluviin metsäsuunnittelussa
Osallistaminen antaa kuntalaisille vaikutusmahdollisuuden ja luo vuoropuhelua kunnan hallinnon ja kuntalaisten välille. Hyvin suunniteltu osallistaminen tekee prosessista sujuvan ja helpottaa osallistamisen tulosten huomioimista metsäsuunnitelmassa. Autamme osallistamaan kuntalaiset ja sidosryhmät mukaan suunnitteluun räätälöimällä menetelmät kunnan ja laadittavan suunnitelman mukaan.
Onnistu kunnan metsäsuunnitelman kilpailutuksessa
Metsäsuunnitelman tilaus onnistuu selkeän tarjouspyynnön avulla. Autamme sinua laatimaan tarpeisiinne oikein mitoitetun tarjouspyynnön. Palvelumme avulla kunnan metsäomaisuuden haltijana varmistat, että tarjouspyynnössä otat huomioon olennaiset asiat ja että tarjouspyynnössä välittyy kunnan tahtotila laadinnan kohteena olevalle metsäsuunnitelmalle. Kunnan taloudenpidolle ja virkistysmetsien hoidolle on merkitystä sillä, millaisen metsäsuunnitelman perusteella hoidat metsäomaisuutta.
Hyvien päätösten tueksi metsälaskennat ja -analyysit
Kuntametsissä tarvitaan pitkäjänteistä suunnittelua ja vaihtoehtojen huolellista arviointia. Metsälaskelmat ja -analyysit vahvistavat kuntametsien päätösten hyväksyttävyyttä. Olemme tuottaneet metsien kehitystä ennustavia laskentoja ja analyyseja useille suuria metsäomaisuuksia hallinnoiville kaupungeille, yrityksille, seurakunnille ja kartanoille. Tuotamme kunnan tarvitsemat laskelmat ja skenaariot, ja kerromme mitä ne tarkoittavat.
Osaava henkilöstö kunnan menestystekijä
Koulutuspalvelumme on vaivaton ja tehokas tapa vahvistaa henkilöstön osaamista metsiin, luontoon ja paikkatiedon hyödyntämiseen liittyen. Tarjoamme verkkokursseja, asiantuntijaluentoja, webinaareja ja muita koulutusratkaisuja! Tuomme tiedon ja osaamisen helposti omaksuttavassa muodossa ja käytännönläheisesti.
Hyvinvointia ja terveyshyötyjä metsästä
Metsillä on myönteisiä vaikutuksia henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen terveyteen. Useissa kunnissa on lähimetsiä ja virkistysalueita, mutta vain harva kunta osaa hyödyntää suunnitelmallisesti metsien tuottamaa hyvinvointia. Olemme auttaneet monia kuntia sitomaan metsäluonnon terveyshyödyt suunnitelmallisesti viestintään, kuntalaisten osallistamiseen, lähivirkistysmetsien kunnossapitoon ja jopa kunnan markkinointityöhön.
ForestKIT – työkalu kunnan metsäomaisuuden kokonaishallintaan
Kunnan metsävarojen tehokas hallinta vaatii metsätietojärjestelmän, jolla metsäomaisuuden ylläpito, raportointi sekä toimenpiteiden toteutus onnistuvat. ForestKIT-metsätietojärjestelmän avulla kunta pitää metsäomaisuuden hallinnan omissa käsissään, ja tavoittaa metsäalan toimijat modernien rajapintojen kautta. ForestKIT-järjestelmä mahdollistaa metsäomaisuuden hoidon kunnan strategisten tavoitteiden mukaisesti huomioiden talouden lisäksi hiili- ja luontoarvot. Järjestelmään integroitujen uusimpien kasvumallien avulla metsätiedot pysyvät aina ajan tasalla.